On totuuden aika

Pääkirjoitus

Entäpä jos kaikki, tai suurin osa, ei hyväksy monikulttuurisuutta karvoinen päivineen. Entäpä jos suurin osa haluaakin, siis ympäri pallon, että ”maassa maan tavalla”.

Entäpä jos suurin osa on nähnyt sen minkä Angela Merkel jo 2010, eli ”monikulttuurisuus on epäonnistunut”. Entäpä jos ja kun suurin osa varsinkin ns. kolmanista maista länsimaihin tulleista ei halua sopetua. Entäpä jos opettajan selittämät antirasistiset teesit valuvat hukkaan, kun mamuteinit kiusaavat koulussa, hakkaavat ja ryöstävät koulumatkalla, ja aikuiset joukkoraiskaavat murkkuikäisiä tyttöjä a’ la Oulu.

Niin, ja tosiasiallisesti innokkaimpia monikultturisteja eli vihreitä kinnostaa oikeasti vain uusäänestäjät, ja siksi täytyy tuhota sananvapaus. Entäpä jos kansakunnan ylivoimainen enemmistö tuota 5 %:n kannatusta kohti valuvaa Vihreitten väkeä lukuunottamatta ei enää jaksa kuunnella saatikka uskoa monikulttuurisuuteen, koska lapset näkevät sen epäonnistumisen kouluissa ja aikuiset kaduilla. Entäpä jos useimmilla meillekin kaukaa tulleilla ”on kotiin paluun aika”, koska sota on loppunut siellä jossakin jo yli kymmenen vuotta sitten. Entäpä jos on totuuden aika.

Seppo Huhta

5 Comments

  1. Tehdäänkehitysmaayhdessä
    9.5.2022 15:32

    Entäpä jos tulee aika, jolloin puheet on puhuttu…

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      9.5.2022 15:38

      Siihen tilannetta ei pidä päästää. Valtiovallan ripeät oikea-aikaiset toimenpiteet… -niin? -Ei kuten muiden asioiden hoitamisessa.

      Vastaa
    2. Huru-ukko
      9.5.2022 18:30

      Putkosen puulaaki mv tietää kertoa, että pahin on edessä. Liekö sisäpiirin tietoa, että venäjän sortovoima luhistuu?

      Vastaa
  2. Obelix
    9.5.2022 15:43

    ” Entäpä jos kansakunnan ylivoimainen enemmistö tuota 5 %:n kannatusta kohti valuvaa Vihreitten väkeä lukuunottamatta ei enää jaksa kuunnella saatikka uskoa monikulttuurisuuteen, koska lapset näkevät sen epäonnistumisen kouluissa ja aikuiset kaduilla.”

    Ei tässä pelkästään vihreitä ole osoitteleminen sormella, vaan ihan kaikkia poliitikkoja, jotka ovat otsansa hiessä rummuttaneet, joko itse tai WEF:in Klasun keksimän monikulttuurisuus-agendan puolesta – ”jostain” syystä.

    Liekkö monikulttuurisuudenkin kohdalla on käymässä samoin, kuin kävi poliitikkojen Nato-kantojenkin kanssa? Eli poliitikoille tulee kiire reivata kummallisia monikulttuurisuuskantojaan kansalaismielipiteen perässä. Varsinkin, jos Venäjä aloittaa jonkin uuden, monenkirjavan pakolais-hybridi-erityisoperaation itärajalla.

    Vrt. Tähän Iltalehden malliin:

    ”Kaikki tapahtui päinvastoin. Poliitikoilla onkin ollut viime aikoina kova kiire reivata Nato-kantojaan kansalaismielipiteen perässä.
    Keskustelun yksi erikoisimmista piirteistä on ollut johtavien poliitikkojen monenkirjava tapa ilmaista, että oma ilmeisen myönteinen Nato-kanta on muotoutunut, mutta ei haluta sanoa sitä ääneen.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pyöritteli asian niin, että hän ei kerro kantaansa julki, koska se vaikuttaisi koko eduskunnan kannan muodostukseen.

    – Jos minä nyt lähden ilmoittelemaan kantojani, saattaisi olla, että joidenkin analyyttinen, objektiivinen ote häiriintyy, Niinistö totesi 10. maaliskuuta.
    Samalla linjalla ovat olleet sekä pääministeri Sanna Marin (sd) että monet puoluejohtajat lähinnä kokoomuksen Petteri Orpoa lukuun ottamatta. Hän on ollut avoimesta Nato-jäsenyyden kannalla.

    Kertoo paljon suomalaisesta keskustelukulttuurista, että valtiojohtomme pelkää kansakunnan häiriintyvän ja menettävän harkintakykynsä Nato-kysymyksen edessä, mikäli valtioviisaamme avaisivat suunsa ja kertoisivat näkemyksensä.

    Joko päättäjämme aliarvioivat kansan tai yliarvioivat henkilökohtaisen vaikutusvaltansa.”

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/026995fe-f4eb-4cd8-866a-acb6032ca8cc

    Vastaa
  3. Se on jämpti
    9.5.2022 16:24

    Se oli nimenomaan tämä mama-merkel joka tuhosi euroopan vaatimalla että eurooppa ei voi rajoittaa ”pakolaisia”. Miten se siis jo vuonna 2010 olisi voinut ymmärtää euroopan tuhoutuvan pakolais aalloissa? Ja suurempi onnettomuus oli se että eri maiden tyhmät johtajat alistuivat tälle agendalle.

    Kuka muistaa kun mama-merke heitti saksan liput maaahan ja nyrpisteli nokkaansa? Se oli jo silloin selvää, ennen pakolois aaaltoja, että merkel ei enää aja saksan agendaa vaan globalistien agendaa. Ja sen jälkeen on politikko politikon jälkeen paljastunut ties minkä kerhon jäseneksi ja eri maiden itsenäisyyden tuhoajaksi.

    On siis muutoksen aika. Meidän kansalaisten tulee perustaa WEF:in vastavoima. Alkaa elää politikkojen tyhmistä päätöksistä välittämättä. Me olemme kansa ja meitä ei voi käskyttää. Me käskytämme politikkoja. Ne ovat meillä töissä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top