Olen asiaa ihmetellyt aina. Ensimmäisen kerran 90-luvulla Suomen journalistiliiton suuressa seminaarissa (paikalla 500 toimittajaa), jossa pyysin yleisöäänestyksen (käsiäänestys) aiheesta: ”Oletko kirjoittanut koskaan juttua Talebanin Afganistanissa koiran asemaan alistamista naisista.
Kohdistin kysymyksen nimenomaan paikalla olleille noin 250:lle naiskolleegoilleni. Tuolloin Taleban oli ollut vallassa jo useita vuosia. Vieläkin hieman kauhistuttaa, ei yhtäkään, -ei siis yhtään ainoa kättä noussut- sen sijaan punakoita naamoja sitä enemmän, kun itsestään naisasianaisina ääntä pitäneet journalistit -toivottavasti oikeasti- häpesivät välinpitämättömyyttään. Olin pöyristynyt ja surullinen ja olen sitä vieläkin.
Mutta tilanne ei ole muuttunut
Nyt mukaan vain ovat liittyneet miehet, jotka hekään eivät kirjoita tai tee ohjelmia alistetuista musliminaisista ja tytöistä. -Toki muutama yliolkainen juttu orjina pidetyistä ja ISIS:n kiduttamista jesidinaisista ja tytöistä. No, uutisia on joskus pakko tehdä, kuten siis, vaikka muslimiterroristien toistuvasti raiskaamasta jesidinaisesta, joka sai Nobel-palkinnon.
Tositarina tämäkin: Kun maahanmuuttajanuorille -ensisijaisesti en ymmärrä kuinka se edistää ”integroitumista”- tarkoitettua nuorisotilaa käsiteltiin joku vuosi sitten Espoon valtuustossa, niin muuan demari miesvaltuutettu (opettajataustainen) vaati, että ko. tilassa täytyy ottaa käyttöön sellaiset säännöt joissa huomioidaan etenkin tietyistä maista tulleiden tyttöjen asema, voi sitä toisen demarivaltuutetun autuasta hymyä (somalitaustainen).
Istuin muutaman metrin päässä ja, myönnän, tuijotin tahallani nähdäkseni reaktiot. Eli siis jukoliste, että meidän pitäisi Espoossa tukea ja jatkaa sitä sortoa johon tytöt on alistettu jo aikaisemmin. Siis Suomessa jonka taloudellisen menestyksen ja sivistyksellisen edistyksen keskeinen kivijalka on tasa-arvo, ja totta kai myös demokratia, ahkeruus ja myöskin se, että uskonto on meille -ylivoimaselle enemmistölle- yksityisasia, joka ei häiritse arkea mutta ehkä antaa voimia siihen.
Ja totta kai käytin -vaikka itse sanonkin- voimallisen puheenvuoron tyttöjen ja tasa-arvon puolesta ja koin saavani varsin myönteisen vastaanoton, paitsi mitä nyt muutama vihainen mulkaisu em. herrojen taholta ja vihreistä. Ja todellakaan ko. nuorisotilan vastaaville ei moisia alistamissaatteita lähetetty.
Miksi ”suvakkinaiset” vihaavat musliminaisia?
Kun maailmalla alkoi aikoinaan tämä ”me too”-kampanija niin musliminaiset eri puolilla ko.maita koettivat iloisina ja toivoa täynnä aloittaa omansa ja esim. Iranissa aloitettiin ns. huivilakko, jonka seurauksena satoja naisia laitettiin vankilaan, ruoskittiin ja herraties mitä. Niin mitä tekikään suomalainen ”totuusmedia”? Se vaikeni, koska jostain kumman syystä vain muslimimiehet ovat ”totuusmedian” mielestä ”ansainneet” tulla huomioonotetuiksi.
Onko niin, että toivoa ei ole?
Siltä näyttää. En nimittäin ole nähnyt suomalaisten -valitettavasti varsinkaan- naistoimittajien asenteessa mitään muutosta suhteessa musliminaisiin ja tyttöihin siis viimeisen 25 vuoden, eli neljännes-vuosisadan aikana. Mutta sen sijaan keskusteluissa on tullut esiin,että nk. tavalliset naisihmiset suhtautuvat empaattisesti musliminaisiin ja -tyttöihin mutta tämä itsensä ylevöittänyt eliitti elää vahvaseinäisessä kuplassaan jonne ei näy mitään ja jos niin se ei heille tarkoita mitään.
