Oulun aivopesuri tänään kasausvaiheessa

Oulun yliopistolle alkuviikosta saapunut FUS LiFu hoitoyksikkö on tänään ollut kasausvaiheessa. Laite on nimetty kansankielelle sopivasti aivopesuriksi, koska se tekee juuri nimensä mukaista työtä.

Ihmisen aivoja suojaa kalvo, jonka tehtävänä on suojella aivoja vierailta aineilta ja huolehtia hermosolujen kannalta oleellisesta elektrolyyttitasapainosta. Tämä veri-aivoeste estää myös lähes täysin vesiliukoisten lääkeaineiden pääsyn aivoihin, mikä on tietenkin ongelmallista aivosairauksia hoidettaessa. Ihmisen nukkuessa aivot puhdistuvat luonnostaan kuona-aineista pienien ”viemäreiden” kautta. Joskus tämä luontainen puhdistus ei toimi riittävästi ja ihmisen aivoihin alkaa kertyä sakkautuneita proteiinirakenteita. Kun aivoihin kertyy liikaa näitä ”plakkeja” se vaikuttaa ihmisen muistiin sekä kognitiivisiin taitoihin.

Veri-aivoesteen avaaminen on aikaisemmin onnistuttu toteuttamaan hetkellisesti ruiskuttamalla aivovaltimoihin hyperosomolaarista sokeria, mannitolia. Tällöin aivoihin on myös päästy antamaan satakertainen määrä lääkkeitä. Tämä menetelmä on ollut käytössä aivolymfoomien hoidossa menestyksekkäästi. Oulun aivopesuri käyttää veriaivoesteen avaamiseen fokusoitua ultraääntä (FUS). Samalla kun laite huuhtelee aivojen kuona kertymiä se pystyy annostelemaan tarvittavia lääkeaineita. Aiemmin näitä operaatioita varten on tarvinnut suorittaa leikkaus. Potilaalle hoito on kivutonta ja se soveltuu muille ihmisille paitsi joillekin joilla on erityisen paksu kallo. Ihmisten kallojen vahvuus vaihtelee nimittäin jonkin verran. Hoitoa varten potilaalta on ajettava hiukset pois.

Aivopesurin on kehittänyt suomalainen fyysikko Kullervo Hynynen, joka työskentelee Kanadassa. Hän on hoitanut laitteella menestyksekkäästi hiiriä. Joissain kokeissa on jopa onnistuttu palauttamaan hiirelle muisti.

Rahoitus keräysvaroin

Oulun laitteen hankkimisen mahdollisti rahoitus jota kerättiin kansalaiskeräyksellä. Keräykseen  osallistui yrityksiä ja yli 300 yksityistä ihmistä. Suomen Kulttuurirahasto lopulta lahjoitti puuttuvan summan ja laitetta päästiin hankkimaan. Suomessa on arviolta 190 ooo muistisairasta joten asia koskettaa monia ja sai ihmiset liikkeelle. Väestön ikääntyessä muistisairaidenmäärä tulee kasvamaan. Tällä hetkellä noin viisi prosenttia muistisairaista on työikäisiä.

Suomi maailman ykkösmaaksi veri-aivoesteen tutkimuksessa

Kyseinen laite on ensimmäinen laatuaan pohjoismaissa. Myös Turussa on ollut jo jonkin aikaa käytössä lähes vastaava HiFu -laite. Eroituksena Turun laite käyttää korkean intensiteetin ultraääntä ja Oulun laite matalaa. Turun HiFu -laite on ollut käytössä keväästä 2022 saakka. Hoidettavana on ollut vapinasta kärsiviä ihmisiä joihin lääkkeet eivät ole tehonneet sekä parkinssonin taudin aiheuttamasta vapinasta kärsiviä potilaita.

Oulussa on onnistuttu kuvaamaan aivojen pulsaatioon liittyviä häiriöitä ultranopealla magneettikuvausmenetelmällä.  Näitä aivovaltimon sykinnän poikkeamia ilmenee mm. epilepsia, Alzheimer ja aivolymfooma potilailla. Läpimurtolöydöksen teki toiminnallisen neurokuvantamisen professori Vesa Kiviniemi ryhmineen.

Tällä hetkellä FUS-laitetta testataan myös mm. mielenterveyshäiriöiden hoidossa ja sen toivotaan tulevaisuudessa auttavan myös ALS-, epilepsia- ja monia muita potilaita.

1 Comment

  1. Puolueeton
    7.9.2023 09:24

    Valitettavasti fysikaalisten tieteiden ja matemaattisten tieteiden opetus Suomessa on kokenut sekä lamaantumista että pseudotieteiden tunkeentumista.
    Siksi suomalainen fyysikko on ollut pakotettu toimimaan muussa maassa.

    Meillä joku muu kuin terve järki määrää myös tiedepolitiikkaa. Keskitytään ilmasto katastrofiin ja media valehtelee. Median mukaan vuosi on ollut mittaushistorian lämpimin. Outoa on, että riittävän tarkka keskilämpötila (tiedotetaan 0.01 asteen tarkkuudella!?!) on mittaushistorian korkein. Mittaushistorian aika on vain liki 45 vuotta. Tänä aikana on kuitenkin ollut vuosina 1998 ja 2016 vieläkin korkeampia keskilämpötiloja kuukausittain ja vuosittain. Entä mitä on ollut sata tai tuhat vuotta sitten, kun digitaalisia mittareita ei edes vielä oltu keksitty? Valehtelukin on mieletöntä Suomessa. Oletettavasti kuitenkin tässä mediassa julkaistu uutinen on totta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top