Nigerian pääkaupungissa seisoo orjakauppiaan patsas hänelle nimetyllä aukiolla

Nyt kun BLM-aktivistit ovat kaataneet Yhdysvalloissa, Englannissa ja myös Manner-Euroopassa patsaita ja töhrineet monumentteja motiivinaan satoja vuosia sitten esiintynyt orjakauppa, on syytä vilkaista Nigerian pääkaupunkiin Lagosiin. Afrikan esikoloniaalisen historian eräs merkkihahmo ja vaikuttaja, Efunroye Tinubu, joka kaiken lisäksi oli nainen, nauttii yhä kunnioitusta itselleen nimetyllä aukiolla. Eläessään hän möi mustia afrikkalaisia orjiksi.

1800-luvulle asti läntisen Afrikan kotoperäiset valtiot jatkoivat itsenäistä olemassaoloaan eurooppalaisten suurvaltojen pitäessä vain kauppatukikohtia rannikoilla. Nämä valtiot olivat mahtavia, rikkaita ja despoottisia. Niiden talous perustui orjien myyntiin eurooppalaisille ja arabeille, kultaan joka kaivettiin orjatyövoimalla ja mm. palmuöljyyn, jota viljeltiin orjatyövoimalla. Ehkä surullisenkuuluisa atlanttinen orjakauppa, joka suuntautui pääasiassa Karibialle ja Brasiliaan, oli yksi syy siirtomaavaltojen viivyttelyyn näille alueille tunkeutumiseen: Eurooppalaiset eivät halunneet tietää, miten sokeriruoko- ja puuvillapeltojen työvoiman hankinnan alkuvaiheet tapahtuvat, eikä sellaiseen haluttu osallistua. Sokeri oli tärkeää, kysymykset eivät.

Nigerian jorubavaltiot olivat osa globaalia tavaranvaihtoa, oikeastaan tämän vaihdon tuote. Niiden despoottihallitsijoiden rinnalla Belgian Leopold olisi ollut kaltaistensa seurassa: Orjat otettiin velkaantuneista alamaisista ja naapurivaltioiden asukkaista, ja vaihdettiin tuliaseisiin ja rihkamaan, joita eurooppalaiset toivat rannikoille. 1800-luvulla jorubapolitiikkaa sääti silloisen Afrikan vaikutusvaltaisin nainen: Madame Efunroye Tinubu.

Efunroye Tinubu syntyi joskus 1800-luvun alussa aristokraattiseen sukuun Jorubamaalla. Hän oli useita kertoja aviossa, joko Lagosin hallitsevan kuninkaan, oban, kanssa -tai sitten vallantavoittelijan. Tinubu juonitteli valtaan hallitsijoita tai kaatoi heitä, ja koki itsekin pääkaupungista karkoitettuna olemisen. Vuonna 1835 Tinubun aviomies Oba Adele Ajosun kutsuttiin maanpaosta Lagosin hallitsijaksi obaksi. Miehensä kuoleman jälkeen Tinubu asetti hallitsijaksi poikapuolensa.

Orjakaupan lisäksi Tinubu kauppasi tupakkaa, suolaa ja palmuöljyä. Viimeksimainitussa hänellä oli monopoli, kuten orjakaupassakin. Orjat vaihdettiin tuliaseisiin, joiden avulla hankittiin lisää orjia ja käytiin vuosiona 1840-1850 verisiä sotia. Kauppaa käytiin portugalilaisten ja brittien kanssa.

Lagosissa käytiin tuolloin kiivasta valtataistelua, kuninkaiden vaihtuessa tiuhaan tahtiin, mutta Tinubun bisnes kukoisti. Vuonna 1851 britit nostivat Lagosiin obaksi Tinubun veljen Akitoyen, joka pakotettiin allekirjoittamaan atlanttisen orjakaupan lopettava sopimus Ison-Britannian kanssa 01.01.1852.

