Obaman ulkoministeri neuvotteli Iranin kanssa Trumpin selän takana kesällä 2020

Kesällä 2020 ”Iran-nuclear-deal”-sopimusta (JCPOA) Yhdysvaltainen puolesta neuvotellut virkamies ja Obaman ulkoministeri John Kerry tapasivat pappisjohtoisen Iranin ulkoministerin, väittää The Washington Times.

Väite on hurja, sillä kumpikaan miehistä ei kuulunut presidentti Donald Trumpin hallintoon, vaan hänen edeltäjänsä tiimiin, -ja Trumpin politiikka Irania kohtaan oli aivan muuta kuin mitä herrat edistivät. Robert Malley oli presidentti Barack Obaman Lähi-Idän valtuutettu, ja siinä roolissa yksi JCPOA-sopimuksen kätilöitä, mutta hänellä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa Iranin ulkoministerille Javad Zarifille. Myöskään Obaman ulkoministeri John Kerryn läsnäolo keskustelussa on hyvin outoa. Arvelun mukaan kesällä 2020 pohjustettiinkin Trumpin jälkeisen kauden Iran-politiikkaa

Presidentti Donald Trump oli irroittanut vuonna 2018 Yhdysvallat edeltäjänsä v.2015 solmimasta JCPOA:sta (Joint Comprehensive Plan of Action), jolla Iran ja YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsenmaata sopivat Iranin ydinvoima-projektien kontrolloimisesta kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n kautta. Trumpin mukaan sopimus oli riittämätön estämään pappisjohtoista Irania tavoittelemasta ydinaseita, eikä Iran ollut myöskään noudattanut sopimusta. Irtautumisen jälkeen Trump oli säätänyt pakotteita Iranin öljyteollisuutta ja pankkeja kohtaan.

Lehden mukaan Obaman-kauden ulkoministeri John Kerry, joka Bidenin tiimissä toimii nyt ilmastoministerinä, tapasi Trumpin kaudella -ilman virkaa ollessaan- Iranin ulkoministeri Zarifin. Muita tapaamiseen osallistuneita olivat Obama-hallinnon energiaministeri Ernest Moniz ja em. Lähi-Idän asiamies Malley. Molemmat olivat olleet tärkeitä neuvottelijoita v.2015, JCPOA:ta sorvattaessa.  Malley ja Kerry ovat siis tänään mukana Bidenin joukkueessa, ja USA:n-Iranin suhteet ovat Malleyn heiniä tänäänkin.

Lehden uutinen näyttää amerikkalais-iranilaisten suhteiden jatkumon, joka ei katkennut Trumpin aikana, ja jota ylläpidettiin istuvan presidentin Iran-politiikasta huolimatta. Zarifin ja amerikkalaisten keskusteluissa on arvelun mukaan pohjustettu USA:n ja Iranin tulevia suhteita Trumpin kauden jälkeen, -ja nämä keskustelut siis käytiin kesällä 2020.

Nykyinen presidentti Joe Biden mainitsi jo vaalikampanjansa aikana, että hän aikoo palauttaa Yhdysvallat JCPOA:han ja lopettaa Trumpin Iranille määräämät pakotteet.

Luettavaa:

6 Comments

  1. Orang Utang
    24.2.2021 02:03

    Voihan olla, että neuvotteluja käytiinkin vaalipetoksen käytännön järjestelyistä.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      24.2.2021 10:46

      Tai tod.näk. Obaman ja Bidenin hallitusten yhteinen ministeri Kerry teki diilejä tulevan presidentin puolesta, ennenkuin vaalit olivat edes alkaneet. Hän tiesi tuloksen? -Kuka sen hänelle kertoi?

      Minun huomioni kiinnitti syksyllä 2020 BLM/Antifan väkivaltainen riehuminen mm. keskiluokan pientaloalueilla: Loogisesti kaikkien piti ymmärtää, että se vie ääniä BLM:ä myötäilevältä demari-joukkueelta. Mm- Nancy Pelosi osallistui irvokkaisiin kyykkytilaisuuksiin joissa kumarreltiin polvillaan yms. ääliömäistä. Ehkä tjoku oli kertonut, ettei mahd. äänestäjistä tarvitse näissä vaaleissa välittää: Tulos saadaan toisin keinoin.

      Vastaa
      1. Juhani Koivunen
        24.2.2021 15:32

        Eikös Biden jossain välissä lipsauttanut jotain sen suuntaista, että ei tarvitse (jotain) äänestäjiä?

        Vastaa
  2. Koskan Bideen sota alkaa?
    24.2.2021 08:58

    Trumppihan ei aloittanut yhtään sotaa. Katsotaan nyt mitä tekemistä tuo Bide keksii noille euroopassa oleville joukoilleen. Obamahan kun viimeisenä päivänään allekirjoitti lisäjoukkojen sirrot eurooppaan, jossa ne sitten marssivat pääasiassa Balttian maihin ja itäiseen osaan eurooppaa.

    Ei taida tulla Olymppialaisia, sota siitä tulee.

    Vastaa
  3. Kainuunkonkari
    24.2.2021 16:25

    Mielenkiintoisen tästä paljastuksesta tekee erityisesti se, että Kenraali Flynn:iä syytettiin samasta asiasta ns. Logan act:in perusteella. Tämä laki kieltää kaikkia osapuolia, joita hallitus ei ole yksiselitteisesti valtuuttanut ulkopolitiikan hoitamiseen osallistumasta mihinkään ulkopolitiikan osa-alueeseen eritoten sellaisten maiden kanssa, jotka USA kokee kilpailijoikseen tai vihollisiksiin. Laki säädettiin estämään oppositiota häiritsemästä ensimmäistä maailmansotaa. Demareille Logan Act on vielä raskauttavampi, koska neuvottelut käytiin ”huomattavasti ennen vaalituloksen virallistamista tai edes vaaleja”.

    Vastaa
  4. juha.
    24.2.2021 20:16

    Tämä Kerry on piru mieheksi. Hän ramppasi pitkin Eurooppaa v. 2016 presidentin vaalien jälkeen kertomassa kuinka Donald Trumpia ei pidä ottaa vakavasti, koska Trump on virassaan korkeintaan kaksi kuukautta!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top