Niin miksi Suomessa on tarpeeseen nähden nelinkertainen hallinto?

Suomen valtiontalouden todellinen upottaja ja kansantalouden kuristaja on kestämätön #huoltosuhde. Nyt en puhu työssäkäyvien määrän suhteesta lapsiin, sairaisiin, vanhuksiin tai muihin ei-omavaraisiin väestönosiin. Tämä fataali suhdeluku, johon viittaan, on verokannasta palkkansa nostavien ja reaalitaloudessa duunarina tai yrittäjänä toimeentulevien ja veroja maksavien suhdeluku. Se on 2:1.

On päivänselvää, ettei mikään kansantalous kestä tuonsuuruista epäsuhtaa. Kaksi oikeaa työtä tekevää elättää yhdessä yhden verokertymästä palkkansa nostavan. Jos en voi sanoa, että joku syö pöydässäsi, niin ainakin puolikas on ruokavieraanasi. -Ja kahden hengen taloudessa siis kokonainen virkamies on näkymättömänä läsnä, ja se syö ja se syö.

Oletteko ihmetelleet, miksi suomalaiset ajavat keskimäärin n. 15-vuotiaalla autokannalla,  tai miksi palkansaajan ostovoima on esim. Saksassa niin paljon korkeampi kuin täällä, tai miksi Viro on lähes velaton valtio, mutta Suomi ei? Saatammepa olla näiden kysymysten vastausten äärellä.

Tässä kohtaan kuullaan yleensä vastaväite: Tarvitaanhan opettajia, sairaanhoitajia ja poliiseja. En kiistä. Muistutan vain, että Suomessa oli jo 1980-luvun puolessavälissä julkiset palvelut rakennettu lähes nykyiselleen, eikä työvoimassa oltu säästetty. Mikä oli poliisien määrä suhteessa väkilukuun? -Taisi olla peräti nykyistä suurempi, eikä tehtäviä painettu villasella kuten nyt on suorastaan ohjeistettu. Sairaaloissakin riitti hoitajaa, eikä äkkitilanteissa tarvinnut jonkun juosta viereiseltä osastolta, -mahdollistaen sairaalabakteerien leviämisen. Koulujakin oli vielä syrjemmälläkin.

Suomen julkisen sektorin väkimäärä, siis verokertymästä palkkansa nostavien, oli pysynyt vuoteen 1983 asti selvästi alle 300 000:n. Meitä oli silloin jotain 5½ miljoonaa. Vuonna 1991, Suuren Keinotekoisen Laman alla, verokertymää söi jo jotain 700 000 valtiolle, kunnille etc. verokirjansa jättänyttä. Mitä tämä väenlisäys teki? Meitähän oli edelleen se 5½ milliä.

Yhteinen rahvas ei tuolloin huomannut nauttimiensa julkisten palvelujen määrällistä kasvua, eikä huomannut sitäkään, mitä tapahtui veronauhassa, -ja siellähän tapahtui. Uusia verokertymän syöjiä oli ilmaantunut vähintään +100%. Mitähän he mahtoivat puuhastella?

Vaihdammekin lähestymistapaa: Mistä nämä uudet veroelätit löydettiin, ja miksi heitä piti hyysätä? Vastaus löytyy puoluetoimistoista: Puolue on valtarakenne, joka rankaisee tottelemattomia ja palkitsee avuliaita juoksupoikiaan/tyttöjään. Näin se käy: Olet opiskelijajärjestön ”aktiivi”, toimitat asioita ja olet kuuliainen, -ja pysyt puolueen linjalla. Niinpä valmistuttuasi Sinulle löytyy mielenkiintoinen työpaikka jossa ei rasita itseään edes vahingossa. Tämä puolue-uskollisen odottama palkinto sijaitsee puoluee virkakiintiössä.

Virkaläänitykset, joita puolueet ovat jakaneet toisilleen, ovat puolueiden vallankäytön perusta

1960-luvulle tultaessa koko läntisessä kulttuuripiirissä koettiin eräs hyvin dramaattisesti vaikuttanut muutos: Yliopisto-opiskelijoiden määrät olivat moninkertaistuneet, koska teknistyvä yhteiskunta tarvitsi koulutettuja. Kaikista heistä ei kuitenkaan voinut tulla johtajia. Sanonnan mukaan lukeneisto proletarisoitui. Heidän tuleva asemansa rinnastui palkkatyöntekijään.

