Morian pakolaisleirin sytyttäjiksi epäillään korona-karanteenista suivaantuneita asukkaita

Kreikkalaisen uutistoimisto ANA:n mukaan Morian pakolaisleirin Lesboksen saarella Ktreikassa tuhonnut tulipalo on tahallaan sytytetty. Tuhotyöstä epäillään leirin asukkaita, jotka olivat tyytymättömiä liikkumisrajoituksiin, joita oli määrätty koronatartuntojen löydyttyä leiristä.

Morian leirin asukkaiden joukosta on löydetty 35 korona-tartunnan saanutta, ja viranomaiset olivat ryhtyneet toimiin tartuntojen leviämisen estämiseksi. Leri tuhoutui tulipalossa käytännöllisesti kokonaan. Median kertoman mukaan pelastusviranomaisten saapumista leiriin yritettiin estää leiriläisten toimesta. Morialaiset ovat myös yrittäneet estää leiriläisten pääsyn läheisiin kyliin. Kreikan hallitus on julistanut saarelle hätätilan neljän kuukauden ajaksi.

Morian leirille oli majoitettu noin 12 000 Eurooppaan pyrkivää turvapaikanhakijaa. Kreikan hallitus tiedottaa asiasta klo. 18:00.

Asiasta kertoivat tänään mm. Al-Jazeera ja Ekathimerini.

3 Comments

  1. Taantumusta
    9.9.2020 15:10

    Nyt niillä on varmaan paremmat oltavat kun polttiva tleirinsä ja syksy tulee. Taivasalla on sitten vissiin mukavampi nukkua. No, nämä kädelliset eivät vaan vissiin pysty ajattelemaan tekojensa seurauksia. Siksi niiden omat maat ovat mitä ovat. Ja nyt ne tulevat tänne taannuttamaan meidätkin samalle tasolle.

    Vastaa
  2. pöh
    10.9.2020 12:34

    Heidän itsensä kuvaamia videoita on netissä jossa allahu akbaria huutaen polttavat leirin, eivätkä päästä pelastajia sammuttamaan sitä.
    Nyt sitten Saksassa ainakin vaaditaan että nuo poloiset islamistit pitää pikaisesti sijoittaa ympäri eurooppaa.
    Ja arvatkaapa vaan mitä meidän hallitus tekee?

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      10.9.2020 12:40

      Ei oo vaikee arvata.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top