On ollut mielenkiintoista seurata talouden kulkua viimeiset vuodet ja erityisesti huomata, että valtion tasolla siitä ei juurikaan puhuta tai näköjään välitetäkään. Mutta miksi? Uskoisi, että jokaisen poliitikon agendalla taloudella olisi suuri merkitys, mutta esimerkiksi viimeisimmissä vaaleissa (ei vain Suomessa) talousasiat saadaan oikein vääntää esille, jotta niistä edes keskusteltaisiin.
Pk-yritysten konkurssiaalto
Kun yhteiskunta päättää olla puhumatta jostain asiasta, niin historia on sen jo meille toistuvasti osoittanut, että silloin on jossain koira haudattuna. Twenty-twenty eli vuosi 2020 on merkillinen sillä tavalla, että se tullaan todennäköisesti muistamaan koko maailman pk-yrittämisen konkurssiaallon lähtölaukauksena ennennäkemättömän kysynnän heikkenemisen johdosta. Merkillistä on se, että pk-yritysten kokemat ongelmat on aika pitkälti lakaistu maton alle siinä mielessä, että politiikka ja poliitikot eivät juuri aiheeseen tahdo tarttua. Mikä on syy mykkäkouluun? Mitä pahaa siinä olisi, että puhuisi asiasta? Eikö esimerkiksi kansanedustajien rooliin kuulu korjata tai ainakin käsitellä yhteiskunnan näkyviä ongelmia? Vai onko se todella niin, että politiikka ja erityisesti puoluepolitiikka on niin leipiintynyt ja juurtunut paikalleen, että lobbaus ja sopupeli päättävät mistä puhutaan ja mistä ei.
Vaikeina aikoina pitää olla valmis likaamaan kädet. Se koskee erityisesti eliittiä, sillä, jos se ei osallistu talkoisiin, sen uskottavuus kärsii. Jopa tasolle, missä lopulta todetaan, että tätä virkavaltaa ei oikeasti tarvita, jos se ei mitään ratkaisuja ja edistystä pysty tarjoamaan. Näyttäisi siltä, että elämme aikaa, jossa moni jo kyseenalaistaa koko valtiomuodon tarpeellisuuden. Kuulun itse niihin, jotka peräänkuuluttavat sitä, että näyttöjä on liian vähän siitä, että valtio olisi edistyksellinen ja tehokas toimija.
Valtioiden pyörittämisen hinta
Se, mihin suurimman kritiikin kohdistan, on valtioiden pyörittämisen hinta, joka on aivan liian korkea verrattuna sen tuottamiin ratkaisuihin, palveluihin ja infrastruktuuriin. Jos olisi edes kyse siitä, että olisimme lähellä hyväksyttävää tehokkuutta, asian voisi ehkä unohtaa, mutta näin ei ikävä kyllä ole. Esimerkkejä verorahojen holtittomasta sijoittamisesta on maailma täynnä: kaikki tukipaketit, jotka menevät kavereille eivätkä tarpeeseen, pitkät poliittiset prosessit, jotka eivät johda mihinkään, kuten Brexit ja epäonnistuneet rakennusprojektit ympäri maata, kuten esimerkiksi kauppakeskus Redi. No pointti on, että tätä luetteloa voi jatkaa ja se on todella pitkä.
