Milano: Vanhus yön porraskäytävässä, asunnon vallannut ulkomaalainen poika

74-vuotias eläkeläinen Michele Colasuonno koki torstaina yllätyksen tullessaan illalla vuokra-asuntoonsa Milanon Giambellinossa, Via Segnerillä. Oven lukko oli murrettu, ja ovi teljetty sisäpuolelta. Heikko ja arka vanhus ei voinut muta kuin viettää yönsä pihalla ja porraskäytävässä.

Aamulla naapurit löysivät tutun vanhuksen, alkoivat selvittää asiaa. Asuntoon päästiin poliisin ja palomiesten avulla, ja sn oli vallannut ”ulkomaalainen poika”, niinkuin Michele asian kertoo. Kyseistä poikaa hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Il Giornon toimittaja löytää asunnosta valkotukkaisen vanhuksen, joka vahvistaa jo kuullun: Tuntematon ulkomaalainen oli murtautunut hänen vuokra-asuntoonsa pienessä kerrostalossa, ja asettunut asumaan.

”Olin poissa talosta torstai-iltana. Palattuani löysin särkyneen lukon ja oven lukittuna sisäpuolelta. En tiennyt mitä tehdä, menin kolkuttamaan naapureiden ovelle, mutta kukaan ei avannut minua. Sitten vietin yön portaikoissa ja pihalla.”

Suurin osa talon asunnoista on kaupungin vuokrahuoneistoja, ja seutu on jonkinverran rauhatonta. Jonkun on täytynyt tarkkailla vanhusta, huomata että tämä asuu yksin eikä hänellä käy useinkaan vieraita. Sitten tieto on välitetty jollekin röyhkimykselle. Elleivät naapurit olisi ripeästi puuttuneet tilanteeseen, asunnonvaltaajan karkoittaminen olisi ollut ehkä hankalaa ja pitkällistä. 

Asiasta kertoi 29.07.2018 Il Giorno.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top