Ovatko länsimaat valmiit käsittelemään covid19-kriisiä yhtä päättäväisesti, kuin Kiina? -Kysyy tänään Business Insider

Tiedot, kuinka suuri joukko kiinalaisia on eristettyinä tartuntojen leviämisen estämiseksi vaihtelevat 25;stä miljoonasta 50:een miljoonaan. Tämä tarkoittaa kokonaisen maakunnan ja yli kymmenen kaupungin sulkemista. Sulkeminen tarkoittaa liikkumavapauden riistämistä. Kuvamme on Milanon il Duomolta, maantantailta (24.02.). Talouslehti kysyy, on tarpeellisiin varotoimiin tahtoa myös Euroopassa.

Whether Western countries are prepared to deal with this crisis as severely as China has is yet to be seen.

Talouslehtien lukijat tekevät rahaa koskevia päätöksiä lukemansa perusteella. Siksi näiltä lehdiltä odotetaan todempia tietoja, kuin ”tavalliselta” medialta. Business Insider kertoo tänään:

  • Koronavirus covid-19 on murtautunut ulos Aasiasta, ja siitä on tulossa erittäin todellinen uhka länsimaille ja heidän elämäntavalleen. (Sanavalinnat BI:n)
  • Tapausten määrä on noussut Italiassa viime perjantain kolmesta 229:ään tänään tiistaina.
  • 12 kaupunkia on suljettu, Italiassa, jalkapallo-ottelut ja muotinäytökset esitetään tyhjille saleille ja TV-kameroille. Venetsian karnevaalit on peruutettu.
  • Rajat ovat yhä auki Ranskaan ja Itävaltaan, mutta rajanylittäjiä tarkkaillaan.
  • Iso-Britannia on kehoittanut Italian suljetuissa kaupungeissa vierailleita eristäytymään ”self-quarantine”, kuten myös Etelä-Koreassa, Iranissa ja Kiinan Hubein maakunnassa matkustaneita.
  • Kanarian Teneriffalla on hotelli asukkaineen ja henkilökuntineen eristetty maanantaina, kun yksi asukas oireili. Eristyksissä on noin 1000 henkilöä.
  • Kaksi tai kolme koulua on suljettu Pohjois-Englannissa, kun hiihtolomalta Pohjois-Italiasta palanneilla oppilailla oli lieviä oireita.
  • Kiinassa ihmisten jääminen kotiin, pois töistä, on jo haitannut taloutta niin että presidentti on kehoittanut palaamaan töihin vähemmän riskinalaisilla seuduilla.
  • Koteihinsa eristetyillä kiinalaisilla on todettu psyykkistä pahoinvointia.
  • Yhdysvalloissa varaudutaan käyttämään 15 sotilastukikohtaa Kiinasta palaavien kansalaisten vastaanottamiseen (=eristämiseen).

Karanteenit siis tarkoittavat henkilöiden liikkumavapauden riistämistä ja eristämistä suljetulle alueelle, kuten Jokohaman satamassa olevan Diamond Princess -risteilyaluksen 3 700:lle matkustajille on tapahtunut. Laivalla havaittiin 10 tartuntapotilasta 04.02., mutta 24.02. jo 692 henkilöllä laivalla tartunta. Yksi heistä on karanteenivirkailija.

Karanteeneissa pidetyt ovat valittaneet olosuhteistaan sekä em. laivalla, että mm. Englannissa johon brittikansalaiset on noudettu.

Vaikka pakkoeristykseen joutuneita ahdistaa, valtiot toimivat ja varaavat resursseja pandemian puhkeamisen varalta.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi viime viikolla: ”Jos kaikki menee hyvin, voimme välttää vakavan kriisin, mutta jos tuhlaamme mahdollisuutemme, meillä on vakava ongelma käsissämme.”

Että huomattava talouslehti tekee edelle siteeratun yhteenvedon, kertoo siitä että epidemian mahdollisia seurauksia maailmantaloudelle seurataan hyvin tarkkaan. Epidemian kehittyminen pandemiaksi on siis reaalinen uhka, ja välttämättömät suojatoimenpiteet saattavat hankaloittaa elämäämme.

Asiasta kirjoitti tänään Business Insider.

7 Comments

  1. Orang Utang
    25.2.2020 22:24

    Mitä hyötyä alueiden eristä­misessä toinen toisistaan on, jos virus kuitenkin leviää erikseen jokaisen alueen sisällä.

    – Ainoa hyöty lienee se, että jos virus tekee uuden erittäin tappavan (kuolleisuus yli 90%) mutantti-version itsestään niin silloin menetetään vain yhden alueen väestö.

    Olennainen tieto, mikä tällaisesta eristämis­harjoituk­sesta saadaan, on oma­varai­suuden toimivuus. Kun väestön elintason lisäksi elossa pysy­minenkin on riippu­vaista toisten alueiden (ruoan) tuotan­nosta, siis kansain­välisestä kaupasta, eristämis­harjoituk­sella saadaan arvokasta tietoa esi­merkiksi maa­talouden sijoittelun, siis paikallisen elin­tarvike­oma­varaisuuden, suhteen.

