Mielikuvamanipulointi ja piilovaikuttaminen Yle:n uutislähetyksessä 18.11.

Valtakunnan tärkein TV-uutislähetys, Yle:n klo. 20:30 uutiset, ei ole vapaa piilovaikuttamisen yrittämisestä, sen näimme tänäänkin. Verorahoitteisen ja vastuullisena pidetyn median ei odottaisi toimivan näin.

Entisen perussuomalaisten nuorisojärjestön kahden henkilön saamat sakot on esitelty tänään useassakin mediassa, joten ei ole tarpeen syventyä uutisoituun tapahtumaan. Keskitymmekin siihen, miten uutinen on kerrottu. Faktat ja asiakohdat ovat uutisessa vain yksi taso, eikä välttämättä tärkein ja vaikuttavin. Eniten vastaanottajan tajuntaan vaikuttavat asiat välitetään usein kahdella tavalla:

  • Valitaan huolellisesti, mitä kerrotaan, tai jätetään kertomatta.
  • Annetaan mielikuvia kuva-valintojen, äänensävyjen, yms. kautta. Luodaan asioita toisiinsa yhdistäviä muistijälkiä.

Jälkimmäinen mainituista kuuluu selvästi piilovaikutuksen kategoriaan: Vastaanottaja ei huomaa että häneen vaikutetaan, eikä myöskään osaa suodattaa pois tätä vaikutusta uutista katsoessaan. Suurin osa kuulemistamme tai näkemistämme viesteistä joutuu normaalisti meidän oman järkeilymme ja kritiikkimme kohteeksi, ja voimme torjua väitteen jos se ei sovi näkemyksiimme, -koska tunnistamme sen. Piiloviestien suhteen asiat ovat huonommin.

Mitä TV-uutislähetys jätti kertomatta:

Nyt tuomiolla ollut nuorisojärjestö ei ole enää moneen kuukauteen ollut Perussuomalaisten puolueen yhteydessä, vaan yhteistyö on katkaistu jo viime keväänä, -juurikin tänään oikeudessa olleen asian vuoksi. Perussuomalaisella puolueella on jo puolisen vuotta ollut aivan uusi nuorisojärjestökin. Yle:n uutisessa jäi myös mainitsematta, että puolue reagoi asiaan oikeuslaitosta nopeammin. Asioiden valikoiva kertominen ohjaa katsojan näkemyksen muodostumista.

Joillakin median toimijoilla saattaa olla epäjournalistinen missio etsiä persuista negatiivista kerrottavaa, ja pitää se esillä niin kauan kuin suinkin on mahdollista. ”Vihapuhe”-ceissiä näkyy käytetyn tähän tarkoitukseen, -siksi uudelleenlämmitys ja taktinen unohdus, ettei tuomituilla ole enää yhteyttä Perussuomalaisiin.

Vaikutelma-välinettä tehostettiin viivyttämällä TV-ruudussa kuvaa persujen sloganista ”Sitä saa mitä tilaa”.  Iskulause ja Perussuomalaisten grafiikka linkittyvät katsojan mielessä kerrottuun oikeusjuttuun, -ja saavat näin rasitteen.

Saako veronmaksaja, Yleisradion sekä omistaja että rahoittaja, sitä mitä tilaa? Valtiollisen verokertymästä kustannetun mediatalon kohdalla arvostelukriteerien täytyy olla tiukemmalla, kuin yksityistä mediaa tarkkailtaessa. Yksityisomisteisen median kuluttaja, katsoja tai irtonumeron ostaja, voi ikäänkuin äänestää kukkarollaan. Meille Yle:n laskujen maksajille ei ole suotu sitä mahdollisuutta.

  • Ylen TV-1:n pääutislähetys 18.11. 2020 klo. 20:30 nähtävissä Ylen Areenalla.
  • Linkki Matti Putkosen puheenvuoroon Tuumaustunnilla 04.03. 2020.

Nuorisojärjestön tilanteesta Työmiehen tuumaustunti (suora lähetys 11.30)

Otsikkoa on korjattu.

5 Comments

  1. Yletön
    19.11.2020 00:01

    Miksi en Per### ylläty? Tämä viherpiipertäjien media (YLE) pitäisi lakkauttaa kokonaan, tai vaihtaa ainakin johto.

