Lukijan kynä: 911 iskun muistopäivä

911-VUOSIPÄIVÄKSI VALMISTUNUT TUTKIMUS TODISTAA WTC7 TORNIN RÄJÄYTYKSEN

On kulunut 18 vuotta USA:n “911-iskuista”, joissa menehtyi suorina uhreina lähes 3000 satunnaista henkilöä ja maailma muuttui pysyvästi. Jokainen muistaa uutisista NYC:n aamupäivän näyt 11.9.2001, joissa kumpaankin yli 100 kerroksiseen WTC-kaksostorniin törmää matkustajakoneeksi raportoitu lentokone. Teräsrakenteiset kaksostornit romahtivat parissa tunnissa näytettyjen törmäysten jãlkeen vapaan putouksen nopeudella – alakerrosten hidastamatta romahdusta vaikka yläkerrokset putosivat suoraan päälle. Lentokoneiden polttoaineen kerosiinin kerrotaan sulattaneen tornien teräsrunkopalkit, vaikka kerosiinin palolämpötila on reilusti alhaisempi kuin teräksen sulamispiste. Kuuluisa hävittäjä- ja matkustajapilotti evp veteraani Field McConnell huomasi jo samana päivänä, ettei ainakaan jälkimmäinen kone voinut olla ihmisen kontrollissa vaan tietokoneen automaattiohjauksessa tiheiden tuulimittausten pohjalta. Sen kertoo koneen tasainen kaarto osumalinjaan. Ihmispilotti olisi joutunut tekemään teräviä edes-takaisia korjausliikkeitä kaarron aikana sivusuunnan ilmavirtausten vuoksi osuakseen samaan kohtaan. Toisen tornin kellarikerroksessa oli USA:n suurin yksittäinen pankin kultasäilö. Kun reitti sinne oli raivattu, löytyivät hyllyt tyhjinä. Muutamaa kuukautta ennen tapausta oli rakennusten tuore haltija Larry Silverstein uusinut tornien vakuutukset kattamaan myös terrori-iskut. Hän itse oli sattumalta poissa iskun aikana. Sveitsiläinen vakuutusyhtiö joutui maksamaan Larrylle miljardeja korvausta. Larry vaati saada korvauksen tuplana laskien molemmat kaksostornit eri terrori-iskuiksi.

Muutama kuukausi sitten valmistui vuosia kestänyt riippumaton tutkimus, jonka takana on yli 3000 riippumattoman arkkitehdin ja insinöörin asiantuntijaryhmä yhteistyössä Alaskan yliopiston kanssa. Tutkimus todisti 47 kerroksisen WTC 7 tornitalon romahtaneen vapaan pudotuksen nopeudella rakennuksen teräsrunkopalkkien sorruttua SAMANAIKAISESTI. Tarinan virallinen versio on sillä perãttömãksi todistettu, koska tulipalot muutamassa kerroksessa eivãt mitenkään voineet aiheuttaa kaikkien terãsrunkopalkkien samanaikaista sortumista. Alapuoliset kerrokset eivät jälleenkään hidastaneet yläpuolisten kerrosten putoamista, vaikka ne tulivat suoraan päälle. Virallinen tarina tekisi teräsrunkoisesta WTC7:stä maailmanhistorian ainoan normaalista tulipalosta romahtaneen tornitalon.

WTC-7 romahti iltapäivällä klo 17 jälkeen omin nokkineen, ilman että kukaan olisi nähnyt tai väittänyt ulkoista syytä kuten lentokoneen törmäystä.

Matalahkoon Pentagoniin iskettiin myös väitetysti matkustajakoneella, mutta talon ulkoseinään tuli törmäyksestä vain pyöreä reikä. Siivet eivät rikkoneet edes lyhtypylväitä tai puita matalan törmäyskohdan
edustalla. Talon ikkunat säilyivät myös ehjinä pyöreähkön reiän molemmin puolin kuin siivet olisivat puuttuneet. Siivet ja kone katosivat törmäyksessä jättämättä yhtään suurempaa palaa rakennuksen ulko- tai sisäpuolelle. Tuhoutuneessa Pentagonin osassa ja WTC-7:ssa arvellaan olleen valonarkoja dokumentteja liittyen mm. Pentagonin kirjanpidossa kadonneeseen 2.1 triljoonan verodollarin kohtaloon.

