Miksi sivistynyt valtio suvaitsee juutalaisvastaisuutta?

Vieraskynässä tänään Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen:

Juutalaisvastaisuus – antisemitismi – kasvaa Euroopassa. Suomi ei ole poikkeus. Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kerää parhaillaan eduskunnassa nimiä tekemäänsä lakialoitteeseen, jossa Suomi ei saisi ostaa israelilaisia länsirannalla valmistettuja tuotteita.

Lakialoite on mitä suurimmassa määrin antisemitistinen ja loukkaa juutalaisia ja Israelia, sillä se on sisällöllisesti kohdistettu vain yhteen valtioon Israeliin. Lisäksi aloitteen perustelut perustuvat laajalti vääristeltyyn historian tulkintaan, jonka mukaan Israel on hyökännyt palestiinalaisten kimppuun ja valloittanut heidän hallussaan olleen itäisen Jerusalemin ja Länsirannan.

Tosiasiassa Oslon sopimuksessa Israelin ja palestiinalaishallinnon välillä on sovittu Länsirantaa koskevat hallinto- ja turvallisuusvastuiden jaot. Sopimuksen mukaan A-alueella siviili- ja turvallisuushallinnosta vastaa palestiinalaishallinto, B-alueella on palestiinalaisten siviilihallinto ja Israelin turvallisuushallinto ja C-alueesta vastaa Israel kokonaisuudessaan. Israelilaiset siirtokunnat, joissa asuu n. 400 000 juutalaista, sijaitsevat pääasiallisesti juuri C-alueella.

Toisen maailmansodan aikoihin juutalaisvastaiset lait mahdollistivat juutalaisvihan ja ihmisoikeusloukkaukset juutalaisia vastaan. Nämä samoihin aikoihin eri Euroopan maissa hyväksytyt antisemitistiset lait mahdollistivat lopulta koko ihmiskunnan yhden järkyttävimmistä tapahtumista, juutalaisten massamurhan, holokaustin.

Holokausti ei tapahtunut yllättäen, vaan sitä edelsi yhden saksalaisen puolueen, kansallissosialistien, 20 vuotta kestänyt kampanja, joka pääsi vauhtiin puolueen saatua vallan Saksan valtiopäivillä 1933. Seuraavien kuuden vuoden aikana Saksan valtiopäivät hyväksyi satoja lakeja, joilla ensin rajoitettiin juutalaisten kansalaisoikeuksia ja jotka lopulta johtivat juutalaisten kansanmurhaan.

Holokaustin muistopäivä 27. tammikuuta

Tammikuun 27. päivä vietetään holokaustin uhrien muistopäivää juutalaisiin kohdistuneiden vainojen ja kuuden miljoonan murhatun juutalaisen muistoksi, jotta me emme koskaan unohtaisi tapahtunutta.

Kansanedustaja Honkasalon lakialoite vetää mietteliääksi. Miten sivistynyt Suomi, kaiken hyvin tuntemamme historian valossa suvaitsee näin avointa antisemitistä toimintaa?

Onko demokratian tosiaan taivuttava avoimeen vihamielisyyteen juutalaista kansaa kohtaan? Saa nähdä, kuinka moni kansanedustaja allekirjoittaa Honkasalon lakialoitteen. Eräs sivistyksen mittari tämäkin varmasti on.

Antero Laukkanen (KD)

Kansanedustaja

Lakivaliokunnan jäsen

18 Comments

  1. Siksi tää touhu on sitä mitä on
    27.1.2022 18:54

    Samalla voi kysyä, että miksi sivistynyt valtio suvaitsee oman kansansa vastaisuutta?..no joo, ei Suomi enää ole mikään sivistysvaltio vaan meillä on mielenvikaiset ***päät vallassa ja hallinnossa.

    Vastaa
  2. Ripe
    27.1.2022 18:55

    Itse en ainakaan osta mitään Israelilaisia tuotteita enkä mene lomamatkalle sinne. Palestiinalaisten sorto on vastaavaa valtiotason totalitääristä terroria mitä Eurooppalaiset siirtomaat, usa, Aatu ja Josef ovat harjoittaneet.

    Vastaa
    1. Obelix
      27.1.2022 20:38

      Jos Ripellä on vakavia ongelmia Israelin valtion sijainnin ja yleisen olemassa olon kanssa, niin haasta sitten Jumala oikeuteen.

      Vastaa
      1. Juha Pekkala
        12.2.2022 21:06

        Mikä niistä?

        Vastaa
  3. Puolueeton
    27.1.2022 19:46

    Kysyä voi, miksi juutalaisongelma holokausteineen on olemassa?
    Mistä juutalaisvastaisuus johtuu, muiden kansallisuuksien kateudesta vai mistä? Eikö juutalaisten omalla toiminnalla ole mitään vaitutusta siihen, että juutalaisvastaisuutta on olemassa? Vastaa kuka osaa.
    Suuri osa tieteen nobeleista on juutalaisilla, siinä voi olla yksi kateellisuuden aiheuttaja.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      27.1.2022 20:23

      Luulen, että joku on onnistut laittamaan omat syntinsä juutalaisten piikkiin?