Vuoden 1852 Lagosin sopimuksen I artikla kuuluu:

Orjien vienti ulkomaille on lopullisesti lakkautettu Lagosin kuninkaan ja päälliköiden alueilla. Sekä kuningas että Lagosin päälliköt sitoutuvat laatimaan ja julistamaan lain, joka kieltää kaikkia alamaisiaan tai heidän lainkäyttövaltaansa kuuluvia henkilöitä myymästä tai avustamasta orjien myyntiä ulkomaille kuljettamista varten. Lagosin kuningas ja päälliköt lupaavat määrätä ankaran rangaistuksen henkilöille, jotka rikkovat lakia.

Sopimuksesta huolimatta orjien virta Brasiliaan jatkui. Siitä piti huolen Tinubu. Britit olivat asettaneet Lagosiin konsulin, Benjamin Chambellin, jonka läsnäolo ei ollut Tinubun mieleen. Brittikonsuli uhkasi Lagosin valtion suvereniteettia, -koki asian rautarouva. Chambell pyrkikin vaikuttamaan nigerilaisten elämään, mm. arvostelemalla ”iwofa” -järjestelmää: Velallisen tytär tai poika voi tämän nigerialaisen tavan mukaan olla lainan tai velan vakuutena. Tämä käytäntö oli yksi Tinubun kauppatavaran lähde, ja yhteentörmäys oli väistämätön.

Tinubu vehkeili Chambellia vastaan kaikilla taidoillaan, joita häneltä ei puuttunut. Kiistan ratkaisivat kuitenkin Britannian tykkiveneet Niger-joella: Mahtirouva Tinubu karkoitettiin Abeokutaan, jonne Lagosin hallitsijoita oli tapana lähettää syrjäyttämisen jälkeen. Viisi vuotta tämän jälkeen obaksi korotettu Oba Dosuma luovutti Lagosin briteille.

Abeokutassa Tinubu jatkoi palmuöljyn tuotantoa orjatyövoimalla, mutta ilmisesti myös kauppasi heitä koska hänen tiedetään aseistaneen paikallisia vallanpitäjiä. Orjakaupalla ei kuitenkaan ollut tulevaisuutta brittien sotalaivojen valvoessa Atlanttia.

Madame Efunroye Tinubu kuoli Abeokutassa vuonna 1887. Abeokutassa seisoo yhä muistomerkki hänelle Iyalode-aukiolla ja Lagosista löytyy hänen patsaansa Tinubun aukiolla. Britanniassa orjakauppaan sotkeutuneiden, tai sellaisiksi luultujen, patsaita on viime aikoina kaadettu ja vandalisoitu. Mikäli Benjamin Chambellille on briteissä patsas, sekin lienee jo BLM-väen toimesta nurin?

Afrikan orjakaupan kuningattaresta kertoi Listwand.

3 Comments

  1. Vähemmän tunnettu
    11.6.2020 13:37

    Onkos tämä nyt sitä rasismia vai feminismiä? Mene ja tiedä. Tämä on vähän vähemmän tunnettu tosiasia. Tunnetumpi on se ketkä laivanvarustajat rahtasivat orjiksi myytävää kauppatavaraa uudelle mantereelle ja hoitivat huutokaupat ja jälleenmyynnin.

    Vastaa
    1. Jaaha
      11.6.2020 14:57

      Mut rassismia on se, kun kolonialistit toivat Afrikkaan niin paljon kaikkea super hyvää, jota sitten hinkusivat Afrikan hölkkääjät niin kovasti lisää, että oli pakko myydä toinen toisiaan orjiksi, kun ei ollut tarpeeksi millä maksaa. Kolonialistit ostivat kyllä mielummin kaiken muun arvokkaan, mutta orjia eniten haluttiin myydä. Niille oli sitten pakko yrittää jotain käyttöä keksiä, vaikka oli kriitikoille alusta asti selvää, että orjatyövoima ei ole järin tuottavaa palkkatyövoimaan verrattuna.

      Vastaa
      1. Pekka Kemppainen
        11.6.2020 19:11

        Orjat maksettiin ampuma-aseilla, lasihelmillä ja viinalla.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top