Miehelle vankeutta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 10.9.2018 antamallaan ratkaisulla tuominnut vuonna 1961 syntyneen miehen yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tekoaika on ollut 23.1.2008-15.1.2010. Aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus on otettu kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana.

Käräjäoikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 20.8.2018. Vastaaja on kiistänyt häneen kohdistetun syytteen. Esitetyn näytön perusteella on miehen katsottu vastoin kiistämistään menetelleen syytteessä kerrotulla tavalla. Mies on syyllistynyt tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n (563/1998) mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Pääasiallisena näyttönä on ollut asianomistajan dvd-tallenteilta ilmenneet kertomukset, joita käräjäoikeus on pitänyt uskottavina sekä asianomistajasta ja hänen kertomastaan oikeuspsykiatrisen tutkimuksen perusteella tehdyt havainnot.

Mies on velvoitettu suorittamaan asianomistajalle korvausta tilapäisestä psyykkisestä haitasta 5000 euroa ja ja kärsimyksestä 4000 euroa. Asianomistajalla oli diagnosoitu vakava-asteinen traumaperäinen stressihäiriö sekä vakava-asteinen masennus.

Ratkaisu ei ole lainvoimainen.  Tuomio on määrätty salassa pidettäväksi lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia lukuunottamatta 60 vuoden ajaksi.

Lähde: Varsinais-Suomen käräjäoikeus

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top