Vuoden ensimmäinen metsäpalojen tähystyslento lennettiin viime viikonloppuna Varsinais-Suomen maakunnan alueella. Tämänhetkisen sääennusteen mukaan tähystyslentojen laajamittaisempi käynnistyminen koko maassa ei kuitenkaan toistaiseksi ole ajankohtaista.
Metsäpalojen lentotähystys on lentokoneilla tapahtuvaa valvontaa maastopalojen havaitsemiseksi. Toiminnalla pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi, havaitsemalla ne ajoissa. Maastopaloiksi luokitellaan mm. metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

Tulevaan metsäpalojen tähystyskauteen valmistaudutaan kevään aikana koulutus- ja harjoitustoiminnalla. Harjoitustoiminnan tavoitteena on mm. kehittää tähystyslentokoneiden ja pelastuslaitosten välistä yhteistoimintaa siten, että toiminta oikeassa metsäpalotilanteessa on tehokasta ja turvallista, sanoo pelastusylitarkastaja Anna Mattila
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Lentoja tehdään 22 reitillä metsäpaloriskeihin perustuen huhti-syyskuun välisenä aikana. Lennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.
Vuonna 2022 lennettiin 370 metsäpalojen tähystyslentoa. Näiden lisäksi tähystyslentokoneet suorittivat 22 savuhavainnon tarkastuslentoa pelastuslaitosten erillisestä pyynnöstä. Tähystyslentokoneet tekivät vuonna 2022 72 maastopalohavaintoa.
Lentotähystysten reitit löytyvät avin sivustolta: https://avi.fi/asioi/viranomainen/ohjaus-ja-neuvonta/metsapalojen-lentotahystys