Mike Pompeo: USA pitää Kiinaa vastuullisena koronaviruksesta

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ilmoitti hetki sitten tiukentuneesta kannasta Kiinan vastuullisuuteen maailmalla leviävästä koronapandemiasta.

Presidentti Donald Trump on vakuuttunut, että voimme pitää Kiinaa vastuunalaisena tästä viruksesta, joka nyt on tuhoamassa satojen tuhansien ihmisten elämät ja biljoonien dollarien arvosta varallisuutta kaikkialla maailmassa. Me pidämme Kiinan Kommunistista Puoluetta vastuullisena tästä.

YHdysvallat ei ole aiemmin ilmoittanut kantaansa näin jyrkkäsanaisesti.

5 Comments

  1. Samma häär
    14.9.2020 11:15

    Ja minä pidän Mikeä vastuussa siitä että USA:n joukot sotivat ympäri maailmaa ja koittavat valloittaa koko ajan lisää alusmaita joiden maaperässä on energiaa ja jalometalleja.

    Taivat olla samanarvoisia melipiteitä.

    Vastaa
  2. Orang Utang
    14.9.2020 11:41

    Puheet kiristyvät sitä mukaa mitä lähemmäksi USA:n valtiolainojen default lähestyy. Kun sitten lopulta velat Kiinalle jätetään maksamatta, ei käytetä sanaa ”default” vaan ”vahingonkorvaus”.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      14.9.2020 12:56

      Kiina on mun mielestäni vaarallisempi: Tuputtaa huonoja työkaluja ja vaarallisia viruksia maailmalle. Virus on ilmeisesti ainoa asia, jonka ne osaa tehä niin että se toimii?

      Vastaa
  3. Kalergi-suunnitelma
    15.9.2020 22:30

    Korruption löyhkää:

    ”THLn rokotepäällikkö GlaxoSmithKlinen entinen pikkupomo”,
    https://avoin.media/2020/08/11/thln-rokotepaallikko-glaxosmithklinen-entinen-pikkupomo/

    Kanadalainen lääkäri Guylaine Lanctot, M.D. kirjoitti teoksen ”The Medical Mafia: How to Get Out of it Alive and Take Back Our Health and Wealth”. Lanctot oli siihen mennessä työskennellyt lääkärinä paitsi Kanadassa myös Ranskassa ja USA:ssa, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Mafia kosti viemällä häneltä näytösoikeudenkäynnillä lääkärinoikeudet. Lanctotin kirjan mukaan Medical Mafia on kaikissa maissa järjestäytynyt täsmälleen samalla tavalla kuin italialainen mafia ja sen organisaatio ulottuu kussakin valtiossa julkisen terveydenhuollon organisaation korkeimmille tasoille asti – muistetaanpa esim. meidän narkolepsia-lapsemme, kun THL luovutti heidät lääkeyhtiön koe-eläimiksi!!

    Ks. myös ”Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen”,
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

    Vastaa
  4. Kalergi-suunnitelma
    15.9.2020 22:54

    Rikollisen Big Pharman erittäin tuottoisia liiketoiminta-alueita ovat mm. syöpäteollisuus, antibioottien valmistus – ja rokotteet, ks. myös ”Rokotepakko maalaislääkärin järjellä väärin”, https://avoin.media/2020/09/15/rokotepakko-maalaislaakarin-jarjella-vaarin/

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top