Oikeusministeriö muuttuu Totuusministeriöksi. Tekoäly valvomaan ”vihapuhetta”

Kansalaisten ilmaisun ja viestinnän oikeaoppisuutta ryhdytään digitalisoituvassa Suomessa valvomaan tekoälyn avulla, tiedotti tänään Totuusministeriö… -anteeksi: Vielä toistaiseksi Oikeusministeriö.

Ei-formaattiinsopivalle mielipiteen-ilmaisulle on keksitty ameebamainen ja tarpeen mukaan venyvä määrite ”vihapuhe”.  Nimikkeen epätäsmällisyys ei näytä estävän valvontatyökalun luomista.

Oikeusministeriön Tiedolla vihaa vastaan -hankkeessa testataan verkossa esiintyvän vihapuheen seurannan uusia välineitä. Osana hanketta pilotoidaan tekoälyyn perustuvaa työkalua, jonka kehittää Utopia Analytics.

Kun tarkemmin yksilöimätöntä käsitettä sovitetaan valvonnan kohteeksi, ja seuraavassa vaiheessa ilmeisesti sanktioinnin perusteeksi, ollaan lähellä dystopisti George Orwellin kauhuskenaariota valvotusta yhden mielipiteen maailmasta.  Mielenkiintoista on myös oikeusministeriön huomion ja resurssien riittäminen vaarallisen puheen kitkemiseen, kun poliisin kertoman mukaan heillä on yli kaksituhatta (2000) ilmoitettua epäilyä lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, joita ei ole voitu tutkia resurssien puutteessa. -Lähestyinkö huomaamattani #vihapuheen kategoriaa: Olisiko tästä saanut mainita, vai menikö vihapuheeksi?

Oikeusministeriön hankkeessa tutkija määrittää yhdessä ministeriön asiantuntijoiden kanssa sen, millaiset viestit tulkitaan vihapuheeksi tässä seurannassa. Tutkijan tuottaman datan perusteella Utopia opettaa tekoälyn löytämään verkosta määrittelyn mukaisen vihapuheen.

Niin määritetäänkö mielipiderikos virkamiestyönä, vaikka vallan kolmijaossa lainsäädäntö -sisältäen teon määrittelyn rikokseksi- kuuluu vaaleilla valitulle eduskunnalla? Vaiko päättääkö teon (mielipiteenilmaisun) rangaistavuudesta ”tutkija”?? Orwellia pukkaa kovasti.

Millaista vihapuhetta tekoäly löytää verkosta? Millaisissa kanavissa vihapuhetta esiintyy? Onko kanavissa eroja? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia testaamalla tekoälyä verkossa esiintyvän suomenkielisen vihapuheen seurannassa. Vastauksia hyödynnetään vihapuheen vastaisessa työssä.

Mielipiteenilmaisuvapauden kaventaminen epämääräisin perustein on aina osoittautunut vaaralliseksi. Kriittinen puhe, olkoonkin vaikka karkeaa ja olkoonkin tosiasioita vastaamatonta, on avoimen yhteiskunnan perusparametri. Se on varoventtiili joka laskee paineen ennen kuin se on vaaraksi, ja se on yhteiskunnan dynaamisuuden ylläpitäjä. Epäkurantit mielipiteet on myös syytä saada julkisen keskustelun armottomaan tarkasteluun, -niin niistä päästään eroon.

Hallitukset muutamat hankkeet herättävät syvää huolta.

 

Otsikkokuvassa  valistusfilosofi Voltaire, (21.11. 1694 – 30.05. 1778). ”Voi hylätä Sinun mielipiteesi, mutta olen halukas puolustamaan hengelläni Sinun oikeuttasi sanoa se.”

 

Luettavaa (kahvikupit kauemmas näppiksestä):

Lainmuutos valmisteilla: Supo saa rekrytoida salaisia agentteja

7 Comments

  1. Puolueeton
    27.10.2020 22:14

    Olemassa on tietoa ja tieto voi loukata jotakin, joten tiedon julkistaminen on vihapuhetta. Mitä tapahtuu yhteiskunnassa, kun tiedon tiedon jakamisesta saa oikeuden päätöksellä rangaistuksen? Tämä tietenkin johtaa velheitten (tiedon vastakohta) leviämiseen, jolla on kehittymistä heikentävä vaikutus. Lajin (ihmisenkin) on saataava kaiken aikaa tietoa ympäristön muutoksista, jotta voi sopeutua niihin. Ellei tietoa voi saada, sukupuutto on seurauksena.

    Vastaa
  2. Kalergi-suunnitelma
    27.10.2020 22:20

    Maanpetturit vallankahvassa. Ennenkaikkea pyritään estämään kantasuomalaisten tuhoamiseen tähtäävän masinoidun matuinvaasion kritiikki.

    Vastaa
  3. Tuttua menoa
    27.10.2020 23:07

    Hallitushan on pelkkä **lauma, jolta ei voi muuta odottaa kuin näitä ideologisia houruhankkeita. Ennen lasten seksuaalinen koskemattomuus tutkinta-asiana poliisilla meni ohi kaikesta pois lukien henkirikokset. Nyt tärkeimpiä asioita PolPo:lla on selvitellä vääriä mielipiteitä ja vääriä ajatuksia, ne menevät kohta ohi henkirikosten tutkintojen.

    Onnea vaan, ollaan päästy vanhaan kunnon Stalinin aikaa!!!

    Vastaa
  4. Kari
    27.10.2020 23:35

    Nämä ressukat eivät tajua että he joutuvat itse pulaan näiden lakien ja asetusten kanssa.
    Luulevat että se koskisi meitä tavallisia PerusSuomalaisia äänestäviä ihmisiä.
    Heillä on mennyt yli se, että me olemme tavallisia normaaleja ihmisiä.
    Ei meillä ole mitään erityistä vihaa.
    Sen sijaan ongelmiin lankeaa vihreät, vasemmisto ja sdp.
    Nykyään tuntuu että kok ja keskustakin vihaa jotakin.
    Itselleen hautaa kaivavat.

    Vastaa
  5. pöh
    28.10.2020 00:19

    Vihapuhe ja kuviteltu rasismi on näille maanpetturi hallituksen pelleille vakavin uhka.
    Ei esimerkiksi se että isis terroristeja kulkee kadulla vapaana, se on vaan ihanaa monimuotoisuutta.

    Vastaa
  6. COVID19 testejä myyty miljoonia 2017-2018
    28.10.2020 12:04

    Rahtikirjat paljastivat: miljoonia COVID19 testejä myyty jo 2017-2018, jolloin COVID19 oli meille kerrotun mukaan tuntematon asia.

    Millions of COVID-19 test kits sold in 2017 and 2018:

    https://www.stopworldcontrol.com/wp-content/uploads/2020/10/screenshot-covid-test-kits-2017.jpg

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      28.10.2020 12:51

      Olivatko ne varmasti Sars Cov 2 -viruksen testejä? Koronavirukset ovat kokonainen virusperhe, nyt leviää vuoden 2019 versio.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top