Maahanmuutto vai maahantunkeutuminen?

Vieraskynässä tänään Suomen Kansa Ensin -puolueen Jenna Kivistö:

Maahanmuutto on lähtökohtaisesti laillista ja osin jopa suotavaa. Maahanmuuttoa tapahtuu useilla eri tavoilla. On paluumuuttajia eli oman kansan muuttamista takaisin kotimaahansa. On työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa, joka on pääosin hyvä asia. Negatiivisiakin puolia tässäkin toki on.

Sitten on perhe peräinen maahanmuutto, muutetaan siis puolison tai muun perheen perässä. Kiintiöpakolaiset ovat myös osa maahanmuuttoa, vaikka eivät saakaan automaattisesti pysyvää oleskelulupaa Suomeen. Maahantunkeutuminen on taas lähtökohtaisesti laitonta. Henkilöt joilla ei ole oleskeluoikeutta Suomessa tulevat rajan yli yleensä ilman minkäänlaisia hyväksyttäviä matkustusasiakirjoja.

Nämä ihmiset tulevatSuomeen pääsääntöisesti paremman elintason perässä, esittäen hädänalaisia. Suomen kiintiöpakolaisten määrät ovat vuosina 2001-2019 olleet 750 pakolaista vuodessa. Vuosina 2014 ja 2015 otettiin kiintiöpakolaisina poikkeuksellisesti 1050 pakolaista vuodessa. Vuonna 2020 kiintiöpakolaisina otetaan vastaan 850 henkilöä. Suomelle maksetaan korvausta kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta 10 000€/pakolainen.

Vuonna 2015 Suomeen tuli yli 30 000 paperitonta maahantunkeutujaa. Miten tämä on mahdollista? Eikö Suomella itsenäisenä valtiona ole oikeutta ja halua toteuttaa rajavalvontaa? Onko kiintiöpakolaisjärjestelmä turha? Onko meillä oikeasti varaa ja halua ottaa näitä ihmisiä verovaroin elätettäviksi?

Paperittomat eivät ole oikeutettuja Kelan sosiaaliturvaetuuksiin, mutta kunnat maksavat näiden elämisen. Kunnat maksavat siis täysin tuntemattomille ihmisille asumisen, ruoan, vaatteet ja muun tarpeellisen. Mistä nämä varat
otetaan? Varat otetaan suomalaisten selkänahasta, palkkatyön verotuksesta. Ja mitä hyödymme tästä? –emme mitään.

Paperittomista Suomessa on pelkkää haittaa; taloudellisesti sekä myös siinä että nämä ihmiset tuovat tarttuvia tauteja joita Suomessa ei muutoin esiinny, raiskaukset ovat lisääntyneet kuten myös muut rikokset. Mutta hei, vaalitaan monikulttuurisuuden hienoutta ja ihmetellään että missä ovat hädänalaiset naiset ja lapset. Maahantunkeutujista kun valtaosa on nuoria miehiä.

Kiinnostaisi myös tietää, mitä valtio josta nämä miehet ovat peräisin ajattelevat kun maata puolustavat hyväkuntoiset nuoret miehet ovat karanneet
paremman elintason perässä muualle. Suomessa kun vastaava toiminta olisi luokiteltu vakavaksi rikokseksi – sotilaskarkuruudeksi.

Islamilainen kulttuuri ei sovi Suomeen. Maahanmuuttajan ja maahantunkeutujan tulisi edes sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Tämä taas ei sovi Islamilaisen kulttuurin toimintaan lainkaan, vaan pyrkimyksenä
on saada Suomi Islamilaisen kulttuurin alle kokonaisuudessaan, sitäkö täällä todella halutaan?

Jos muutoksia ei tapahdu päättäjissä ja kansalaistemme ajatusmaailmassa niin tämän vuoden aikana on odotettavissa seuraava massamaahantunkeutuminen. Siihen ei enää suomalaisten selkänahka veny. Mikäli tämä toteutuu niin voimme heittää hyvästit turvalliselle Suomelle, itsenäisyyden rippeille ja unohtaa että maa on joskus ollut hyvinvointivaltio.

Petetään Suomen itsenäisyydestä henkensä uhalla taistelleet sotilaat.
Miettikää mitä Suomi oikeasti merkitsee teille ennen kuin puolustatte maahantunkeutujia!

Jenna Kivistö, 5.3.2020 Raumalla
Puoluesihteeri
Suomen Kansa Ensin r.p.

1 Comment

  1. Puolueeton
    6.3.2020 21:27

    Kuvittelen että Suomen ministereillä ja muulla valtionjohdolla on järkeä tai ainakin velvollisuus harkita toimiensa vaikutusta. Onko toimista hyötyä vain haittaa.
    Onko selvitetty, mitä hyötyä tai haittaa Sipilä ja Orpo ennakoivat maalle seuraavan heidän vuonna 2015 tekemistä ratkaisusta?
    Jälkiselitykset tunnetaan aika tarkkaan. Muuta ratkaisua ei ollut, koska ratkaisu ei ollut Suomen vallassa? Tämä on kyseenalaistettu.
    Toinen eduksi katsottava oli lisätyövoiman hankkiminen Suomeen. MIten tässä onnistuttiin?
    Seuranneita haittaoja ministerit tuskin edes ajattelivat asiaa ratkaistessaan. Tuskin siihen oli kykyäkään. Tuskin on nykyhallituksellakaan, vaikka se olisi ministerin velvollisuus. Mutta mitä auttaa tieto velvollisuudesta ellei ole riittävästi järkeä, joka voittaisi tunteet.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top