Merivoimien johtama Northern Coasts 18 harjoitus Suomessa 25.10. – 8.11.2018

Harjoitukseen osallistuu noin 4000 sotilasta ja kymmeniä pinta- sekä ilma-aluksia. Osallistuvat joukot ovat 13 eri valtiosta. Suomen ohella mukana ovat Ruotsi, Tanska, Belgia, Italia, Alankomaat, Kanada, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Yhdysvallat ja Saksa.

Alukset kiinnittyvät viikonlopuksi laituriin Aurajoen molemmin puolin ja yleisön on mahdollista tutustua niihin lauantaina 27.10. ja sunnuntaina 28.10. klo 12–16.

Harjoituksen tavoitteena on harjoitella merellisiä kansainvälisiä yhteisoperaatioita yksikkö- ja esikuntatasoilla kaikilla merisodankäynnin osa-alueilla sekä kehittää monikansallisten joukkojen yhteensopivuutta erityisesti rannikko-olosuhteissa operoitaessa.Suomalaisten osalta kansainvälinen harjoitus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden harjoitella laajemmilla joukkokokonaisuuksilla ja suorituskyvyillä kotimaassa ja sen läheisyydessä.

Harjoitus jakautuu kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäisessä vaiheessa harjoitusjoukot kokoontuvat Turkuun viimeisiin yhteisiin harjoitusvalmisteluihin. Toinen osaharjoitusvaihe toimeenpannaan pääosiltaan Selkämeren ja Saaristomeren alueilla. Osaharjoitusvaiheessa joukot harjoittelevat merioperaatioiden eri osa-alueita: merivalvontaa, meriyhteyksien suojaamista, pintatorjuntaa, ilmatorjuntaa sukellusveneentorjuntaa ja miinantorjuntaa.

Kolmannessa vaiheessa operoidaan Saaristomerellä, Pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella, ja toimeenpannaan merioperaatioita ja harjoitellaan joukkojen yhteistoimintaa. Rannikkojoukkojen osalta harjoitustoiminta on vilkkainta Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla kaikissa osavaiheissa.

Harjoitus on osa NATO:n Trident Juncture 2018 -harjoitusta.

Asiasta kertoi Puolustusvoimat.

Mikko Kärnä: Airistolla jahdattu sukellusvenettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top