Työllisyysongelmat eivät ratkea sillä, että luodaan lisää pätkätyötä ja pistetään puoli kansaa verorahoilla koulutukseen
Koska olemme niin kaukana mistään hyväksyttävästä tehokkuudesta, niin on todettava, että yhteiskuntamalli ei nyky- eikä ehkä mukautetussakaan muodossa toimi ja sen koko ideologia siitä, että se varjelisi yhteiskuntaa ja sen edistystä on suoraan sanottuna vale. Jos ei anna, ei ole oikeutta ottaa ja tässä päästään takaisin talouteen. Missä siis ovat ne kaikki kantavat lyhyt- ja pitkäjänteiset ratkaisut, kun puhutaan työllistymisestä ja muista yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista? Niitä käsitellään vain numeroiden muodossa sen sijaan, että puhuttaisiin konkreettisista toimenpiteistä, jotka myös vietäisiin maaliin. Työllisyysongelmat eivät ratkea sillä, että luodaan lisää pätkätyötä ja pistetään puoli kansaa verorahoilla koulutukseen vaalien alla, jotta pidetään äänestäjät tyytyväisenä. Tämä kuvaa politiikan aitoa tahtotilaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. On häpeällistä, että kukaan poliitikko kehtaa edes esittää olevansa edistyksen puolella, kun ei yksikään mitään aidosti konkreettista saa aikaan.
Olemme valmiit romuttamaan talouden ja ihmisten toimeentulon ilman, että meillä on mitään muuta ratkaisua tarjota kuin pitkä velkaantuminen EU:n nappulana sen säädösten viemänä. Se ei ole mikään ratkaisu vaan valtava ongelma, jos tätä asiaa ei oteta tosissaan. Koska valtiot, poliitikot ja eliitti ovat vuosikausia keskittyneet rikkauksien haalimiseen, sopupeliin, saamattomuuteen ja utopistiseen ideologiaan, jolla ei ole tulevaisuutta, olemme nyt joutuneet tilanteeseen, missä todennäköisesti ei ole muuta vaihtoehtoa kuin velkaannuttaa Suomi, EU ja suurin osa maailmasta.
Edistyksellisyys toimii vain silloin, kun sitä tehdään tasapainossa. Ei auta, että vain rikkaat alat, kuten esimerkiksi videopelit ja lääkefirmat, edistyvät ja rikastuvat, jos vaikka maatalous on ihan pinteessä ja joutuu turvautumaan esimerkiksi kestämättömiin viljelymenetelmiin, joiden johdosta kansa sairastuu ennestään. Mitä hyötyä niistä videopelien tai lääkkeiden tuottamista rahoista on, jos yksi virus voi tuhota meidät vuodessa, koska luonnollinen vastustuskyky on menetetty?
Päättäjillä on vastuu, heillä on vastuu olla aikaansaavia ja, jos edeltäjät ovat epäonnistuneet ja sotkeneet asiat, niin heille kuuluu vastuu siivota sotku ja viedä asiat parempaan suuntaan. Mutta miksi sitä vastuuta ei kanneta, miksi edistystä ei tapahdu, miksi emme ennakoi mitään, toistamme vain samat virheet vuosi vuodelta ja hallinto hallinnon jälkeen? Ihmiskunta on kyllä panostanut siihen, että se osaisi vääntää ja kääntää joka asian omaksi edukseen, mutta lopulta tämäkin asia muiden ohella saavuttaa pisteen, missä uskottavuutta ei ole. Media on tästä hyvä esimerkki.
Kaikki turhat johtotehtävät ovat osa korruptiota
Tietenkin voi sanoa, että no mitä sitten, eihän mitään voi muuttaa ja asiat on miten on. Pointti onkin se, että tämä välinpitämätön asenne on syy, miksi ongelmia ei ole ratkaistu, ei kymmeneen eikä sataan vuoteen. Edistyksellisyysaste on ollut alhainen ainakin sen ajan, kun byrokratiaa on luotu byrokratian avuksi. Ne lukemattomat virkailijat ja järjestöt, joilla ei ole mitään aitoa käytännön arvoa tai virkaa, niitä on valtavasti. Kaikki ne turhat johtotehtävät myös ovat kaikki osa omanlaista korruptiota, johon vero ja sitä kautta myös valtion velkarahat uppoavat.
