Suurin osa suomalaisista pitää Suomea turvallisena maana. Ihmisten huolet ja pelot jakaantuvat sekä yhteiskunnallisiin että henkilökohtaisiin turvattomuutta tuottaviin asioihin. Turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa myös se, miten yksilö luottaa omiin, yhteisön sekä yhteiskunnan kykyihin suojautua uhkia vastaan sekä selviytyä erilaisista häiriötilanteista.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on toteuttanut kansalaisten turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta luotaavan kyselyn vuosina 2015, 2017 ja nyt kolmannen kerran 2019. Turvassa 2019 –raportissa esitellään 3000 hengen haastatteluaineiston tulokset. Tulosten mukaan lähes kaikki vastaajat kokevat henkilökohtaisen turvallisuuden olevan hyvä ja suurin osa pitää Suomea turvallisena maana.
Arjen vaarat ja sään ääri-ilmiöt aiheuttavat huolta
Yhdeksän vastaaja kymmenestä arvelee asuinalueensa turvallisuuden pysyneen viime vuosina samankaltaisena. Arjen vaaroista eniten huolta kannetaan liikenneonnettomuuksista, koti- ja vapaa-ajantapaturmista, internetiin kytkeytyvistä rikoksista sekä tulipaloista. Tutkimuksen mukaan yhteiskuntaan kohdistuvien uhkien arvioissa todennäköisimpinä pidetään muun muassa sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia, väestöryhmien välisten jännitteiden kasvua, laajamittaisen maahantulon aiheuttamia häiriöitä ja / tai rikoksia sekä pitkittynyttä taloudellista taantumaa.
Luottamus mediaan jakaa kansaa
Valtamediaa koskeva luottamus jakaa kansaa. Tutkimustulosten mukaan kolmasosa vastaajista katsoi valtamedian levittävän luotettavaa ja oikeaa tietoa. Vastakkaista mieltä oli lähes yhtä moni. Tutkimuksessa suurin osa vastaajista ei kuitenkaan koe pelkoa uutisotsikoiden vuoksi. Yli puolet vastaajista katsoo sosiaalisen median sisältävän paljon tahallista, harhaanjohtavaa tietoa ja noin joka viides ilmoittaa sosiaalisen median levittävän vihapuhetta ja herättävän vastaajassa pelkoa.
Tulosten perusteella yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla on merkittävä vaikutus turvallisuuden tunteelle. Kansalaisten arvion mukaan turvallisuuden tunnetta lisäävät etenkin pelastuslaitos, jokainen ihminen itse, terveyspalvelut ja poliisi sekä ystävät ja muu lähipiiri.
Luottamusta ja turvallisuuden tunnetta vahvistaa se, että viranomaiset ovat näkyvissä ja tavoitettavissa ihmisten arjessa. Turvallisuuden tunne on vähintään yhtä tärkeä osa turvallisuutta kuin erilaisten uhkien määrä sekä todennäköisyys. Uskomukset ja pelot ohjaavat käyttäytymistä ja vaikuttavat hyvinvointiimme – riippumatta siitä, perustuvatko ne todellisiin vai olettamiimme riskeihin, sanoo tutkija Heikki Laurikainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Sisäministeriön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöltä tilaaman tutkimuksen aineiston keruusta vastasi Suomen Kyselytutkimus Oy. Tulosten raportoinnissa on käytetty painotettuja prosenttiosuuksia.
23.1.2020 13:48
Itse väittäisin että kolmasosa luottaa valtamediaan.
Tässä muutama päivä sitten kävin katsomassa kaveria jonka kanssa suunnitellaan aina kaikkia koiruuksia. Kaveri sanoi että ”Hirveää tuo ruotsissa tapahtunut pommi-isku”. Kyselin että mitäs ihmeellistä siinä on. Kaveri jatkoi että ”No on se ihan kamalaa kun Ruotsissa räjähtää kaksi pommia”. Itse kuittasin sen tyyliin ”sehän on jokapäiväistä” jolloin vasta tajusin että kaverinihan on lukenut vain valtamediaa (lue: valemediaa).
Siitä sitten tietokoneen ääreen ja Paavon teksteistä kaksi kategoriaa: räjähdykset ja murhat. Kaveri skrollasi sivuja epäuskoisen näköisenä ja kun pääsi alas niin sanoin ”kato montako sivua on vielä jäljellä” joka näkyi sivulaskurista. Sitten näytin murkut.org:in etusivun ja sanoin että jos et muualta katsele niin katsele täältä. Kaveri katso naama valkosena ja totes:”Jumalausta”. Silloin sekin ymmärsi että Ruotsissa on olut jo pitkään sisällissota käynnissä.
…ja meillä on taas yksi ihminen lisää joka ei usko valtamediaan. Koska ne eivät uutisoi oikeista tapahtumista.
25.1.2020 16:16
murkut.org sijaan suosittelen mielummin vaikka http://uutisvirta.net tai https://kmedia.fi , näissä molemmissa laajempi valikoima valtamedian uutisoimatta jättämiä asioita. kmedialle tosin miinusta maaseudun tulevaisuus linkeistä, ja uutisvirta.net saa miinukset amnesty internationalin propagandalinkeista, mutta harvapa uutiskeräin on täydellinen.
23.1.2020 21:39
Pummiharmonia – Tieto on valtaa https://www.youtube.com/watch?v=IRTOZaKhBQ8
Siinäpä painavaa sanoitusta.