      Vastaa
      1. juha II
        27.1.2022 21:00

        Kyllä juutalaiset osaavat katsoa eteensä. Kansalla on oma mahti-enkelinsä, Liitonarkki ja Jumalan valittu kansa!!!

        Ja Pekka Kemppainen jaksaa itkeä punastavat silmänsä päästään ja repiä ihokkaansa päältään syystä, että ”kuinka juutalaisparat pärjäävät tässä heille siloitellussa maailmassa valmiiksi siunattuine maineen ja mantuineen”???

        Juutalaisten ns. ”kärsimykset” juontuvat VAIN ja AINOASTAAN juutalaisten tekemistä räikeistä, kovakorvaisista ja loppumattoman ylpeämielisistä rikoksista Jumalaansa vastaan, joka luotti ja teki liiton muutaman hengellisyydessään, viisaudessaan (Jumalan lahja) ja vanhurskaudessaan, jotka olivat Jumalan valittuja tehtäväänsä. Loppu juutalaisesta sekakunnasta ei yllä sen korkeammalle kuin muutkaan tavikset, vaikka ”korotetut” ovatkin!

        Juutalaiset eivät kärsi ”uskonsa tähden” niin kuin kristityt kautta maaiman tänä päivänä ja koko uskontokunnan historian aikana on joutrunut kohtaamaan ”Jeesuksen Tien” eli kärsimään ja kuolemaan marttyyrina.

        Jumala ITSE karkotti juutalaiset kietämään maailmaa heidän rikostensa takia Jumalaa vastaan. Pitääkö meidän pyytää Barabbas vapaaksi eli digata väärintekijöitä ja luonnevikanaan ylimielisiä, viekkaita ja valheellisia juutalaisia, jotka rikkovat näin tehdessään Jumalan 10-käskyä vastaan vain siksi, että ”valittuna kansana” katsovat muita kansoja ja ihmisiä alaspäin antamatta heille mitään ihmisarvoa!!! Suomen jutkut liputtivat Suomessa BLM:n puolesta hyväksymällä näin avoimen vihan valkoisia vastaan!!! Juutalaiset ovat kommunisteja ja varkaita, jotka järjestöjensä kautta ajavat ”monikulttuurisuutta”, jolla valkoiset yhteiskunmnat ja valkoinen rotu heidän välil,lisesti vaikuttaen halutaan tuhota niin, että ”sekasontanavettojen” johtajiksi ovat juutalaiset itse! Miksi Israel ei ota mustia afrikkalaisia ja muita ongelma kansoja vaan haluaa olla juutalainen valtio? ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä”!!!

        Etelä-Afrikassa juutalaiset kommunistit tukivat ANC:tä ja toimivat avoimesti valkoisia vastaan niin kuin he tekevät jokaisessa maassa mihin tuo ”mustolaiskansa” pesiytyy. Olisi ollut parasta KOKO maailmalle, jos Jumala olisi antanut asioden olla ja katsoa juutalaisten rälläämisen maassaan. Näin maailman ei olisi tarvinnut koskaan sietää nurkissaan täysin termiitteihin verrattavaa kansaa, joka pelaa omaa peliään ja täyttää valtiot väellä jota se ei olisi koskaan tarvinnut luuhaamaan kaduillaan, kiskomassa korkoja ja tekemässä muuta vahinkoa taloudellisesti maan kantaväestölle. Juutalaisethan eivät lapioon, auraan ja kuokkaan koske eikä mihinkään muuhunkaan raskaaseen työhön.

        Minun kristinuskooni ei kuulu eikä koskaan tule kuulumaan juutalaisten loputon perskarvojen sukiminen ja perseen nuolenta!

        Suomen kansa on kärsinyt ja maailman kansat ovat kärsineet. Juutalaiset ovat tehneet holokaustista rahanvaihtajien pankkisalin siinä missä he tekivät Jumalan Temppelistäkin! Ja tuo Temppeli hajotettiin 72-vuoden kuluttua niin kuin Jeesus ennusti verenhimoisille murhaajilleen, jotka olivat itsensä korottaneet muuttaen sen ”Saatanan synagoogaksi!!!

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          27.1.2022 22:03

          Pilatushan vapautti Barabbaan? Mitä tulee ”Saatanan synagoogaan”, siitä puhui apostoli Paavali.