Jos Suomessa olisi johtaja, jolla on vähänkin selkärankaa, niin se siivoaisi oman pelikentän, siis valtion virastot, ja lakkauttaisi kaiken, mikä ei pysty määrittelemään riittävää lisäarvoa. Ja jos muut poliitikot eivät keskittyisi laittamaan kapuloita rattaisiin vaan tukisivat rakentavalla tavalla sitä muutosta, silloin voisi hyväksyä valtionvelan korottamista yhteiskunnan suunnan korjaamiseksi, koska kaikki ne varat eivät valuisi suoraan ahneiden poliitikkojen, yritysjohtajien ja muiden narsistien taskuihin.
Voimme muuttaa maailman suunnan, mutta se vaatii konkreettisia tekoja ja rohkeita ihmisiä, ei niitä pelkureita ja jäniksiä, jotka maata tällä hetkellä edustavat. Emme tarvitse johtajia, jotka juoksevat muiden pillin mukaan, vaan ihmisiä, jotka laittavat itsensä ihmisten puolesta likoon.
Tulemme menettämään suurimman osan pk-sektorista ja monia muita asioita, mutta on meistä itsestämme kiinni, miten paljon muuta tulemme menettämään. Ihmisten omat teot, mukaan lukien kulutus, sekä tietenkin poliittiset valinnat määrittelevät sen, jatketaanko eliitin vaurastumisen syöttämistä kärsivän kansan hinnalla vai mennäänkö suuntaan, jossa aidosti luodaan puitteet kaikille menestyä edistyksellisyyden kautta. Nykyiset päättäjät eivät todellakaan tee riittävästi estääkseen tämän harmaan tulevaisuudenkuvan toteutumista. Suuntaa on muutettava ja takki pitää mahdollisesti myös kääntää koko mädälle puoluepolitiikalle, koska sen työ näyttää olevan leipiintymisen varmistaminen enemmin kuin edistyksellisyyden takaaminen.
2.12.2020 00:14
Raamatun roskakoriin heittänyt kansaton-isänmaaton Kokoomus ja pääosa hallituspuolueista on valmis kaatamaan mahdollisesti jopa miljardeittain verovaroja kankkulankaivoon edistääkseen viherkommunistien SETA-pervertikoiden tieteenvastaista sukupuolten moninaisuus-mädätystä:
”Kokoomus ja pääosa hallituspuolueista kannattaa tieteen vastaisesti monia sukupuolia
Punavihreän hallituksen yritys muuttaa henkilötunnus sukupuolineutraaliksi kariutui aikaisemmin tänä vuonna, koska miljardihanke ei saanut Keskustapuolueen kannatusta keväällä tiukan taloustilanteen vuoksi. Sittemmin velkahanat on avattu ja rahaa kaadetaan nyt myös tällaisille pähkähulluille ideologisille päähänpinttymille.
Tuore Helsingin Sanomat kertoo valtiovarainministerion käynnistäneen uuden hankkeen henkilötunnuksen uudistamiseksi ja valtion takaaman identiteetin kehittämiseksi. Tällä kertaa veruke laikiuudistukselle löytyi psykoterapiakeskus Vastaamon lokakuussa paljastuneesta tietomurrosta.
Tolkuttomilla kustannuksilla ei ole merkitystä kun Vihreät, Vasemmistoliitto, SDP, RKP ja Kokoomus haluavat henkilötunnusuudistuksessa salakuljettaa biologisen todellisuuden kumoavan ideologiansa. Tämä tuli selväksi Marja Sannikka -ohjelman kyselyssä, jossa otettiin kantaa sukupuolten määrään. Ylen verkkosivujen uutisjutussa ”Eduskuntapuolueet erimielisiä sukupuolten määrästä – yli puolet ryhmien puheenjohtajista kirjaisi lakiin kolmannen tai useamman sukupuolen” lainataan eduskuntaryhmien puheenjohtajia, joista suurin osa asettui mentaalista identiteettihäiriötä tukevan trans-ideologian puolelle.