    Vastaa
  2. tunkkimies
    19.11.2020 01:01

    Onhan YLE-veron välttelyyn olemassa eräs ikävä ja inhottava vaihtoehto. Älä käy enää töissä niin eipä tarvitse enää maksaa mitään YLE-veroakaan. Ei myöskään tarvitse rahoittaa ja edistää kaikkea muutakaan hulluutta.

    Eikä mene kauaa kun ei sinua mihinkään enää huolitakkaan.

    Vastaa
    1. Puolueeton
      19.11.2020 09:51

      Eläkeläisen on pakko osallistua Ylen kustannuksiin.

      Voisi vielä lisätä, uutisessa olisi pitänyt kertoa, miten pojat kiihottivat kansanjoukkoa eli ryhmää. Monelle suomalaiselle olisi selvinnyt, tuomio oli poliittinen teko eikä perustunut todellisuuteen.
      Aina tulevaisuuden ennustamisesta voi joku kiihottua. Ajatelkaapa vaikka Greta Thonbergia. Hän kiihottui itse muiden puheista ja tiedotusvälineistä, ja kiihotti itse suurta joukkoa tavallisia ihmisä. Eko-liitto solvaa autolijoitten ryhmää mielenosoituksillaan. Ei tule sakkoja. Poliittisesti on tehty valinta, mistä kiihottamisesta jaetaan sakkoja.

      Vastaa
  3. Kalergi-suunnitelma
    20.11.2020 15:49

    Punikkitoimittajat vaalivat edelleen kommunistisen Reporadion perintöä Ylessä:

    ”Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon””:
    https://www.suomenuutiset.fi/veteraanitoimittaja-reporadio-kirjailija-jarmo-viljakainen-yleisradiossa-edelleen-voimakas-punavihrea-suuntaus-hallituksen-myotaily-on-vallannut-tilan-kiistaminen-kuuluu-kuvioon/

    Vastaa
  4. Kalergi-suunnitelma
    20.11.2020 15:51

    Ylen punikkitoimittajilla näyttää olevan valtakunnansyyttäjän kanssa yhteisenä päämääränä suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoaminen mm. estämällä masinoidun muukalaisinvaasion kritisointi käyttäen perustuslakiimme kirjattua sananvapautta. Poimintoja Ylewatch-artikkelista:

    ”Valtakunnansyyttäjä takapiruna kansallismielisten mielipiteitä kriminalisoivassa neuvostoliittolaisessa oikeuslaitoksessa

    Radikaalivasemmistolaisesta taustastaan tunnettu Ylen turkulaistoimittaja Merja Niilola kirjoittaa niukkasanaisen tiedotteen tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellystä Perussuomalaisten nuorisopoliitikkojen mielipiteenvapausjutusta. Uutisessa Perussuomalaisten entisen nuorisojärjestön kahdelle nuorelle tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei kerrota lainkaan, mikä taho oli kanteen nostanut ja millä perusteella, vaikka nämä seikat olisivat uutisessa olennaisia. Tuomiot sentään kerrotaan täsmällisesti:…

    Toisen tuomitun Johannes Sipolan asianajaja Mika Uunimäki totesikin jutun ensimmäisessä käsittelyssä 4. marraskuuta, että syytteen takana on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Sananvapauden vihollisena ja toisinajattelijioiden vainoajana tunnetulla valtakunnansyyttäjällä on ollut tämänkin jutun oikeuteen viemisessä selvät poliittiset motiivit, joita toimittaja Niilola ei halua valaista suurelle yleisölle.

    Näyttää siltä, että jos rikosilmoitus kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta menee oikeuteen asti, syytetyt saavat lähes poikkeuksetta tuomiot riippumatta siitä kuinka hataralla pohjalla syytteet ovat. Ilmiön taustalla on mielivaltaisen kiihotuspykälän väljyys ja tulkinnanvaraisuus, jonka vuoksi ”rikoksen” tulkintaa voidaan venyttää retorisin keinoin lähes loputtomiin. Siksi normaaliin sanavapauteen kuuluvat poliittiset linjaukset voidaan tulkita neuvostoliittolaisesti rikoksiksi, jos ne kertovat hallitsevalle nomenklatuuralle epämieluisia totuuksia tai todennäköisiä tulevaisuuden näkymiä…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/11/valtakunnansyyttaja-takapiruna.html

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top