Aamupalalla. Musiikkina Elastisen ja Jenni Vartiaisen epäröimättä hetkeekään.
Kuva Nikita.
Nikita Bergeström kuoli 27.2.2023 ja haudattiin eilen perjantaina. Hänen kuolemansa uutisoinnissa on lähinnä kerrottu hänen rikollisesta menneisyydestään ja unohdettu ihminen joka siellä kaiken taustalla oli. Tutustuin itse Nikitaan myös jo vuosia sitten ja siksi haluankin antaa eräälle hänestä paljon välittäneelle ihmiselle tilaisuuden kertoa, millaisia muistoja hänellä on kyseisestä henkilöstä.
Ismo
Ystävän kirjoitus:
Ystävän kuolema on aina hyvin raskasta, mutta kun ystäväsi onkin ollut suuren yleisön vihaama ihminen, jonka kuolemaan suhtaudutaan, kuin se olisi ollut jotenkin hyvä asia, niin tuntuu kuin hänen kuolemansa sureminen olisi kiellettyä. Tutustuin Nikitaan useampia vuosia sitten. Tapasimme ensin muutamia kertoja erilaisten asioiden (autokauppaa ja muuta) vuoksi Helsingissä, tai Nikitan sanoin tietenkin stadissa. Meillä synkkasi heti alusta lähtien hyvin ja pidimme paljon yhteyttä puhelimitse ja viestein. Välillä liiankin paljon, koska joskus tulimme valvoneeksi parisen viikkoa putkeen, kun emme kerinneet yhteydenpidoltamme nukkumaan. Nikita joutui tällöinkin lopulta sairaalaan lepäilemään. Sairaala oli muutenkin tuttu paikka Niksulle, koska hän hakeutui usein hoitoon pahassa krapulassa. Hänen päihdekuntoutukseen lähtö tyssäsi monesti siihen, kun olisi pitänyt olla kuukausi ilman puhelinta, ”Jossain Sonkajärvellä!” Välillä Nikita toki katosi elämästäni, kun joutui istumaan joitain lyhyitä tuomioita yllättäen.
Vaikka olimmekin vain ystäviä, niin Nikita osasi olla väliin hyvin mustasukkainen ja kiukutteli, kun en kerinnyt joskus vastaamaan montaa kertaa päivässä puhelimeen. Hän uhkasi heti pistää välit poikki ”kahdeksi kuukaudeksi’, ei kuitenkaan lopullisesti. Kerran kun jouduin käyttämään puhelintani navigaattorina, enkä kerinnyt puhua, hän suuttui ja meni pitkälleen moottoritielle, josta tuli pidätetyksi.
Nikita oli, toisin kuin minä, aamuvirkku ja kuvia alkoi tipahdella puhelimeen yleensä viimeistään kuuden aikaan aamulla. Hän oli hyvin eläinrakas ja sain paljon ”luontomatkailua stadista videoita”, kun hän innoissaan kuvasi vaikka tikkaa tai oravaa. Hänen koiransa olivat hänelle hyvin tärkeitä ja oli hän eläessään hoitanut myös hevosia.
”Tääl on villisikoja, kauriit, hirviä, kettuja, susia, miljoona jänistä nii ja Nikita”
Metsään Niksu ei kuitenkaan halunnut mennä, eikä mihinkään hirveään ”Savon korpeen”, vaan ilmoitti saavansa paniikkikohtauksen, jos joutuu menemään korpeen susien ja karhujen syötäväksi.
Nikita oli minulle aina hyvin avulias ja osasi neuvoa minua monissa asioissa, vaikka netin tietokilpailussa olimmekin aika tasaväkisiä. Mutta auto, tietokone ja kännykkäasioissa sain aina ohjeita, vaikka ne väliin olivatkin hieman erikoisia. Valitettavasti emme koskaan kerinneet kokeilemaan kumpi meistä on parempi rallikuski. Rellu on yhä kaatamatta katolleen pihassani.
Joillain läheisilleni oli vaikeuksia hyväksyä minun ja Nikitan tiivistä yhteydenpitoa. Kuitenkin Nikita oli luvannut aina auttaa minua ja lapsiani, jos joskus tulee jotain ongelmia, joihin tarvitsisin apua.
Minulle jäi rakkaasta ystävästä paljon hyviä muistoja, (myös ne valvotut yöt, kun vahdin hänen verensokereitaan ja vaadin syömään edes sipsejä), satoja Nikitan ottamia kuvia ja järjetön määrä viestejä sekä biisejä. Minä kaipaan Nikitaa ja niin kaipaa moni muukin. Haluan myös lausua osanottoni hänen rakkaidensa, Ellan ja Sannan suruun.
