Tilanne vaikuttaa vähintäänkin oudolta nimittäin, kun vihreitäkin on seurannut työkseen jo vuosikymmeniä, niin ei ole voinut mitenkään välttyä kuulemasta heiltä itseltään kuinka valtavan päteviä, eteviä, oppineita ja sopivia heistä kaikki ovat kaikkiin mahdollisiin tehtäviin.
Mutta nyt yht äkkiä, kun pitäisi valita uusi puheenjohtaja, niin ehdokkaaksi ilmaantuu vain kaksi untuvikkoa, juuri toisen kautensa aloittanutta kansanedustajaa, vaikka potentiaalisia useiden kausien konkareita ja ministeritaustaisia olisi ollut kymmenkunta.
Mikä pelottaa
Ensimmäisenä varmasti se, että Vihreiden vaalitappio oli eduskuntaan valittujen puolueiden historiassa vertaansa vailla: puolue menetti noin 40 %:a kannatuksestaan ja 35 prosenttia kansanedustajista ja putosi kannatuksessaan Vasemmistolliton taakse ja vasta kuudenneksi suotuimmaksi puolueeksi, kun se vielä runsaat kuusi vuotta sitten kurkotti kaksospaikalta maan suurimmaksi, tosin tuosta 2017 gallupkannatuksesta alkoi kiito alaspäin, joka ei käydyissä eduskuntavaaleissa muuttanut suuntaansa.
Vihreiden kannatus on nyt 7 prosenttia ja sillä on 13 kansanedustajaa. Vihreillä ei ole mitään asiaa hallitukseen. Se on myös menettänyt taannoisen ykkösasemansa nuorison puolueena vihaamalleen Perussuomalaiselle puolueelle ja samalla tipahtanut alle 30 v sarjassa myös Kokoomuksen ja sosiaalidemokraatiien taakse ja Keskustankin.
Niin nuo tosiasiat varmasti pelottivat melkein kaikkia ehdokas ehdokkaita ja sitä kautta tietenkin se, että niin kuin esimerkiksi Pekka Sauri taannoin kertoi, että vaalikentillä vihreitä avoimesti vihattiin, siis jopa Helsingissä joka sentään on Vihreän puolueen vahvinta aluetta, vaikkakin osoittautui, että siellä katastrofi oli synkin, samaa kuulin myös niin Espoosta, kuin Vantaalta, ihmiset suorastaan karttoivat Vihreitä ja katselivat alta kulmain ehdokkaita tai niin kuin yksi ehdokas kertoi: ”tuli hienosti pukeutunut tyylikkään näköinen, sivistyneen oloinen 50-60 vuotias rouva ja sylkäisi meidän kojumme edessä ja sanoi, että hyi helvetti, vihreitä”.
Muita kuin Vihreitä on 93 prosenttia äänestäneistä ja ilmeisesti tuokin on kavahduttanut omalta osaltaan potentiaalisia ehdokkaita, eli kansalaiset kammoksuvat Vihreitä. Vaikka valtamedia on kertonut suloisia satuja Vihreistä ja heidän erinomaisuudestaan, niin ehdokasehdokkaat tietävät varsin hyvin, että ne evät ole totta, eikä niin heppoista siltaa parane lähteä kulkemaan kohti, niin mitä?: katastrofia, entäpä jos oppositiopolitiikkakin epäonnistuu. Oppositiossa, kun ovat ympäristö- ja liki kaikista muistakin asioista – erimieltä Vihreiden kanssa olevat keskustalaiset, joista osa ihan avoimesti vihaa vihreitä. Oppisitiossa ovat myös demarit, jotka huijasivat ison osan niin vihreiden, kuin Vasemmistoliiton kannattajista äänestämään sosiaalidemokraatteja muka ”varmistaakseen” punavihreän hallituksen jatkon ja kyllähän demarit sitten voittivatkin, kolme paikkaa. Mutta vaalien jälkeen Keskusta ilmoitti, että me emme todellakaan lähde enää punavihreään hallitukseen apumiehiksi, emmekä mihinkään hallitukseen ja RKP meni ja hyppäsi porvarien kelkkaan. Eikä tässä vielä kaikki, koska katkeruus demareita kohtaan ei varmasti unohdu vähään aikaan ja Vasemmistoliittokin ”kehtasi” mennä äänestäjämäärässä ohi, vaikkakin vain muutamalla tuhannella äänellä, siis kiistatta Vihreiden kannattajia on vähemmän kuin Vasemmistonliiton kannattajia. Elo oppositiossakaan ei tule olemaan ruusuilla tanssimista. Joukko on siis jokseenkin sama mikä riiteli hallituksessa viime vuodet, sentään vallassa mutta nyt vallattomana.