          Olet näemmä vilkaissut juutalaisen kirjailijan teosta ”Holocaust industry”? -Sekin osaltaan osoittaa, että juutalaisilla on näkemystä omistakin asioistaan. Näin joukkotuhonnan muistopäivänä voimme keskustella Holokaustistakin, mutta oletko perehtynyt uusimpaan israelilaiseen keskusteluun aiheesta?
          Uusimmat iranilaiset kommentit, joille on kuulijoita -ja toistajia- jopa Suomessakin, ovat sitä laatua että ”Hitleriltä jäi jotain kesken”.

          Taidanpa lopettaa Holokaustin puimisen tässä ketjussa tähän. Keskustelua saa jatkaa jossain muualla.Kokeilkaa vaikka jotain islamisti-foorumia.

          Vastaa
          1. Tyrsky
            27.1.2022 22:55

            1. ”Näin joukkotuhonnan muistopäivänä voimme keskustella Holokaustistakin”

            2. ”Taidanpa lopettaa Holokaustin puimisen tässä ketjussa tähän”

            Loogista? Reilua?

            Näköjään sensuuri kovenee sitä mukaa kuin esitetyt faktat alkavat käydä hermoille. Ainakaan en löydä kirjoittamaani tekstiä. Kiitos herjasta, mutta en ajatellut mennä islamistien sivuille kirjoittamaan. Ei siellä totuuksia kirjoiteta totuuden itsensä tähden, vaan sellaista mikä palvelee heidän agendaansa, kuten totuuskin toisinaan.

          2. Pekka Kemppainen
            28.1.2022 00:39

            Holo-asiasta keskusteltaessa on vain (lyhyen) ajan kysymys, että jengi alkaa huutaa toisilleen, ja leimakirves viuhuu. Säästän lukijoita ja myös moderoijia, kun kerron heti ettei tämä ole paras alusta siihen.

  4. J. Jörgensen
    27.1.2022 20:20

    Sitähän ne tuntuvat itkevän joukolla, että antisemitismi on taaaas nousussa Euroopassa, nyyh! Ei sanan sanaa sen suuntaan, että mistä tämä – ehkä osaksi ihan todellinenkin ilmiö – mahtaa johtua. Tuskinpa se uskonnollinen peruste (Jeesuksen tappajat) enää juurikaan puree, Kyllähän nämä pankkiirisuvut (kuten Rotschildt) ja toki G. Soroskin ovat yksiä prkl maailmavaltiaita ja tavan kansan pomottajia – mutta syyllisiä antisemitismiin? Mutta ei kai meillä ole mitään kollektiivista ja alitajuista rasistista vastenmielisyyttä tuota kansaa kohtaan? Olen tuntenut mieskohtaisesti vai muutamia harvoja juutalaisia ja yhteen viuluniekkalikkaan olin aika lailla lätkässäkin – mutta ihan tavallisia kansalaisia minusta. Jos antisemitismi on ihan todellista, niin kyllä se on heidänkin asiansa yrittää analysoida mistä se yhä vain johtuu, ja miten sen nousua voisi estää tai rajoittaa.

    Vastaa
  5. Obelix
    27.1.2022 20:27

    Wannseen konferenssi, eli holokaustin lopullinen ratkaisu juutalaisille istuttiin alas 20 tammikuuta 1942. Tänään Israelin valtioon kohdistuva uhka ja juutalaisiin kohdistuva antisemitismi, sekä vähän joka puolella maailmaa ilmenevät kristittyjen vainot, näyttävätkin – itse asiassa – vuonna 2022 kulkevan käsi kädessä.

    (Suomessakin valtakunnansyyttäjä vs. Raamattu / Päivi Räsänen)

    Tänäkin päivänä yli 260 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa, lievemmän vainon alla on lisäksi miljoonittain kristittyjä, sekä heidän perheenjäseniään.
    Päivittäin keskimäärin kahdeksan kristittyä surmataan ja 23 raiskataan uskonsa tähden. Joka viikko keskimäärin 182 kirkkoon tai kristittyjen rakennukseen, sekä 102 kristityn kotiin tai yritykseen hyökätään. Joka kuukausi keskimäärin 309 kristittyä vangitaan epäoikeudenmukaisesti kristillisen uskonsa perusteella.

    Mihin on perinteisissä länsimaissa unohtunut Jeesuksen käsky: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi?

    Jopa kristillisten kirkkojen polttaminen on globaali-ilmiö, siinä missä kaiken maailman antisemiitit tuhoavat maailmalla juutalaisten synagoogia

    https://opendoors.fi/worldwatchlist/

    Vastaa
  6. Snif
    27.1.2022 20:41

    No, ,,, eikä islamistit ei ole kummatkaan onnistuneet koko olemassaolonsa aikana sopeutumaan suomen yhteiskuntaan.
    Jaa.. miksikö, no, sekä muslimit kuten serkkunsa jutkut murhaa raakasti elimet kurkunleikkaamalla elävänä ilman tainnutusta, ei ole kun muutama päivä kun molemmat ryhmät itki siitä että suomi on rasistinen kun ei anna heidän murhat elimiä uskontonsa mukaan.
    Eli satuilkaa mitä haluatte noista, kumpikaan ryhmä ei kuulu suomeen eikä koko eurooppaan.
    Ai juu, miksi maapallolla on jutkuryhmät pitää hallussaan kaikki tärkeitä rahamonopoleja ja päättävät mitä kansakunnat saa tehdä, sillä heillä on ohjakset, voi, voi teitä jotka noihin luotatte.

