Muuta kuin suomea ja ruotsia puhuvien koronatartunnat kiinnostivat tiedotustilaisuuksissa tänään

Saimme tänään kuulla tärkeää asiaa koronapandemiasta kahdessakin tiedotustilaisuudessa: Ensin Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän, ja sitten HUS:sin oman perusteellisemman. Kysymys muuta kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvien esiintymisestä tartunnoissa nousi esiin molemmissa tilaisuuksissa.

”Tartunnat yleisimpiä Itä-Helsingissä”, otsikoi Iltasanomat tänään. Iltalehden kysymykset molemmissa tiedotustilaisuuksissa hakivat syvempää tietoa tuohon ilmiöön, mutta saanti jäi hiukkasen vaatimattomaksi. Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin HUS:sin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vastasi kertomalla, että muunkielisten ryhmien (=maahanmuuttajien) vaikuttajahenkilöihin oltiin yhteydessä jo keväällä pandemian ulottuessa Suomeen, ja hyvä yhteistyö ja kontaktit rakennettiin jo silloin.

Iltalehden toimittaja kysyy, kohdistuvatko rajoitustoimet oikeaan paikkaan, koska tartuntoja on erityisesti havaittu tietyillä alueilla ja niiden väestöryhmien keskuudessa, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi. (IS 20.11. 2020)

Koronaohjeistus jaettiin pk-seudulla myös eksoottisilla kielillä, ja tiedottamisesta huolehdittiin ilmeisen riittävällä tavalla. Koituiko tästä tuloksia, sitä koskeviin jatkokysymyksiin ei saatu tyhjentäviä vastauksia kummassakaan tiedotustilaisuudessa. Tuli kuitenkin selväksi, että ongelma oli huomattu, ja kaikki voitava tehty. Mäkijärvi kertoi myös, että yhteydenpitoa muunkielisiin ryhmiin on tehostettu syksyn aikana.

Kysymykseen erikoisryhmiin suunnatun valistuksen tuloksista antaa puuttuvan vastauksen HUS:sin infotilaisuudessa esitelty kartta:

Kartan mukaan Itä-Helsinki, radanvarsi-lähiöt ja eräät muut alueet ovat koronampia kuin muut. Pk-seudun koordinaatioryhmän tilaisuudessa Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen esitteli laveasti maahanmuuttajiin liittyviä näkökohtia koronapandemiassa.

Pääkaupunkiseutu on koronan toisen aallon myötä kehittynyt kriittiseen suuntaan, ja mm. yli 20 henkilön kokoontumiset sisätiloissa on kielletty. Yksityistilaisuuksille suositellaan 10 henkilön limiittiä. Elinkeinoelämään ja liikkumiseen kohdistuvia rajoituksia on tulossa lisää.

Luettavaa:

4 Comments

  1. juha.
    20.11.2020 16:33

    Eivätköhän nuokin itäisten alueiden ”tartunnat” ole suomalaisten syytä, johtuen tietysti ”rakenteellisesta rasismista” unohtamatta tietenkään auringonpilkkuja. Kun syyllinen löydetään aina sielltä missä sitä EI ole. Varmistetaan tällä, että todellisiin ongelmiin koskaan tarvitse puuttua edes pitkällä tikulla vain syystä että se olisi vallitsevan utopian vastaista, ikävää, kasvattavaa ja mikä kaikkein pahinta. Kantaväestön elämänlaatua parantavaa tavalla, joka nykynäkemyksen mukaan on mitä paljainta rasismia, sillä valkoisten ”laariin sataminen” merkitsee samaa kuin keskitysleirien piipuista nousevan savun makea tuoksu!

    Vastaa
  2. NWO19 elää vain mediassa ja tilastoissa
    20.11.2020 20:02

    Valtamediavirus NWO19 tilastot tuottaa Kanadalainen Dominion Voting Systems (DVS). DVS narahti USA:n presidentinvaalivilpistä nyt 2020, sekä 2016 (ennakoitu,havaittu, todisteet kerätty, ei julkistettu, kun Trump voitti demarien vilpistä huolimatta) ja mm. kaikista Venezuelan sosialistien vaalivoittojen sarjasta narahtanut Dominion Voting Systems. Valtavalepussimediat syöttää päivä päivältä pahempaa potaskaa, mutta hartaimiillakin mediauskovaisilla alkaa jo usko horjua. Ei ole tuttavapiirissä enempää tai vakavammin flunssaisia kuin muina vuosina – luultavasti vähemmän. Tartunta elää vain tilastoissa ja mediassa.
    Kanadalainen huippulääkäri kertoi Albertan provinssin hallitukselle: ”covid on maailmanhistorian suurin valeuutinen”:

    https://www.thegatewaypundit.com/2020/11/top-canadian-pathologist-tells-alberta-government-covid-greatest-hoax-ever-perpetrated-unsuspecting-public/?utm_source=Email&utm_medium=the-gateway-pundit&utm_campaign=dailyam&utm_content=daily

    Vastaa
  3. Vantaalla työskennellyt
    21.11.2020 00:00

    Luulisi että Viljanen vastustaa kehitysmaamuslimeiden muuttoa Vantaalle, sillä sehän tunnetusti heikentää huoltosuhdetta ja lisää katurikollisuutta.

    Vastaa
    1. juha.
      21.11.2020 18:20

      Ei tokikaan. Viljanen on Tarja Halosen paras ystävä! Eli ainoa toivo on luottaa airbag:ehin!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top