Niinpä kautta yliopistoiden kulki vallankumouksen  aave: Vasemmistoradikalismi nousi uusissa muodoissaan, ja haastoi sekä vallanpitäjät että vanhan vasemmiston joka ei lainkaan ymmärtänyt maailman muuttuneen.  Suomessa, joka oli sekä läntisen että itäisen imperialismin tossun alla, ei voitu sallia häiriöitä, veneen keikuttamista. Siispä vanhalle vasemmistolle suotiin työkalu, jolla nuoret radikaalit houkutellaan kaukalon ääreen syömään apetta, ja näin integroidaan valta-apparaattiin.

Perustettiin uusia virkoja, piilotettiin ne paisuviin hallintohimmeleihin, ja annettiin vasemmistopuolueille näiden lauma-lepoloiden avaimet. Niinpä radikaalit tungeksivat puolueisiin, tottelivat punaniskaisia piirisihteereitä yms. änkyröitä, ja todistelivat puolue-uskollisuuttaan vielä virkoihin päästyäänkin. Kapitalismi ja myös vasemmistopuolueet oli pelastettu. Kaikki voittivat, -paitsi veronmaksaja.

Näinpä Suomessa on tarpeeseen nähden nelinkertaisesti hallintovirkoja, käsittämättömiä julkishallinnon rönsyjä yms. vitunvirkkaajia, ja ”kulttuuria”.

Sen pituinen se.


Tämä joukko on saanut virkansa, ja leipääsi syö, reunasta haukkaa: ”Leivästä jää reikä leipojan käteen.”

14 Comments

  1. Kekkuli
    23.7.2020 13:06

    Niinpä… Joka uutislähetyksessä on yliopistojen veroraha turhan-tutkijoita selittämässä lähes jokaista uutisaihetta. Ei näitäkään ennen tarvittu.

    Yhdessä kaupungissa on mm. ”kaupunkilaisten osallistumistoiminnan kehityspäällikkö”, jonka tarve ja työnkuva on enemmän kuin outo. Hänellä lienee myös alaisia. Kaikki ovat turhia veroelättejä, joiden palkat kaupunkiaiset kovina veroina ja maksuina maksavat.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      24.7.2020 13:51

      Edesmennyt mainio tiiatterimies Jouko Turkka totesi joskus, että miksi Suomessa koulutetaan niinpaljon näyttelijöitä, -ja jokaisen kouluttaminen maksaa saman tai enemmän kuin Hornet-lentäjän, eikä näille valmistuville löydy muita töitä, kuin lausua runo kerran vuodessa rauhanmielenosoituksessa.

      Jos vastaan Joken kysymykseen: Jotta hyvien perheiden, joilla saattaa olla jopa taistolais-klerikaaliset geenitkin, -näiden perheiden sikiöille riittäisi kultturellia koulutuspaikkaa eikä todella osaavat ja lahjakkaat jätä heitä rannelle, niin taidekoulujen ja erikoislukioiden oppilasmääriä kasvatettiin niin että nämä hännänhuiputkin mahtuu mukaan. Sitten kuitenkin kävi aina niin, että lysenkolaisesti siitetty sai sen mageen duunin.

      Sisäänpääsyä helpotettiin toisinaan ns, harrastuspisteillä, joita ei saanut oikeistolaisissa järjestöissä toimimalla.

      Vastaa
    2. Timo
      25.7.2020 09:45

      Ei tämä liity aiheeseen mutta voisiko tuon ”kehittämispäällikön” Lyhentää ja kansanomaistaa; ”kehari”?

      Vastaa
  2. Orang Utang
    23.7.2020 14:04

    > verokannasta palkkansa nostavien ja
    > reaalitaloudessa duunarina tai yrittäjänä
    > toimeentulevien ja veroja maksavien
    > suhdeluku. Se on 2:1

    Mielestäni valtion ja kuntien elättejä on paljon enemmän. Onkohan mukaan laskettu

    – Valtionapua saavien järjestöjen henkilöstö.
    – Työttömät.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      23.7.2020 14:27

      Suhdeluku on toki summittainen. Nämä ”kolmannen sektorin”, toimijat jotka käytännössä nostavat palkkansa verokertymästä tulee laskea tässä tarkastelussa julkiseen sektoriin, kuten myös ostopalvelujen tuottajat.

