Niin kuin Taivaassa, -vähän siltä tuntui

Helsingin kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa-musikaali vielä odotettuakin huikeampi teatterielämys.

Nimittäin musikaalit ovat aina teattereille isoja ja kalliita ponnistuksia-niin tämäkin: näyttämöllä parhaillaan 40 näyttelevää, tanssivaa, laulavaa ja osa vielä soittavaakin ja näyttämön alla isohko musikaalia säestävä orkesteri.

Jos on pakko sanoa jotakin kriittistä, niin miksauksen kanssa oli aluksi ongelmia, eli soitto tuli laulujen päälle niin suurella voimalla, että ei tahtonut saada kummastakaan selvää, mutta kymmenkunta minuuttia ja nekin olivat tasapainossa. Mutta ennen kuin oli päästy tähän sattui jotain ennen kokematonta: Kas viime viikon torstain näytökseen piti menemäni mun ja liki 700 muun, mutta 18.05 ilmoitettiin, että näytös on peruttu! Pääosan esittäjä sairastunut, vara paennut ulkomaille, tms. Mutta äänentoistolaitteet eivät millään ilveellä suostuneet toimimaan, ja teatterin tekninen henkilökunta ja ties mitkä it-arkkitehdit joutuivat luopumaan ja tunnustamaan, ettei tästä tänään tule kerrassa mitään, koska varalaitteiston asentaminen olisi kestänyt vähintään kolme tuntia. Koska ”salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan” niin tuskin tällaista ihan heti uudestaan tapahtuu, sillä tämä oli ensimmäinen kerta sitten Helsingin kaupunginteatterin rakentamisen 1969, -eli 52 vuoteen.

Mutta sitten lauantaina kohti ”uusia pettymyksiä”, joita ei kyllä tullut -päin vastoin. Ja luulenpa, että teatterin oma väki oli paljon enemmän harmissaan ja pahoillaan, kuin konsanaan yleisö, jonka keskusteluista peruuttamisen jälkeen tarttuvat korviin muistelot jostain vastaavasta yllättävästä tapahtumasta omassa elämässä.

Tarkalla silmällä Ruotsin Lappia

Pollakin pariskunta Carin ja Cay olivat silmänneet pohjoisen Ruotsin kylien elämää tarkasti. Musikaali, vaikka jättikin hyvän mielen, niin myös kertoi asioista joita ei niinkään usein ”Lapinlumoisissa” tarinoissa taiteessakaan kerrota, eli ahdistavasta uskosta, perheväkivallasta, tavallista yleisimmistä mielenhäiriöistä, alkoholismista. Näistäkin lauloi, soitti ja tanssi Niin kuin taivaassa.

Itse länsirajan poikana ja paljon sekä Norrbottenissa, että Nuuskakairassa kulkeneena tiedän näistä. ja myöskin toimittajana juttuja noista aiheista noilla alueella tehneenä,  että noinhan se on mennyt ja valitettavasti osin menee vieläkin.

Niin kuin taivaassa ei todellakaan ollut kiiltokuva Lapista vaan niin pitkälle totuuden heijastuma kuin nyt musikaali kohtuudella voi olla, mutta oli se myöskin täynnä ilon, toivon ja rakkauden sanomaa.

Perustarina kertoo siitä, kuinka kiusattu musikaalisesti lahjakas viulistipoika muuttaa äitinsä kanssa kauas pois kotikylästään. Ja nousee myöhemmin maailmankuuluksi kapellimestariksi, jonka kalenteri on jatkuvasti täynnä lähes vuosikymmeneksi, mutta liika on liikaa eikä yli nelikymppisen sydän, eikä oikein mielikään kesyä jatkuvaa stressiä ja burnout tulee ja melkein tappaa.

Lääkäri ilmoittaa, että jos et lopeta niin kuolet ja ihan heti.

Nimensäkin vaihtanut Daniel muuttaa noin kolmenkymmenen vuoden jälkeen takaisin kotikyläänsä, ostaa vanhan kansakoulunsa ja haluaa elää ihan tavallista hiljaista elämää, mutta eipä aikaakaan ja hänet tempaistaan mukaan kylän ja ennen muuta kirkkokuoron toimintaan. Kuoro on enemmän kuin kylä pienoiskoossa, se toistaa.

Ohjaus oli oivaltavaa, lavastus oli kertakaikkisen upea, enpä olisi äkkiä tullut ajatelleeksi kuinka muutamalla muoviputken pätkällä ja polvistumalla saa aikaan kirkon ja hartaan tunnelman, eikä tuossa tietenkään kuin yksi pieni esimerkki. Lavastus oli helmiä täynnä ja voi kyllä sanoa, että se oli ”moderni mutta motivoitu.

On selvää, että esimerkiksi tuon vanhan koulurakennuksen imitoinnilla olisi saanut lisää autenttisuutta, ja olisihan sitäkin voinut muutella, mutta tämä toimi oikein hyvin näin. Ja niin myös valojen käyttö oli huippuhienoa ja varsinkin varjojen voima.

Ja lopuksi on sanottava ilman häpeää, että herkistyin useammankin kerran, jossa varmaan oli osittain kysymys siitä, että paikka oli ”meän maata” ja ”meän kansaa”, vaikka ei nyt sentään ”meän kieltä” puhuttukaan, ja sehän taas on Tornionjoen länsipuolen ihmisten puhumana. Melkein hepreaa suomalaisille, koska siinä täysin ruotsinkieliset sanat sanotaan suomalaisittain, eli esimerkiksi : pyörä on sykkeli ja eläke on pansuuni ja lukko on krookki jne.

Mutta ”yhtä kaikki” jos/kun mahdollista menkää ihmeessä katsomaan.

1 Comment

  1. Täysin mahdollista
    23.11.2021 23:55

    Olen usein ihmetellyt näitä elävän musiikin tapahtumia ja miettinyt että eivätkö miksarit ymmärrä että hyvin soiva on eri asia kuin lujaa soiva? Yleensä kaikki nupit käännetään kaakkoon ja ollaa pahuksen tyytyväisiä. Onko ne kuuroja vai miksi?

    No, siksi käyn jousikonserteissa ja asetun toiseen tai kolmanteen riviin sellojen ja bassojen puolelle. Sieltä kuuluva nämä isot soittimet ja matkaa viulun, usein niin kimeään tai karkeaan mustalaisääneet, on riittävästi. Silloin pystyy pomimaan yksittäisetkin soittimet. Ja se on nautinto.

    Olen usein miettinyt pystyisinkä esittämään Jumalaa tai Jeesusta. Ja vastaus on ollut selvä: En pystyisi. Henkilökohtaisesti koen että en olisi sen arvoinen. Mutta jos jokun on tehnyt siitä musikaalin, niin voisihan sen mennä katsomaan. Mikäli eivät vaadi koronapassia ja maskia sisätiloissa.

    ”Niin ylhällä kuin alhaalla, totta se on”.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top