Mielenosoitus esti liikenteen Dragon Miningin kaivokselle keskiviikkona Valkeakoskella

Kun kansaainvälisen kaivosyhtiön pörssitiedote kertoi yhtiön aikovan tyhjentää malmion Suomen viranomaisten käsitellessä ympäristölupaa koskevia valituksia, ryhmä mmielenosoittajia pysäytti 02.01. liikenteen suunnitellun kaivoksen työmaalle klo. 07 – 16, kertoo paikallislehti.

Yhtiö aikoo kaivaa Valkeakoskella 300 kilo kultaa 1,4 hehtaarin malmiosta, ja samalla Dragon Miningilla on kaivos myös Orivedellä. Myös tämän kaivoksen ympäristölupa on kyseenalaistettu. Oriveden kaivoshanke sijaitsee asutulla alueella, jolle ei ole rakennettu vedenjakelua. Asukkaat ottavat käyttöveden kaivoista, ja kaiuvostoiminntaan usein liittyvä pohjaveden pilaantuuminen haittaisi vakavasti ihmisten elämää, sanovat kaivoksen arvostelijat.

Jatkuu mainoksen jälkeen.


Suomen kaivoslakia on arvosteltu Suomen luonnonvarojen jättämisestä ulkomaisten yhtiöiden saalistettavaksi, ja ympäristövahingot suomalaisten maksettaviksi ja kärsittäviksi.

Asiasta kertoi Valkeakosken Sanomat 02.01.2018: Kaapelinkulman aktivistit poistuivat Valkeakoskella kaivoksen portilta, Mielenosoituksessa oli kolme valkeakoskelaista ja ulkopaikkakuntalaisia mielenosoittajia: ”Kaivosta ei pysty kaivamaan ja pyörittämään, jos täällä käy vain aktiivisesti estämässä työnteon” (molemmat maksumuurin takana). Aiheesta Iltalehdessä 02.01.2018: Ulkomaisen kaivosyhtiön toiminta kuumensi tunteet Valkeakoskella – mielenosoittajat estivät pääsyn kaivokselle: ”Vastuullista toimintaa firmalla ei ainakaan ole”.

1 Comment

  1. Pekka Kemppainen
    3.1.2019 16:10

    Kaivoslaki NYT -kansalaisaloite
    29. joulukuuta 2018 kello 13.49
    Kansalaisaloite KaivoslakiNYT avataan pian tammikuun alussa!

    Uuden lakimuutoksen lähtökohtana on, että Suomen maaperän mineraalit määritellään kaivoslaissa valtion ja kansalaisten omaisuudeksi. Lisäksi kaivostoiminta on säädettävä laissa ekologisesti, sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestäväksi.

    Syventyvän ilmastokriisin edellä on tärkeää suunnitella uusiutumattomien luonnonvarojemme käyttö viisaudella, jotta kaivostoiminta aidosti rikastaisi ja vahvistaisi yhteiskuntamme elinmahdollisuuksia ja hyvinvointia. Viisautta on muuttaa kaivoslakimme siten, että turvaamme paremmin elintärkeän puhtaan luonnon ja vesistöt myös tuleville sukupolville.

    Kansalaisaloite KaivoslakiNYT tähtää muun muassa seuraavaan:

    – Kaivosmineraalit määritellään valtion omaisuudeksi ja niiden käytöstä sovitaan yhteisesti.
    – Kaivostoiminta vaatii kokonaisvaltaisia arviointiprosesseja ja se sallitaan ainoastaan, kun toiminnasta on perustellusti enemmän hyötyä kuin haittaa.
    – Luontoarvoiltaan korvaamattomat alueet pyritään lähtökohtaisesti pitämään kaivostoiminnan ulkopuolella.
    – Yhteiskunnan on saatava hyvä korvaus kaivosmineraalien hyödyntämisestä, esimerkiksi louhintamaksujen muodossa.
    – Kaivoslupien käsittelyyn ja kaivosten valvontaan liittyviä vastuita selkeytetään.
    – Kaivoksista aiheutuvia haittoja vähennetään ja ehkäistään. Kaivosten jälkihoidon on oltava selkeästi kaivosyritysten vastuulla.
    – Paikallisten asukkaiden, kuntien ja järjestöjen vaikuttamisen mahdollisuuksia selkeytetään ja vahvistetaan. Saamelaisten oikeudet päättää alueensa maankäytöstä turvataan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top