Nämä kansanedustajat ja puolueet voisi nimetä todellisuuden kieltäjiksi, sillä heidän reikäiset perustelunsa kyseenalaistavat kaiken sen mitä tieteellinen tieto kertoo ihmisestä ja sukupuolesta. On hämmästyttävää, että eduskunnasta löytyy valtava joukko kansanedustajia, jotka ovat pelkän hyvesignaloivan muotiaatteen vuoksi valmiita kiistämään biologis-tieteelliset tosiasiat. Asian tekee vielä ällistyttävämmäksi se, että nämä todellisuusdenialistit ovat juuri niitä, jotka tunnetaan pöyhkeilevän tieteellisestä maailmankuvastaan.
Ylen uutisjutun alussa pääsee sentään esiin järkipuhe, kun lääkärikoulutuksen saanut Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen perustelee kielteisen kantansa biologisen sukupuolen mitätöivästä henkilötunnusuudistuksesta:
– Sukupuolia on kaksi, se on biologinen ja lääketieteellinen tosiasia. Intersukupuolisuus ei ole “kolmas sukupuoli” vaan sukupuolen kehityshäiriö, joista kärsiviä syntyy vain muutamia vuosittain…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/12/kokoomus-ja-paaaosa-hallituspuoleista.html
2.12.2020 00:18
Valtiontalouden tarkastusvirasto näyttää olevan eräs puhkaisua odottava mätäpaise. Korruption käryäkin sieltä löyhähtää.
Voimme kiittää Pauli Vahteraa paljastavasta artikkelistaan, joka ansaitsisi tulla laajemmaltikin luetuksi, varsinkin poliitikkojen osalta:
https://www.vahtera.blog/post/valtiontalouden-tarkastusvirasto-vtv-pukki-kaalimaan-vartijana
2.12.2020 06:05
Otaksun syynä olevan Suomen Ei-jäsenyyden. Suomen taloudesta päätetään Brysselissä vai pitäisikö sanoa Berliinissä. Marioneteillamme ei ole mitään keinoja kotimaisten yritysten auttamiseen eikä sananvaltaakaan.
2.12.2020 09:56
Mutta ryöstämiseen on. Muutaman vuoden kuluttua (2026) EU alkaa periä osuuden suomalaisten yritysten voitoista.
Ja vähän aikaisemmin eli v. 2024 rahoitusmarkkinaveroa, joka iskee suomalaisten työeläkkeisiin heikentävästi.
Muoviveroa EU alkaa keräämään vajaan kuukauden kuluttua.
2.12.2020 10:26
Keinoja olisi, jos olisi taitoja. Miten taitoja voisi ollakaan nuorilla ihmisillä, joilla ei ole kokemusta ja jotka itsepäisinä eivät kuuntele kokeneitten ohjeita.
Hallituksen jäseneten älykkyys tulisi testata ja rajana voisi olla IQ>130. Tällaisia henkilöitä Suomen väestössä on 2% eli 100 000, joten varaa on valita kyvykkäitäkin vallanpitäjiä.
2.12.2020 14:28
Tsekataan myös ministerien moraali. Ei enää yhtään pöytäkirjan-väärentäjää tai kapakan pöydässä kokouspalkkioita itselleen kirjoittavaa.
2.12.2020 08:49
Nyt pitää ymmärtää että tämä on muutos on alkanut jo kauan aikaa sitten. ja että näille tahoille aika ei ole merkityksellinen vaan vain päämäärä. Ja tämän päämäärän saavuttamiseksi Suomi mm. sai itsenäisyyden, koska Venäjän autonomisena valtiona tänne ei olisi tullut yksikään ulkomaalainen toimija. Ja tekemään mitä? Kaivamamaan maaperästämme luonnonrikkaudet!!
Suomi on kartoiettu kahteen kertaan, 1800 luvun loppupuolella ja heti 1900 luvun alussa sekä ruotsalaisten että saksalaisten tutkijoiden toimesta. Silloin maaperästämme havaittiin harvinaisen monia jalometalleja ja niiden esiintymien ollessa lähellä maanpintaa, oli kaivostoiminnan aloittaminen edullista. Tämän lisäksi Suomessa esiintymät olivat suuria. Näistä kartoituksista syntyi neljän kirjan sarja.”Geoteknisiä tiedonantoja”.
