Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puoluesihteeri Simo Grönroos kertovat nuorisojärjestön tilanteesta työmiehen tuumaustunnilla torstaina. Extrauutiset lähettää suoralähetyksen torstaina 5.3.2020 klo 11.30.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=b-3036Y2rWE&w=640&h=360]
5.3.2020 21:13
Voi voi. Surun päivä jälleen.
PS Nuoret olivat toimiva ja tarpeellista keskustelua sekä kannatusta lisäävä järjestö. Ja jonkin verran uskottavampi kuin muut broileritehtaat koska oli järjestönä vahvempi itsenäisyys kuin muilla.
Solidaarinen varapuheenjohtaja erosi kuitenkin vapaaehtoisesti, jotta mielikuvat eivät saisi yliotetta. Mielikuvat eli sananhelinä kuitenkin sai yliotteen PS johdon jäljellä olevasta rohkeudesta (toisaalta, milloin sitä on osoitettu olevan tosipaikan tullen?), joten eikun uhraamaan logos neitoa lohikäärmeelle.
Halla-ahon juntta meni sitten nuorisokansaa vastaan tekemään suurin piirtein niin kuin Halla-ahon 2011 unelmissa kuvitteellinen juntta olisi toiminut Kreikassa kansaa vastaan.
Sen sijaan että olisi voittanut uskottavuutta, PS menetti uskottavuutta.