    Vastaa
  7. Ei vastaisuuttta, mutta kartetaan
    27.1.2022 21:02

    Se että jos ei halua tukea kansaa joka sortaa muita kansoja, ei se ole juutalaisvastaisuutta. En minä osta amerikkalaisiakaan tuotteita. Enkä silti ole amerikkavastainen. Ne saa tehdä ihan mitä tahansa omalla mantereellaan. Kun vaan pysyisivät sieltä.

    Sama on juutalaisten kanssa. Englanti antoi niille pienen palan palestiinaa, sen osan josta ne itse vetäytyi pois. Ensikin, briteillä ei ollut oikeutta antaa sitä juutalaisille. Ja toiseksi. juutalaiset eivät ole pysyneet sillä alueella minkä saivat. Vaan ovat laajentuneet palestiinaan kuin syöpä. Tappaen tuhansia ihmisiä ja ajaen niitä nälkäkuolemiin. Valloittaen palestiinalaisten asunnot sillä aikaa kun he ovat töissä ja järjestelmällisesti tuhonneet palestiinalaisten kulttuuria.

    israelissa on mm. kidnapattujen naisten bordelleja joissa heidät alistetaan toimimaan seksityöläisinä ruokapalkalla. He elävät vankilaelämää. Ja missä muualla steriloidaan ihmiset jotka eivät ole alkuperäisiä kasaareja heidän muuttaessaan maahan?

    Sodoma tai gomorra eivät ole mitään Israelin nykymenoon verrattuna. Siellähän lähes järjestelmällisesti ex-johtaja lähtee raiskauksista ja pahoinpitelyistä vankilaan kun virka-aika loppuu.

    Mitäs jos ostettaisiin niille trukilavallinen ….? Rauhoittuiskohan ne?

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      27.1.2022 21:50

      Entinen Turkin hallinnoima Palestiina päätyi brittien #mandaatti-alueeksi, so. ”huoltohallintoalueeksi” Kansainliiton päätöksellä. Maailmansota 2:n jälkeen YK teki päätöksen entisen mandaattialueen jakamisestä juutalais-siirtolaisten ja arabi-palestiinalaisten kesken. Siis: YK jakoi. Päätös tehtiin muistaakseni v.1948. Alueesta käytiin sota seuraavana vuonna. sodan alkutilanne oli, että #arabiliiga julisti upottavansa juutalaiset mereen. Lopputulema menikin toisin päin.

      Toki palestiinalaisten kohtelussa on epäkohtia. Musta-valkoinen ajattelu ei sovi Lähi-Itään muutenkaan.

      Sitten toiseen asiaan: Käytetään täällä kommenteissa jatkossa siistimpää kieltä.

      Vastaa
      1. Ei vastaisuutta, mutta kartetaan
        29.1.2022 10:25

        Ok, joskus lähtee laukalle. Mutta loppu kuitataan.

        Vastaa
  8. GG
    28.1.2022 05:18

    Kyllä on sivistynyttä että on juutalaisten puolella. Ja toinen on että on multikultin puolella. Sanoihan Barbara Specterkin että eurooppa ei pärjää ilman multikultia ja me juutalaiset olemme eturintamassa ajamassa euroopan multikulti moodiin ja tulemme olemaan vähemmän pidettyjä sen takia. Mutta pakko niitä typeriä impivaaralaisia eurooppalaisia on sivistää senkin asian suhteen.

    Vastaa
    1. Obelix
      29.1.2022 14:09

      Eivät kaikki juutalaiset ole yksiselitteisesti, eivätkä varsinkaan yhteisrintamassa ”multikultin” puolella. Eivätkä kaikki heistä pidä ollenkaan siitä, mitä jotkut heidän ns. maanmiehistään tehtailevat globalistien kabineteissa, lymyilemällä heidän selkänsä takana.

      Ps. On sivistynyttä ottaa asioista ensin selvää, ennen kuin lyö jotain kansaa leimakirveellä otsaan, omalla julkisella mielipiteellään. Väitteesi _GG_ on vähän sama, kuin väittäisit tietäväsi 100varmasti, että kaikki suomalaiset jakaisivat intensiivisesti – kansallisella tasolla – erään omavaltaisen porukan hevosurheiluun liittyvän moraalikoodin.

      https://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1874.html

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top