Terveysviranomaisten tiedossa on useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Pääsääntöisesti näissä tapauksissa henkilöt ovat itse välttäneet laivalla liikkumista ja ihmisjoukkoja, joten heidän lähikontaktinsa ovat jääneet vähäisiksi tai altistuneet on ollut mahdollista tunnistaa, tavoittaa ja asettaa karanteeniin. Näissä tapauksissa muiden kuin lähikontaktien riski sairastumiseen on pieni.
Kuitenkin Silja Europan Tallinnan risteilyllä 30.6.–1.7. lieväoireinen henkilö on pidempiä aikoja oleskellut laivan yleisissä tiloissa ja näin muut matkustajat ovat saattaneet altistua taudille. Silja Europan risteily lähti Helsingistä tiistaina 30.6. klo 18.30. Paluumatkalle laiva lähti Tallinnasta keskiviikkona 1.7. klo 12.30.
- Mikäli olet matkustanut kyseisillä laivavuoroilla, kehotamme tarkkailemaan mahdollisia koronaviruksen oireita, joita ovat esimerkiksi kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus.
- Mikäli lieviäkin oireita ilmaantuu, ota herkästi yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta pääset testiin ja saat lisää ohjeita.
Mikäli sinulla on oireita, hakeudu testiin, älä altista muita
- Mikäli sinulla on koronaan viittavia oireita, hakeudu testiin. Etenkin, jos olet osallistunut tapahtumaan, missä koolla on ollut enemmän ihmisiä, hakeudu testiin matalalla kynnyksellä.
- Oireisena kaikenlaista matkustusta täytyy välttää, jotta muut ihmiset eivät sairastu.
- Lähikontaktien vähentäminen on tärkeää myös oireettomille, koska tartunnan saanut voi olla tartuttava myös ennen oireiden ilmaantumista.
- Jokainen voi suojautua tartunnalta noudattamalla hygieniaohjeita sekä välttämällä turhia lähikontakteja ja suuria väkijoukkoja.
6.7.2020 16:06
Eikös tässä olisi mahdollisuus luoda laumasuoja Ruotsin mallin mukaan?
Olisi mukava tietää paljonko esim. Suomessa on sitä geeniperimää jolka on ”mustasta surmasta”. Ja se että suojaako se esim. koronalta. Mustasta surmasta selvinneiden geenipooli suojaa ainakin AIDS:ilta. Joten, voisi olla että se suojaisi myös koronalta.
Toisaalta, se että korona-rokote tekee steriilimmäksi kuin HPV-rokote on jo tiedossa. Vielä on kuitenkin kliinisesti todistamatta se että rokotetu uros steriloisi naaraan jos siemennestettä päätyy naaraaseen. Mutta eiköhän sekin kohta tule Venäjältä julki. Sitä odotellessa…
6.7.2020 16:58
”kehotamme tarkkailemaan mahdollisia koronaviruksen oireita, joita ovat esimerkiksi kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus.” eli normi lentsu. Miten ihmeessä porukka menee tämmöiseen vedätykseen? Nyt Word Economic Forum jo ilmoittelee, että corona-kusetus on hyvä syy painaa ns. reset nappulaa maailman rahamarkkinoilla jotta saadaan tuotua uusi rahajärjestelmä kaikille saatavaksi. Tätä corona-kusetusta pidetään sitten syypäänä rahamarkkinoiden romahtamiseen, vaikka markkinat ovat olleet jo vuosia niin huonossa hapessa, että olisi kaatunut ilman ns. Kreikkapaketteja yms. ja kovaa (kiitos Jutta ja muu jengi tästä).
Miten ihmeessä meidän Hallitus, sekä Oppositio voi edes kompata tälläistä kusetusta, joka on niin räikeä ja selvä, että ihan itseä pyörryttää ja ihmetyttää. Eikö ihmiset osaa laskea 1 + 1 = 2 ja seurata mitä tämä corona-kusetus oikein ompi? Tehkää TE Extrauutiset edes pikkasen tutkivaa journalismia tästä asiasta ja löydätte niin paljon paskaa ja kusetusta asian ympäriltä ja tiedot löytää kuka tahansa ja helposti. Ja huomatkaa se, että ei ole kuin yksi totuus ja vain yksi. Kukaan ei kyseenalaista tätä vale pandemiaa mitä meille tungetaan joka tuutista ja vielä ihan samoilla metodeilla joilla meille on tuotu mm. 9/11 kusetus, maahanmuutto on rikkaus, tarvitaan lisää maahanmuuttajia, koska suomalaiset niin laikoja, Iraq sota kusetuksineen, Afganistanin ooppiumin tuotannon takaaminen, Libyan tuhoaminen, Iran:n tuhoaminen ja listaa voisi aloittaa vaikka ihan toisen maailman sodan kusetuksista. Ja mitä ihmettä, kaikki aina vaan putoaa idiootti lampaisiin, vaikka näyttäisit mitä todisteita kusetuksesta, koska SE OLI TV:ssä…
Vittu mitä skeidaa jota lähes kaikki komppaa… Nyt tulee WappuSatanen ja hyvin uppoo…
Ei mulla muuta…
// Stub