Pnkkiirisukujen hallitsemat valtiot tunnustivat Suomen itsenäiseksi valtioksi ja takasivat sille Saksan tapaan markan valuutaksi, olihan Suomen ja Saksan keskinäinen kauppa todella tiivistä yheistyötä. Ja kun Venäjän Tsaari rakasti suomalaisia ja heidän ahkeruuttaan, hän myönsi Suomelle itsenäisyyden. Mistä seurasi se että seuraavat 25 vuotta Suomessa sodittiin siitä tuleeko maasta kommunistinen vaiko kapitalistinen maa. Kaikki tahot tahtoivat saada Suomen määräysvaltaansa.
Onneksi meille tuli presidentiksi Kekkonen joka näki mitä peliä maastamme pelattiin. Säädettiin ”ulkomaalaispykälä” joka esti ulkomaalaisia omistamasta yli 50% yrityksistä. Ja maaperän myynti ulkomaalaisille oli kielletty. Näin ulkomaalaiset joutuivat mm. ostamaan puita paperitehtailleen, kun eivät saaneet ostaa metsää. Tämä vaurastutti erityisesti maaseutua ja sen vaikutukset ovat yhä näkyvisssä. Kaivostoimitnakin loi uusia työpaikkoja ja teollistuminen pääsi todella nopeasti vauhtiin.
Sitten tultiin -80 luvulle. Suomen talous oli maailman huippuluokkaa ja ihmisten taloudellinen tila oli vertaansa vaikka. Oltiin tilanteeessa jossa mni ihminen saatti jäädä palkkatyöstä muutaman vuoden ”sapatille”. Tämä ei sopinu pankkiirisuvuille koska maailman talous pyöri kiihtyvällä vauhdilla ja se ei sopinut että Suomesta ei tulisi edullisia tuotteita kiihtyvällä vauhdilla maailman markkinoille. Olihan selvää että palkat nousisivat jatkossakin ja ostovoima sen kun paranisi -70 lvuun inflaatiovuosien seurauksena. Niimpä Koivisto ja pankkiirit päättivät kokeilla ihmisten omaisuuden ryöstöä halvoilla ”ulkomaan lainoilla”. Tämä onnitui yli odotusten. Kansalta saatin varastettua sen omaisuus ja maahan saatiin työttömmden kautta paljon halpaa työvoimaa. Pankkiiri saivat yritysten omaisuudet, kiinteitöt ja jäljelle jääneet velat. Näin ne rikastuivta yhdessä Koiviston kanssa ennen näkemättömän nopeasti.
Tämä oli alkusoittoa EU:lle jonne päätettiin heikko Suomi liittää. Tässä vaiheessa on huomattava että oman asuinkuntani veroprosentti oli 16,25 ja että palkasta jäi helposti puolet säästöön. Ostovoima oli suuri. Ja vaikka kunnan veorpsentti oli kohtuullinen, pystyttiin oppilaille tarjoamaan joka vuosi udet oppikirjat ja luokaretket sekä kaikki tarvittavat liikunta- ja opiskeluvälineet. Huomionarvoisinta on se että tämän jälkeen kuntamme verokertymä on seitsenkertaistunut, mutta koko ajan on oppilailta viety edellä mainittuja asioita pois. Niin että nyt opiskellaan jo teipatuista kirjoista ja urheilutunneilla ei muutta kuin kävellään. Kunnan työntekijöiden palkat ovat kasvaneet niin hurjalla vauhdilla että ne syövät kaiken sen rahan joka opetustyöhön on varattu. Esim. Lukion opettajan palkka, joka on 5700e/kk, on täysin suhteeton siihen mitä sillä saa. Ja se pitäisi katkaista ainakin kesälomien ajaksi.