Voi tietysti perustellusti sanoa, että uudella puheenjohtajalla on ”haastava” tehtävä edessään, siis oikeasti pahuksen vaikea. Onhan niin, että jos kaikki menee hyvin, niin vihreät voi nousta likimainan menetettyihin asemiin. On vaikea kuvitella, että enää sentään yli 10 %:n puolueeksi, koska ilmastonmuutos ja ympäristö- ja luontokysymykset ovat jo kaikkien puolueitten huulilla, mitä ne eivät olleet vuoden 2019 vaalien alla. Toiset puolueet ovat lujaa vauhtia arkipäiväistämässä ilmasto- ja ympäristökysymyksiä osaksi päivittäistä politiikanagendaa, eivätkä vihreät enää voi loistaa luonnonsuojelun auguureina.
Uuden puheenjohtajan on myös kohdattava se seikka, että entä jos epäonnistun ja kannatuksemme syöksyy toisen mokoman alaspäin niin se merkitsi jo romahtamista neljän prosentin tuntumaan eli Vihreät kamppailisi vuoden 2027 eduskuntavaaleissa RKP:n ja Kristillisdemokraattien kanssa samassa sarjassa ja jopa Liike Nyt hönkisi niskaan. Sitä paitsi vaalipiirijaosta ja suomenruotsalaisten keskittymisestä Vaasan ja Uudenmaan vaalipiireihin johtuen niin on epätodennäköistä, että RKP:n kannatus seuraavissakaan vaaleissa vajoaa alle 10:n paikan. Neljän prosentin kannatuksella Ruotsalainen Kansanpuolue+Ahvenanmaa saa myös seuraavissa eduskuntavaaleissa 9-10 paikkaa, sen sijaan Vihreille 4%:n kannatus meriksitsisi 4-7 paikkaa. Eli tappio noilla luvuilla RKP:lle olisi varma ja todennölöinen KD:lle ja kaiken lisäksi jopa Liike Nyt hönkisi niskaan. Jos tuohon mennessä Pekka Haavisto olisi hävinnyt jo kolmannet presidentinvaalit peräkkäin niin saattaisi olla, että jopa Yleltä, Maikkarilta ja Hesarilta voisivat päivittäiset haastattelupyynnöt ehtyä ja televisiolamppujen loisto sammua.
Vihreissä ei ole havattavissa samaa henkistä suuruutta, ainakaan vielä, kuin Tanskan Kansanpuolueessa, joka siis PS:n sisarpuolue eli sitä, että kun paikalliset demarit ottivat Kansanpuolueen ennen muuta maahanmuutto-ohjelman omakseen ja valtaan päästyään myös ajavat sitä, Pohjoismaiden tiukimmalla linjalla, niin Kansanpuolueen kansanedustajien määrä putosi muutamiin edustajiin ja Kansanpuolueen väki iloisena kertoo,että ”meille ei ole tärkeää, että meitä on täällä Kansankäräjillä (Folktinget) mahdollisimman monta vaan se, että ajamamme asiat etenevät haluamallamme tavalla”.
En oikein usko, että Vihret seuraavankaan musertavan vaalitappion jälkeen kertoisivat olevansa tyytyvänsä muutamaan kahteen eduskuntapaikkaan, lukema olisi muuten sama millä Vihreät aloittivat Ville Komsin ja Kalle Könkkölän voimin 40 vuotta aikaisaemmin, koska ”kuitenkin ympäriströasioita Suomessa muut puolueet ajavat mallikkaasti”
Ymmärrän jos ja kun pelottaa.