      Vastaa
  3. Raaka Ile
    23.7.2020 14:05

    Hieno artikkeli. Kiitos.

    Vastaa
  4. Puolueeton
    23.7.2020 15:18

    Esimerkki: Suomen ympäristökeskus (SYKE):
    ”Meitä on SYKEssä noin 600 innostunutta ammattilaista. Turvaamme ympäristöämme hyödyntämällä tieteiden rajoja ylittävää tutkimusta ja osaamista.”
    SYKEn rahoitus on 20 Me valtiolta ja loppu liki 60 M€ ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolinen rahoitus on maksuja kansalaisille. Työpaikan kulut ovat 100000€ /nokka.
    Mitä SYKE tekee?
    ”SYKE on valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka rakentaa kestävää yhteiskuntaa noin 600 ympäristöalan ammattilaisen voimin. Tutkimme ympäristöön liittyviä muutoksia ja kehitämme ratkaisuja, joilla muutoksiin voi vaikuttaa. Osaamisemme perustuu ympäristön pitkäaikaiseen seurantaan, tieteelliseen tietoon sekä korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin.”
    Noin hieno laitos se on, mutta –
    -laitos ei tee ympäristön pitkäaikaista seuraamista. Jos tekisi, olisi pitänyt huomata, että Suomen vesistöt on pilattu pahaan kuntoon 70 vuodessa.
    -jos olisi tutkimus ja asiantuntemusta,
    -olisi huomattu, etteivät kansalaiset ja maanviljely ole tuhonneet vesistöjä vaan SYKEn oma toimettomuus, kun on sallittu vesistöjä tuhoavat poliittiset
    päätökset
    -olisi torjuttu tarpeeton paskalaki, jonka SYKE sai aikaan aiheuttaen kansalaisille 10 miljardin kulut. Mummon mökille ei olisi tarvinnut asentaa tarpeetonta imeytyskenttää ja sian paskalietteen levitys pelloille olisi kielletty.
    SYKE toimiikin poliittisin periaattein tutkimus ja asiantuntemus kulisseissa, kouluttaa ja palkkaa vihervasemmistoa.

    Vastaa
  5. Tehdäänkehitysmaayhdessä
    23.7.2020 15:45

    Tässä näitä virkoja , joita ei ennen tarvittu , jotka myös syövät kuormasta ;
    Monikulttuurisuusasiantuntija, Maahanmuuttokoordinaattori, Tulkkipalvelukoordinaattori, Asioimistulkki, Kulttuuriluotsi, Vertaisosaaja, Maahanmuuttajien erityisryhmän linjavastaava, Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori, Sopeuttamistyöntekijä, Kotoutussihteeri, Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija, Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija, Suomen askeleet -linjan opettaja, Lyhytkurssivastaava, Aikuisperuskoulun linjavastaava, Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja, Monikulttuurisuusaktivisti, Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja, Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava, Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja, Sosiokulttuurinen tasapainottaja, Pakolaisneuvonantaja, Vähemmistöoikeuksien valvoja, Avustusanomusten esitäyttäjä, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies, Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö, Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja, Monikulttuurikonsultti, Romanityöryhmä, Kerjäläistyöryhmä, Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä, Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti, Maahanmuuttoyksikön psykologi, Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja, Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä, Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja, Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja, Siirtolaisinstituutin johtaja, Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja, Naapuruus-sovittelija, Kotouttamisohjaaja, Avustamistulkki, Aputulkki, Romaniasioidenhoitaja, Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija, Maahanmuuttoasioiden johtaja, Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja, Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta, Maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä, Maahanmuuttopolitiikkastrategi, Kehitysmaatutkimuksen professori, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntija, Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja, Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö, Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija, Sopeutumiskonsultti, Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektin johtaja, Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija, Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja, Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja, Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori, Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies, Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajanuorten valvoja, Maahanmuuttovastaava, Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä, Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija, Pakolaiskoordinaattori, Pakolaisvähemmistö vastaava, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Romanien päiväkeskuksen työntekijä, Romaniyhdyshenkilö, Vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja, Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Maahanmuuton erikoistutkija, Ihmisoikeustyönjohtaja, Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä, Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija, Ulkomaalaisasioiden valmistelija, Romanien päiväkeskuksen johtaja, Monikulttuurisuustyön suunnittelija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen projektin johtokunta, Monikulttuuripedagogi, Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä, Ulkomaalaisoikeuden asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikan tutkija, Maahanmuuttoviraston tutkija, Turvapaikkalautakunnan sihteeri, Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä, Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori, Syrjintälautakunnan johtaja, Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö, Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja, Pakolaisneuvonnan tiedottaja, Maahanmuuttajien asumisneuvoja, Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja, Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja, Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja, Ulkomaalaisille maksettavan toimeentulotuen käsittelyä koskevien menettelytapojen selkeyttäminen -työryhmä, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kehityspoliittinen asiantuntija, Monikulttuurinen osaaja, Suomen somalia -verkoston toiminnanjohtaja, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja, Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja, Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija, Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunta, Työelämävalmiuksien kartoittaja maahanmuuttajille, Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja, Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen, Syrjintäilmiöiden analysoija, Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä, Pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuuttopolitiikan asiantuntija