Tämä EU ja sen jäsenmaksut ovat niitä summia joilla maatamme upotetaan suohon. Puhumattakaan Sannan avustjista jotka ovat korruption selkein ilmenemä. Mutta tätä konkurssi-agendaa ajaa EU ja sitä ajaa Suomen hallitus/politikot. Kansalaisten pitää vain ymmärtää se. Ainoa tapa jolla jatkossa voimme olla itsenäinen valtio, on se että kaikki ihmiset lopettavat lainan oton ja maksavat kaikki henkilökohtaiset lainansa pois. Sillä ne joilla on lainaa, ne tulevat menettämään omaisuutensa. ja se tarkoittaa että heistä tulee rasitteita sekä omille sukulaisilleen mutta varsinkin sille harvalukuiselle veronmaksajien joukolle joka koittaa ylläpitää tätä yhteiskuntaa.
Vuodenviahteen jälkeen on odotettavisssa 15 000 yrityksen konkurssiaalto. Tämä ei vielä ole suuri ongelma koska suurin osa näistä myy jotain joka on maahantuotu. Ongelma olisi suurempi jos kyseessä olisi valmistava teollisuus. Mutta kun suurin osa näistä toimii kaupan alalla jälleenmyyden jotain ja ne ovat yksittäisten henkilöiden yrityksiä niin ne näkyvät vain numeroina. Ja tietysti yksittäisten ihmisten tulotasojen romahtamisena.
Suomen ja suomalaisten on aika siirtyä valmistavaan teollisuuteen. Sillä saamme taloutemme nousemaan. Sillä ulkomaankaupan vaihtotso normalisoituu ja sillä saamme markkinoillemme laadukkaita ja edullisia tuotteita. Esimerkkinä otan leivän. Leipä maksaa noin 4e/kg ja kaikki Martat toitottavat että ”leipokaa leipä itse niin säätätte”. No, jauhot maksavat noin 1e/kg ja työ päälle. Erotus on pieni jos ostaa leipänsä tarjouksesta. Mutta, jo ostaa myllyn ja jauhaa jauhon itse jyvistä niin ollaankin ihan eri kategoriassa. jyvät maksavat noin 5-6c/kg. Myllyn ostohinta ja energiantarve koko käyttöiän on noin 0.8c/kg. Näin jauhojen hinta saadaan pudotettua jo 1/12-osaan. Jolloin kate ja kannattavuus esim. myyntituotteena onkin jo jotain ihan muuta kuin kaupan jauhoilla. ja jos sen taikinan nostattaa kaksi kertaa jolloin hiiva ehtii pilkkomaan gluteenin kunnolla, niin se ei aiheuta suolisto-ongelmia keskivartlolihavuuksineen, kuten kaupassa myytävä leipä. Josta päästäänkin siihen että meillä on edullisempi- ja parempi tuote kuin nykyisessä valikoimassa on.
3.12.2020 16:40
Mitäs jos me suomalaiset peustaisimme investointirahaston?
Suomalaisten pankkitileillä on yli 93 miljadia euroa rahaa. Sillä rahalla voisimme ostaa monta yritystä jotka tekisivät työpaikkoja ja loisivat sitäkautta varallisuutta. Mutta myös toisivat valtiolemme pääomatuloja. Tuolla rahamäärällä ostaisimme Valmetin, FinnGridin, DNA:n, Kemiran, Joensuun paperitehtaan ja niin paljon aurinkopaneleeita katoille ettei tänne tarvittaisi enää yhtään ydinvoimalaa. ja ehkä jopa jokusen kaivoksenkin. laajoista meetsäalueista puhumattakaan.
Voisimem perustaa lämpölaitoksen joka polttaisi roskia ja tuottainen lämpöenergian lisäksi sähkäenergiaa. Tämä kaikki aiheuttaisi sen että suomlaiset vaurastuisivat ja verokertymä kasvaisi.
Mitäs sanotte? Eiköhän pistetä markat jonoon ja sijoitetan Suomen tulevaisuuteen. joukossa on voimaa.