Tänä päivãna kaapattiin ja kerrotaan tuhoutuneen neljä matkustajakonetta matkustajineen. Koneiden mukana katosi neljä tuhoutumattoman kestävärakenteista mustaa laatikkoa, jotka kaikki ovat olleet nyt hukassa 18 vuotta. Kaikkien neljän mustan laatikon pysyvä katoaminen ei ole ylittänyt valtamedian uutisiskynnystä. Samoin koko kolmannen tornin, WTC-7, romahdus unohtui valtamediasta jo ensimmäisen päivän sisällä.

Tapauksen tunnekuohujen huumassa nuijittiin USA:ssa vastalauseitta läpi sattumalta sopivasti etukäteen valmisteltu lakipaketti ”Patriot Act”, jolla supistettiin kansalaisoikeudet ja kommunikaation yksityisyyssuoja terrorin torjuntaan vedoten. Tapauksella perusteltiin myös iskut mm. Afganistaniin ja Irakiin. Niistä on kertynyt miljoonien ruumissaldo, kohdemaiden kaupungit ja infrastruktuuri on pommitettu maan tasalle ja Eurooppaan on saatu pakolaistulva. Lystinpito on syönyt triljoonia USA:n ja liittolaisten verodollareita.

Trump pyrkii palauttamaan joukkonsa kotikonnuille maltillisin askelin pyrkien välttämään lisääntyvän kaaoksen.

Alla on linkki, josta voi katsoa WTC-7 romahduksen.

https://www.ae911truth.org/yougov

Jussi Suomalainen

riippumaton tutkija

10 Comments

  1. Puolueeton
    11.9.2019 19:50

    Liian monimutkaista korruptiota toteutuakseen. Ei olisi tarvittu lentokoneita, räjähteen olisivat riittäneet. Silloinkin olisi helposti voinut syyttää sopivaa tahoa terrorismista.
    Lämpötila palossa on voinut kohota helposti 500 asteeseen, jolloin tarkasti laskettujen teräspilareitten lujuus heikentyy 30%. 700 asteessa teräksen lujuus romahtaa. Sekin saavutetaan helposti palossa.

    Alempi osuma tuhosi tornin lyhyemmässä ajassa, johtuen suuremmasta palkkien kuormituksesta, joten niiden rakenne petti alemmassa lämpötilassa.

    Päättelyyn ei tarvita riippumatonta tai riippuvaa tutkijaa, terve järki riittää.

    Vastaa
    1. Savon Sulttaani
      11.9.2019 22:40

      Puolueeton; Voisitko perustella vielä, terveellä järjelläsi, wtc7 kohtalon?

      ”Virallinen tarina tekisi teräsrunkoisesta WTC7:stä maailmanhistorian ainoan normaalista tulipalosta romahtaneen tornitalon.”

      Vastaa
    2. Savon Sulttaani
      11.9.2019 23:16

      Pakko kommentoida vielä. Miten terve järki selittää kaksi identtisesti romahtavaa tornitaloa, joihin törmää lentokone plus yksi talo, joka romahtaa samalla tavalla, mutta siihen ei törmää lentokone?

      Kaikki hajoavat samalla lailla, putoavat suoraan perustuksilleen…

      Ainut yhdistävä tekijä tuntuu löytyvän rakennuksiin, jotka kontrolloidusti purkuräjäytetään…

      Vastaa
      1. Satuja
        11.9.2019 23:19

        Oi terve järki! Miksi Pentagon ei romahtanut tästä järkyttävästä kuumuudesta?