Yksi sukupolvi on mennyt ja tämä uusi toistaa äitiensä kylmyyden muslimisiskojen suhteen. Oliskoko niin, että stalinisti-äitien vihreät tyttäret jatkavat samalla tiellä ?
Toki musliminaisten äänet kelpaavaat vaaleissa kaikille vihervasemmistolaisille, mutta mitään musliminaisten ja -tyttöjen asemaa kohottavaa ja tasa-arvoon tähtäävää ei olla valmiita tekemään, koska sehän merkitsisi sitä, että jouduttaisiin vastakkain muslimimiesten ja imaamien kanssa ja hehän päättävät mitä äänestetään ja, kun vallankin Vihreille vain valta merkitsee niin se on on ”juurisyy” poliittisesti.
Minusta sekä kokemani, kuulemani, että näkemäni perusteella aiheellinen kysymys ja huomio on, että pointti ei ole välinpitämättömyys ja vaan jopa suoranainen viha. Eli ”kympintyttö”: Miksi vihaat arabisisartasi ?
Seppo Huhta
15.3.2021 17:46
Suvakkinaisethan haluavat nimenomaan miehinä tänne lisää, jotta voivat jatkaa 80-luvulta alkanutta suomalaisten miesten nollaamista & sortamista femakkovihassaan. Suomimiehet eivät suostuneet femakkojen palvelijoiksi / jouksupojiksi, joten muita keinoja oli alettava keksimään.
Millainen ”huuto” muuten olisi jos tänne tulisi 30 000 tummaa kaunotarta(vrt. 2015 invaasio), joille järjestettäisiin parilla miljardilla vuodessa palveluita ja täyshoito? Veikkaan että bolshevistiset viherfemakot raivon vallassa hyökkäisivät kunniakansalaisten kimppuun kaikin keinoin.
15.3.2021 18:46
Juuri näin. Viha/katkeruus suomalaista miestä kohtaan on saanut naurettavat mittasuhteet. Kun ajatellaan vaikkapa sitä ruljanssia, mikä hoivavietti täällä tuli, kun 25 – 30 000 sotarikollista sekä sotapoliisia yms tuli tänne siis aivan kutsusta. Turha väittää muuta. Niitä on sitten viety lasten keskelle jne. Oulun grooming, joukkoraiskauksia, tappoja, murhia , talousrikoksia, etujen väärinkäytöksiä, veronmaksajien kontolle tulevat oikeuskulut, jne jne. Kebabpitseriaa pystyyn ja ajellaan Mersulla & Bemarilla. Siivousfirma pystyyn. Orjuuttamista yms. Kyllä. Olemme rikastuneet kulttuurisesti. Ja tämä on vasta alkua.
15.3.2021 20:04
Sen lisäksi suomalaiset miehet toimisivat noiden naisten hoitajina vokeissa seksiorgioineen päivineen.
15.3.2021 19:43
Kommunistit eivät omaa tuntoa musliminaisia kohtaan, koska muslimimiehet ovat kaikkein tärkeimpiä ja maailman valkoisten naisten ”sortoon” ovat y’ksinomaan syyllisiä valkoiset lihaa syövät heteromiehet. Valkoisten naisten yläpuolella kärsimys hierargiassa ovat muslimimiehet!!!
15.3.2021 22:02
Oikeastaan kyse on siitä miksi nainen ei puolusta naista.
Syy ei ole poliittinen tai yhteiskunnallinen vaan yksinkertaisesti biologinen, evoluutiobiologinen: naisen pahin vihollinen on toinen nainen.
– Tarve geeniperimän „hallitsemiseen” ohittaa muut vietit. (Jopa ilmastovietin! 🙂 )
– Politiikka on vain yksi tapa edistää biologisia naisellisia tavoitteita.
Samasta syystä pakolaistulva on seurausta siitä, että naiset ovat ottaneet poliittisen vallan aina Angela Merkelistä alkaen, joka muuten on Euroopan pakolaisongelman pääpiru.
Samasta syystä naisten hallitsemat yhteisöt ovat (kymmenien)tuhansian vuosien kuluessa hajonneet ja lakanneet olemasta.
– Jos naiset oikeasti pystyisivät hallitsemaan yhteisöjä paremmin kuin miehet, olisi naishallinto ollut globaalisti vakiintunut käytäntö jo tuhansien vuosien ajan.
16.3.2021 00:39
Kun kommarit päättävät mitään on perusoletus aina, että puolet on kuoltava, tässä tapauksessa tasa-arvon nimissä on tapettava naiset.