Ehdokkaat vihreistä äärilaidoista
He ovat Sofia Virta 32 vuotias kasvatustieteiden maisteri, blodi ja Saara Hyrkkö 35 vuotias diplomi-insinööri blondi. Molemmat naiset ovat toki heteroita ja lapsellisia, molemmilla on akateeminen loppututkinto ja tietenkin he vannovat uskollisuuttaan ja niiaavat syvään ympäristön suojelun, luonnon monimuoisuuden ja ihmisoikeuksien sekä Pekka Haaviston edessä, MUTTA iso ero onkin se, että omien sanojensa ja mm. vaalikonevastaustensa perusteella Kaarinan kaupungista oleva Sofia Virta on ei-sosialisti, pesunkestävä porvari ja suhtautuu esimerkiksi holtittomaan velanottoon vähintäänkin pidättyväisesti. Saara Hyrkkö taas on puheiden perusteella Maria Ohisalon aseenkantaja tai niin kuin monet ovat häntä luonnehtinnmeet ”telaketjuvihreä”. Maria Ohiasalo vei vihreitä vasemmalle ja sehän näkyi Sanna Marinin hallituksen politiikassa ja oli ikävä yllätys Annika Saarikolle, joka kuvitteli alkuun, että talouspolitiikassa Vihreät tukisivat Keskustaa, mutta Ohisalon puolue liittoutuikin erityisesti Vasemmistoliiton kanssa ja sehän oli jo ennestäänkin vasemmistososialisti pääministeri Sanna Marinille iloinen yllätys.
Nyt Vihreiden jäsenet äänestävät uudesta puheenjohtajasta kahden oikeasti vaihtoehdon välillä: ne joiden mielestä vanha Marin-Ohisalon-Emma Karin-Iiris Suomelan linja on pidettävä, vaikka siltä katosi iso osa puolueelle annetusta tuesta, mutta se oli kirkas ja ehdoton ja tyydytti suurinta osaa jäsenistöstä, niin he tulevat tietysti tukemaan Saara Hyrkköä.
He puolueväestä jotka katsovat, että linjaa on tarkistettava ja sosialismin ikeestä on irtauduttava kääntyvät Saara Virran puoleen.
Muiden puoluiden kannattajat toivovat Saara Hyrkön voittoa
Ja se on helppo ymmärtää, koska Hyrkkö edustaa Vihreissä vanhaa valtaa ja politiikkaa joka sai kansan ja osan omistakin tuomion, eli kansankielellä sanottuna moni olisi varmaan vahingoniloinen Hyrkön voittaessa, koska odotusarvo olisi se, että Hyrkön johdolla Vihreät ajavat itsensä suohon-entistä syvemmälle. Todennäköiseltähän se vaikuttaa. Saara Hyrkön aikuisiän työkokemus on neljä vuotta kansanedustajuutta ja Lukiolaisten liiton toiminnanjohtajuus.
Sofia Virta taas muille, ennen muuta porvaripuolueille on mahdollisuus, eli hänestä ja hänen kauttaan Vihreistä voidaan saada vahvistus ei-sosialistiselle puolelle. Näin ainakin halutaan porvaripuolueissa uskoa ja toivoa. Sofia Virran CV on niin pitkä, että en lähde sitä tähän kopioimaan.
Jos nyt pitäisi veikata niin tulossa on tiukka äänestys, koska vihreä kerma/eliitti on Saara Hyrkön takana ja Maria Ohisalo, Emma Kari ja Iiris Suomela esikuntineen lobbaavat Hyrkköä mutta toisaalta vanhat ”vuorten viisaat” Pekka Sauri ja Ismo Soininvaara näkevät Virrassa Vihreiden tulevaisuuden. Myös Atte Harjanne, Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja on Virran hengenheimolaisia.
Linjavaalin lisäksi kysymys on tietenkin siitäkin kumman Vihreät haluavat heidän kuvakseen: alati -teko-hymyilevän Hyrkön, vai harvemmin, mutta syystä hymyilevän Virran, ”nimimerkillä” kaksikkoa vuosia seurannut.
Vastaus annetaan Seinäjioella Vihreiden puoluekokouksessa 11. kesäkuuta.
Seppo Huhta