        Vastaa
  2. Jussi
    11.9.2019 20:51

    Jopas olet ”puolueeton” melkoinen tietäjä, kun kumoat tuosta vaan 3000 arkkitehdin, insinöörin ja muun asiantuntijan tekemän tutkimuksen. Nimenomaan mainostamasi ”terve järki” ja oma ajattelu kumoaa ns. virallisen selvityksen tapahtuneesta. Ettei vaan typerä viestisi ole kirjoitettu eräässä helsinkiläisessä hybridikeskuksessa…

    Vastaa
  3. Puolueeton
    12.9.2019 17:18

    Artikkelissa on
    ”Tutkimus todisti 47 kerroksisen WTC 7 tornitalon romahtaneen vapaan pudotuksen nopeudella rakennuksen teräsrunkopalkkien sorruttua SAMANAIKAISESTI.”
    Siinä tutkimustulos, ja tässä junttiteoreetikoiden tulkinta tutkimuksista
    ”Tarinan virallinen versio on sillä perãttömãksi todistettu, koska tulipalot muutamassa kerroksessa eivãt mitenkään voineet aiheuttaa kaikkien terãsrunkopalkkien samanaikaista sortumista.”
    Yksi kaistapää insinööri voi tehdä tutkimuksen, jonka allekirjoittaa 2999 kaistapää insinööriä. Näitä olisi hakemalla riittänyt enemmänkin. Ei kai auta muuta kuin rakentaa yksi WTC torni, vahtia tarkoin, ettei sinne pannan räjähteitä, ja panna torni palamaan, jotta jästipäätkin tajuavat tapahtuneen.

    Tornissa paloi tuhansia litroja petrolia huoneissa, joka aiheutti ylempien sisälattioiden/kattojen putoamisen. Tästä syntyi suuri liike-energian aiheuttama voima, jota tarkalleen mitoitetut pystypalkit eivät kestäneet. Sisäkerrosten romahdus aiheutti räjähdysääniä ja purua, joka sinkosi puristuneen ilman johdosta ulos. Kaikki on hyvin näkyvissä romahtamista kuvaavissa videoissa.

    Vastaa
    1. Puolueeton
      13.9.2019 09:58

      Katselin propagandavideon WTC tornien tuhoutumisen syistä. Innosti laskemaan WTC tornien potentiaalienergian. Jokaisen tähän propagandaan uskovan tulisi tietää, mitä potentiaalienergia on. Jos 1 kg massa on 200 metrin korkeudella, sillä on potentiaalienergiaa 2000 joulea. WTC tornien potentiaalienergia oli noin 1000 000 000 000 joulea, joka vastaa 240 trotyylitonnin räjähdysenergiaa. Energia vastaa neljän ”Davy Crockett” ydinpommin energiaa.
      Olisi suorastaan ihme ellei tämän energian purkautuminen talon sortuessa aiheuttaisi räjähdysääniä ja kappaleiden sinkoutumista ympäristöön. Mutta eiväthän tosiasiat kuulu ole propagandaan, kuten eivät kuulu ilmastopropagandassakaan eikä missään propagandassa, jota valtaa pitävät tai valtaan pyrkivät levittävät.

      Vastaa
    2. Jussi
      13.9.2019 10:51

      Tyhmän kanssa on turha vääntää, kun yksinkertaisinkaan asia ei aukea… =). ”puolueeton”, trolli mikä trolli.

      Vastaa
  4. Jussi Suomalainen
    12.9.2019 23:27

    Tornitalopaloja on ollut muitakin eri maissa, yli vuorokaudenkin kestäviä, runko jäänyt aina pystyyn.

    Kontrolloimattomassa räjähdyksessä tornit pyrkivät kaatumaan.

    Puolueettoman selityksessä kerrokset pudotessa törmäävät. Se hidastaisi romahdusta alle vapaan pudotuksen nopeuden,
    riippumatta kineettisestã energiasta.

    Tornitaloissa oli kãytetty rakentaessa asbestia. nykyään kiellettyä materiaalia. Asbestin poistotarve oli tiedossa mutta hidas remontti olisi maksanut arviolta miljardin. Nyt siltä vältyttiin ja vakuutuskorvausta maksettiin miljardeja.