    Vastaa
  2. Vastustuskykyä
    25.2.2020 22:42

    Meikäläistä ei paljoa huoleta. Jos se osu kohdalle niin se osuu. Sitä ennen siitä on turha nähdä suurempaa vaivaa. Sitäpaitsi, marraskuussa minulla oli kuvausten mukaiset ongelmat jotka eivät kuitenkaan johtuneet keuhkokuumeesta. Ja sitä lääkärit sitten ihmetelivät. Oliskos ollut joku lievempi muoto? Vai menikö vaan ohi parin viikon kuumeilulla kun tuli aikoinaan sairastettua se honkongilainen ja aasialainen.

    Vastaa
  3. Jurnu Tiihonen
    25.2.2020 23:07

    Rajat pitää olla auki, että Herra-kansa pääsee ilmaisen elatuksen piiriin.

    Vastaa
    1. Jaaha
      26.2.2020 11:11

      Lomaillessaan Iranissa tuovat Herra-kansalaiset parhaan kykynsä mukaan tuliaisia karanteeniin asetetulle isäntämaan kansalle.

      Vastaa
  4. Juha
    26.2.2020 08:56

    Minä: Miten olette varautuneet tulevaan pandemiaan?
    Muut: Wtf, mistä sä oikein höpiset?
    Minä: Koronaviruksesta, joko olette varautuneet tulevaan paniikkiin?
    Muut: Tarkistuta pääsi, sehän on kausiflunssan kaltainen pöpö.
    Minä: (jupisen itsekseni) @€&#

    Vastaa
  5. Risto Koivula
    26.2.2020 09:41

    https://www.pirkanblogit.fi/2020/risto-koivula/tampereen-yliopiston-professori-matti-apunenvaitti-ylella-kiinan-antavan-poliittisista-syista-vaarennettyja-tietoja-koronvirusepideasata/

    Julkaistu 25.2.2020 kirjoittanut Risto Koivula
    Tampereen yliopiston professori Matti Apunen väitti YLE:llä Kiinan antavan poliittisista syistä väärennettyjä tietoja koronavirusepidemiasta

    Onko tämä koko yliopiston kanta, esimerkiksi epidemiologienkin?

    Vai onko yksittäinen mielisairas haistapaskantedehourupölkkypää vain päässyt ”korottamaan Tieteeksi” pölhösotapropagandaansa, joka on ollut hänen Bilderberg-skitsola-agendansa ainakin 20 vuotta?

    https://areena.yle.fi/1-50459574

    Noin kohdasta 12.40:

    Juontaja (joku naikkonen): ” … Siis sellaista jotenkin parempi seuraavaksi tota noin se on ongelmallista mutta täällä koronavirusuutisia päivittäin lukee niin ei siitä kyllä pääse kaikesta ongelmallisuudesta on huolimatta mitä tällä hetkellä oikeesti mitä tapahtuu.

    Ruben Stiller (hömppätoimittaja): No ei varmasti luvuista… Siellähän on myös mitä ei kerta varmasti luvuista tule ajatella näin että Kiinalla on ikään kuin hyvät syyt yrittää antaa rehellisiä lukuja mutta siellä on myös onglma: Mitä paikalllisviran- omaiset, minkälaista tie ja antaa näille aloille siellä keskushallinnossa. katso näitä kvia , näitten haamukaupunkien kuvia, sen kadut on tyhjentynyt ja puhutaan ssitä, joka toinen kiinalainen on tällä htkellä ninkun karanteenissa. Pekingin ulkopuolella joutuu itse laittamaan itsensä karanteeniin 14 päiväksi, ja visio siitä, mitä tapahtuu kun tällainen epidemia lähtee liikkeelle ja asettelee tulevaisuutta niin on lähtenyt alkuun alueelta. Täältä on todennäköistä, että seuraavakin influenssavirus lähtee myös tltä alueelta.

    Apumatti:

    ” … Amerikkalaiset sano jo hyvissä ajoin, kun tämmöiset epidemiat ne on ninku matematiikkaa, niillon tietyt mallit millä ne leviää, niin se sano jo hyvin varhaises- sa vaiheessa, että kiinalaisten luvut ei voi pitää paikkaansa, 20000 jotain tartun- nan saaneet niin täytyy olla kymmenkertanen määrä, et se on ninku matikkaa, ja nyt kun siellä on ninku paikan päällä asioita tutkittu, niin on löydetty aika paljon sellasia syitä, minkä takia kaikki tota tapaukset ei o varmaan tullu julkisuuteen. Meille yksinkertisenkin se on niitä ninkun Hubein ulkopuolella ei o niitä testisettejä, niitä käytetään ainoastaan kuumeen alueelta tuleviin ihmisiin. Ei ihme, että ninkun se näyttäisi olevan niinkuin jotenkuten niinkuin hallinnon, sitä voi olla kysymys ihan niinkuin tekniikasta ja sitten paljon poliittia syitä joiden takia on syytä pitää numerot alhaisina et paras tässä vaiheessa sanoo, et me ei oikeesti tiedetä…. ”

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2019/08/haistapaskantieteen-pohjanoteeraus-tiedetta-romuttanut-bilderberg-holynpolyntoimittaja-ketku-joa-ei-ole-ikina-tehnyt-tyota-hamalaisessa-mieless

    Tätä täytyy kai nyt sitten oikein Kiinasta asti kysyä, miten on…

    Vastaa
  6. Orang Utang
    26.2.2020 10:01

    Tämä alueiden eristäminen, liikkumisen estäminen ja kokoontumisten kieltäminen julkisilla paikoilla sattuu hallitusten kannalta aivan liian hyvään saumaan jotta kyseessä olisi vain huoli kansalaisten terveydentilasta.

    – