Näkeekö hallitus metsän puilta

Näkeekö hallitus metsän puilta:Eu aikoo muumioittaa metsämme. Tällaiseen käsitykseen tuli ,kun kuunteli opposition puheenvuoroja eduskunnan kyselytunnilla käydyssä ”suuressa metsäkeskustelussa”.

Ja samaan aikaan hallituksen, etenkin ympäristöministerin vastauksista taas sai sen kuvan, että vaikka joka ikinen karahka Suomen metsissä rauhoitettaisiin niin se ei oikeastaan haittaisi mitään, eikä ketään.

EUROOPAN UNIONI PUUTTUU ASIAAN JOKA EI SILLE MITENKÄÄN KUULU

Komissio nimittäin vaatii,että Suomen metsistä 12 miljoonaa hehtaaaria eli toisin päin laskien siis parturoitaisiin hehtaarin tonteiksi niin siinä sitä olisi omakotitonttia seuraavalle vuosituhannelle.

Unioni siis vaatii,että tuon valtavan kokoluokan ennallistaminen pitäisi Suomen tehdä. Perussuomalaisten Kike Elomaa kysyi, miksi Suomi ei vastusta, vaikka Ruotsin demarihallitus on jo sanonut EU:n vaatimukselle jyrkän ein?

Hallituksen vihreä ympäristöministeri Maria Ohisalo vastasi : ”On parannettava luonnontilaa ja tilanne on aidosti vakava. Täytyy pitää kohtuullisuutta yllä.”

Tällä Ohisalo ilmeisesti viittasi siihen, että täytyy taiteilla komission uusimman vyörytyksen ja kansallisen itsemääräämisoikeuden välillä.

KOMISSIO YRITTÄÄ VALLANKAAPPAUSTA

Elomaa: ”Suomi on ennallisanut 6400 hehtaaria mutta EU:lle se ei riitä. Aiotteko hyväksyä komission juoniman vallankaappauksen?”

Keskusalainen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen: ”Tietenkään hallitus ei tule hyväksymään 12 miljoonan lisähehtarin ennallistamista ja siitä seuraavaa miljardien eurojen laskua. Emme voi hyväksyä metsätaloutemme tuhoamista.”

Persut ihmettelivät metsäasioissa EU:n suunnittelemaa vuosikymmeniä taaksepäin menevää metsäpoliiikkaa: Ennallisaminen tarkoitaa, että luonto saatetaan sotien jälkeiseen aikaan. Ja kustannukset ovat jopa 6 mrd. Miten Suomen EU vaikuttaminen voi olla noin heikkoa?

Pääministeri Sanna Marin: ”Me olemme suhtautuneet kriittisesti tähän komission esitykseen ja meidän metsäpolitiikkamme on kansallisissa käsissä.”

PS vaati, että: Nyt on sanottava EU:lle ei. Ministeri Kurvinen lupaatteko tälle salille ja pohjalaisille, että tää ei mene läpi?

Kurvinen: ”Lupaan tehdä kaikkeni,ettei ennallistaminen mene läpi.”

Sari Essyah KD halusi vielä hallitukselta vakuutuksen suomalaisten metsien puoltamisesta. Suomessa on 600 tuhatta yksityistä metsänomistajaa. Oletteko valmiita puolustamaan suomalaisia metsiä?

Ministeri Ohisalo käänsi vastauksessaan asian päin vastaiseksi ja kysyi, että: ”oletteko te valmiita vastustaman ennallistamisia.”

Kokonaiskuvaksi jäi se, että keskustelu muuttui -jälleen kerran eipäs juupas väittelyksi. Mutta kuitenkin, että vihreät ovat jäämässä yhä enemmän yksin kansallisen etumme vastaisissa kysymyksissä.

Vireille näyttää olevan ylitsepääsemätöntä vastustaa komission ehdotuksia-varsinkin jos ne koskevat jollain avoin energiaa tai luonnonsuojelua.

Pari pientä huomiota, ensinnäkin Marin tuntui todellakin ottavan etäisyyttä vihreiden Ohisalon komissiota nuoleviin esityksiin. Toiseksi vaalit lähestyvät: ja oli koomista, kun jopa kolme kertaa hallituspuolueiden kansanedustajat esittivät kysymyksen oman puolueen ministerille, vaikka tällä kertaa puhemiehenä toiminut Juho Eerola siitä huomautti jo ensimmäisellä kerralla.

Tuo omilta kyseleminenhän menee suunilleen seuraavasti : ”onhan niin, eikö olekin?” On, on, tietysti on.

Seppo Huhta

2 Comments

  1. Tehdäänkehitysmaayhdessä
    17.10.2022 16:57

    No kunhan ensitalvena suomalaisetkin rupeavat polttamaan jätteensä lämmöksi puolalaisten tapaan, eiköhän ”vihreäsiirtymä” tule siinä taputeltua.

    Vastaa
  2. Puolueeton
    18.10.2022 10:33

    Jotakin Suomen metsien hoidossa on muutettava, koska kunnollista rakennuspuuta on enää joissakin kansallispuistoissa ja saarissa, joihin metsäkoneet eivät pääse.
    Toiseksi metsiä tulee ylläpitää niin, että käytöstä ei ole haittaa vesistöjen pilaantumiselle.
    Poliitikot näitä asioita eivät osaa ja tuskin kyselevät tilannetta monipuolisesti hallitsevilta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top