    Se oli vuositolkulla suunniteltu kv-mustahattuyhteisöjen operaatio, jossa oli aakkosjärjestöjä, pressoja, ministereitä, kuninkaallisia, armeijan osia ja miljardõörisukuja mukana. Todellisuudessa tapaus oli paljon kertomaani monimutkaisempi ja monia tavotteita yhdistetty yhden päivän iskuihin.

    Kehotan puolueetonta etsimään kadonneet neljä mustaa laatikkoa ja kommentoivan vasta sen jälkeen teknisiä asioita.

    Trump on luvannut paljastaa 911 salaisuudet kun aika on sopiva. Muilla paljastuksilla totutetaan ihmisiä vähitellen rumaan salattuun lähihistoriaan.

    Kiitos hyvistä kommenteista!

    Olen katsonut aiheesta lähes sata riippumatonta laatuvideota YT:stä, mutta nykyään YT tuhoaa/sensuroi kertomansa mukaan yli 100 000 videota per 3kk. Tarkoitus on romuttaa Trumppilaisten paljastamat salaisuudet, Q ja tappaa maailmalla kasvava the great awakening liike.

    Vastaa
  5. Nimetön
    15.9.2019 11:33

    En tiedä ketkä tornit olisivat voineet romahduttaneet, mutta hyvin
    outoa se oli.

    Jos talot olisivat korttitaloja, olisi mahdollista, että romahtaminen lähtisi
    liikkeelle ja talo romahtaisi sen jälkeen kuin itsestään. Mutta tornit oli
    suunniteltu kestämään myrskyjä, kovaa tuulta ja ison lentokoneen
    törmäyksen ja ne olivat massiivisia.

    Lentokoneen polttoainella ja joidenkin kerrosten toimistopaloilla koko
    400-metrisen tornin teräsrunko tuskin pehmenisi. Alempana talossa runko
    vastustaa sortumista. Talot rakennetaan niin, että alempana rakenne on
    vahvempi, jotta se pystyisi kantamaan ylhäällä olevaa painoa.

    Jotta torni sortuisi, pitäisi jostakin löytyä energia, joka murskaa talon
    pieniksi palasiksi kuten kävi. Jos energia tulee vain potentiaalienergiasta
    eli putoamisesta ja talolla on melkoinen massa, pitäisi tornin sortumisen
    hidastua, eikä tapahtua vapaan putoamisen vauhdilla kuten kävi.

    On myös outoa, että talot sortuivat suoraan alas maahan asti.
    Lentokoneet törmäsivät seinään ja toinen kulki kulman
    läpi. Vaurio tuli siis epäsymmetrisesti. Ei ole uskottavaa, että
    palava polttoaine olisi keräytyny keskelle tornia pehmentämään
    tasaisesti tunnin ajan teräsrunkoa. Siis olisi odottanut, että torni
    kaatuu vinoon, eikä putoa pohjansa päälle. Olisiko tornin
    ulkorakenne voinut olla niin vahva, että se olisi rajoittanut
    putoamisen ”laatikon” sisään? Sortumispaikalla kuitenkin
    oli enintään muutaman kerroksen kokoisia palasia.

    Rakennuksen WTC7 sortuminen suoraan alas – symmetristen
    valtavien tulipalojenko vuoksi ilman lentokoneen aiheuttamaa vauriota
    (torneista lentäneet palasetko tässä vastaavat lentokonetta?)? –
    ja polttoainetta, on kaikkein kummallisinta.

    Missään ei koskaan ole korkea rakennus sortunut vastaavalla tavalla
    suoraan alas vapaan putoamisen vauhdilla muuten kuin talojen
    purkuräjäyttämisessä ja niin kävi kolmelle. Pilvenpiirtäjien tulipaloissa
    runko jää yleensä pystyyn. Eivät insinöörit noin huonoja voi olla.

    Hämäykseltä vaikuttaa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top