    Konsultoiva uskonnon ja somalin kielen opettaja, Somaliperheiden ja koulun välisen yhteistyön tutkija, Monikulttuurisen asumisen aluevastaava, Monikulttuurisen kasvatustyön, kotoutumisen ja opetuksen kehittäminen –hankkeen johtaja, Romanilasten oppivelvollisuutta selvittävä työryhmä, Kiertävä maahanmuuttajaneuvojan, Maahanmuuttajat-konsulttiryhmä, Maahanmuuttajatyön koordinaattori, Maahanmuuttajien yritysneuvoja, Maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa työskentelevien asiantuntijoiden ryhmä, Maahanmuuttaja-aikuisten oppimisen ohjauksen suunnittelijaopettaja, Maahanmuuttajaopettaja, Maahanmuuttajaopetuksen erityisosaamis- ja ohjausryhmä, Maahanmuuttajatyttötyön ohjaaja, Maahanmuuttajien toiminnallisen opetuksen ja ohjauksen projektikoordinaattori, Maahanmuuttajien järjestökonsultti, Maahanmuuttajien psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajuuden psykologisen prosessin tutkija, Romanit työelämään -hankkeen johtaja, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja, Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston kotouttamisyksikön projektikoordinaattori, Maahanmuuttajataustainen kulttuurimentori, Pakolaistyön ohjaaja, Kulttuuritulkki, Maahanmuuttajakouluttajien resurssirenkaan puheenjohtaja, Kieliavustaja, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtivan toimenpideohjelman johtaja, Maahanmuuttajien vastaanottohenkilö, Syrjinnän ehkäisyyn keskittyvän ryhmän johtaja, Maahanmuuttajien preppausluokan opettaja, Asioimistulkkikeskuksen johtaja, Maahanmuuttotyöryhmän johtaja, Monikulttuurisuusyhdistyksen tiedottaja, Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskusten johtaja, ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö, Maahanmuuttoviraston alaikäisyksiköiden johtaja, Pakolaistyönohjaaja, Omakielineuvoja, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston tutkija, Maahanmuuttajakoulutuksen koordinaattori, Monikulttuuristen yhdistysten liiton puheenjohtaja, Monikulttuurisen liikuntaliitto puheenjohtaja, Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan johtaja, Maahanmuuttokonsultti, Integraatiopoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, Monikulttuuristen perheiden liiton puheenjohtaja, Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapisteen hoitaja, Maahanmuuttajien valmistavan ryhmän johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan hyvän tahdon lähettiläs, Maahanmuuttajakonsultti, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaus- ja neuvontapalveluiden johtaja, Maahanmuuttajatoimittaja, Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnan puheenjohtaja, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja, Turvapaikkahakemusten käsittelyä tutkiva työryhmä, Kotoutumis- ja maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä, Haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kuntiin sijoittamisen edistämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuutto-ohjelmien tukirakenteen johtaja, Kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmän johtaja, Pakolaisten vuorovaikutussuhteiden tutkija, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden yhdenmukaistaja, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden asiantuntijaverkosto, Monikulttuurisuuden erityisasiantuntija, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauspalvelujen ja osaamisen kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttokriittisen/rasistisen keskustelun rakennetta pohtiva asiantuntijafoorumi, Maahanmuuttajien kielikoulutuksen kehittämishankkeiden projektipäällikkö, Maahanmuuttoasioiden kehittämispäällikkö, Alueellisen maahanmuuton kehittämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamies, Maahanmuuttajaneuvonta ja -opastusjärjestelmän kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotikotitalouden neuvoja

    Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa hankkeen projektipäällikkö, Monikulttuurisen tyttötyön johtaja, Maahanmuuttajaväestön aktiivinen työllistyminen hankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjausverkoston johtaja, Aikuisten maahanmuuttajien alkuvaiheen arviointi ja polutus -hankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishankeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotoutumisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien ohjaus- ja työnhakupalvelujen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjauskeskusohjelman projektipäällikkö, Maahanmuuttajien palveluohjauksen kumppanuusprojektin päällikkö, Maahanmuuttajanuorten ohjaushankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajat työvoimaksi projektin päällikkö, Aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskuksen päällikkö, Vaikuttavuutta kotouttamiseen monialaisena yhteistyönä hankkeen projektipäällikkö, Suomen kielen opetukseen ohjaamisen kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien tukiasumisyksikön ohjaaja, Maahanmuuttajataustaisten lasten sosiaaliohjaaja, Monikulttuurisen mediatoimituksen johtaja, Maahanmuuttajanuorten oppimisvaikeuksien ehkäisyprojektin johtaja, Monikulttuurisen hiv-työ-projektin johtaja, Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutumisen ohjaaja, Maahanmuuttajanuorten tukiasumistoiminnan tutkija, Elämänhallinnan ja voimavaraistamisen kehittämisprojektin maahanmuuttajalapsille ja -nuorille johtaja, Ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumista edistävän projektin johtaja, Maahanmuuttajien turvaverkko –toiminnan ohjaaja, Monikulttuurisen sosiaalisen nuorisotyön ohjaaja, Maahanmuuttajamiesten tukiprojektin päällikkö, Maahanmuuttajataustaisten lasten sijais- ja tukiperhetoiminnan tutkija, Maahanmuuttajajärjestöjen toiminnan kehittäjä, Maahanmuuttajanuorten ongelmapelaamista ehkäisevän projektin päällikkö, Maahanmuuttajien vertaistukitoiminnan ohjaaja, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen hankkeen johtaja, Monikulttuurisuuskouluttajaverkoston kouluttaja, Monikulttuurisuus nuorisotyön voimavarana -projektin projektityöntekijä, Monikulttuurisen voimavarakeskuksen johtaja, Pakolais- ja maahanmuuttajajärjestöjen voimavaraistamisprojektin päällikkö, Maahanmuuttoyhdyshenkilö, Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajatyön kehittämisprojektin johtaja, Maahanmuuttajien konfliktien ehkäisy- ja sovittelutyön neuvoja, Maahanmuuttajanuorten syrjäytymisen ehkäisyn tutkija, Ulkomaalaistaustaisten rikoksen uhrien tukityönprojektin johtaja, Monikulttuurisuusläänintaiteilija, Monikulttuurisen resurssi- ja osaamiskeskuksen johtaja, Maahanmuuttajaperhetyön ja avohuollon kehittämisen tutkija, Maahanmuuttajavanhusten tukipysäkki -projektin vastaava, Maahanmuuttajanuorten huumeiden käytön ennaltaehkäisyn tutkija, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston järjestökoordinaattori, Maahanmuuttajien kuntoutusluotsi, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran puheenjohtaja, Kotikielenavustaja, Maahanmuuttajien perhesidehaastattelija, Maahanmuuttajien hakemustallentaja, Monikulttuurisuusasioiden päällikkö, Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan -projektin projektikoordinaattori, Monikulttuuritulkki, Maahanmuuttoyhdyshenkilöverkoston ylitarkastaja, Maahanmuuttohallinnon johtaja, Monikulttuuri kouluttaja, Maahanmuuton ja kotoutuksen valmisteluryhmä ylijohtaja, Kulttuurivälittäjä, Maahanmuutto-osaston suunnittelija, Maahanmuuttajien asuntoalueille kotouttamista selvittävä yleissuunnitteluarkkitehti, Pakolaisneuvonnan juristi, Evankelisluterialaisen kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri, Monikulttuurisen toiminnan koordinaattori, Varhaiskasvatuspalvelujen monikulttuuriosaaja, Maahanmuutosta vastaava apulaiskaupunginjohtaja, Positiivisen diskriminaation johtaja, Monikulttuurisuusasiain päällikkö, Maahanmuuttajien seutuohjaaja, Rasismin vastaisen työn asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikkaa tutkiva kulttuurintutkija, Maahanmuutto-osaston osastopäällikkö, Kotoutumisvalmentaja, Maahanmuuttoneuvottelukunnan puheenjohtaja, Taiteen keskustoimikunnan monikulttuurisuusjaoston puheenjohtaja, Konsultoiva psykiatrinen maahanmuuttajatyöryhmä, Pelastakaa Lapset ry:n rasismin vastaisen työn asiantuntija, Kehitysmaatutkimuksen opintoasiainsuunnittelija, Maahanmuuttajien omakielisen neuvontapalvelun koordinaattori, Omakielinen kotoutumisvalmentaja, Rasismintutkija, Maahanmuuttajien syrjintä- ja rasistisia kokemuksia kartoittava työryhmä, Rasismin vastainen työryhmä, Positiivinen erityiskohtelu paluumuuttoprosessissa työryhmä, Pakolaisneuvonnan Paperittomat -hankkeen koordinaattori, Maahanmuuttajanuorten koulutuskysymyksiä pohtiva työryhmä

    Vastaa
  6. Lässyn lässyn lää
    23.7.2020 17:03

    Samaa paskaa ja lisää paskaa! Taas unohtunut ****** maailman järjestys ja heidän looshi juoksupojat! Älkää tälläistä paskaa julkaisko!

    Vastaa
  7. Eihän tässä mitään...
    24.7.2020 11:26

    Maan tapa, maailman vähiten korruptoituneessa maassa.

    Vastaa
  8. Tuottamatonta työtä, verorahoilla puuhastelua
    26.7.2020 06:45

    Konkreettisiin askeliin johtamatonta seurustelukerhoilua verovaroilla maksettuna. Järjestetään kansalaisille yhä uusia tapaamisia suojatyöpuuhastelijoiden kanssa, joissa ei edistytä aiheissa konkreettisin askelin. Kiitos silmät avaavasta artikkelista !!

    Vastaa
  9. Janne Alanne
    5.8.2020 09:50

    Kun veroaste Suomessa on niin korkea, lähes kaikki raha kulkee valtion kautta. Julkinen puoli käyttää alihankkijoita jne.. Me olemme tosiaankin lähes kaikki valtiolla töissä, ikävä kyllä.

    Vastaa
    1. Kalergi-suunnitelma
      5.8.2020 19:58

      Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?

      ”Maahanmuutto näyttää ratkaisevan Suomen suuren työttömyysongelman, joten enää en ihmettele, miksi maahamme junaillaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastauksena karjuvaan työpaikkapulaan.

      Maahanmuutto nimittäin luo työtä ja työpaikkoja. Yksi maahanmuuttaja voi työllistää jopa useita kymmeniä muita ihmisiä, sillä tulijat tarvitsevat hoitoa, preppausta, valmennusta, koulutusta, koordinointia ja muuta holhousta pärjätäkseen yhteiskunnassa. Oheinen luettelo kertoo, kuinka monipuolisesti maahanmuutto luo maahamme työpaikkoja…”

      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Eikähän se vuodessa maksakaan kuin tämän verran uutta ulkomaanvelkarahaa valtiolle:
      ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – 1/3 Taustaa”,
      https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

      Vastaa
      1. Kalergi-suunnitelma
        6.8.2020 00:32

        1960-luvun alussa Yhdysvaltain silloinen eroamassa oleva presidentti kenraali Eisenhower varoitti jäähyväispuheessaan kansalle amerikkalaisia sotilaallis-teollisesta kompleksista. Varoituksesta ei välitetty – tunnetuin seurauksin.

        Kukahan arvovaltainen henkilö varoittaisi suomalaisia maahanmuutto-teollisesta kompleksista?

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top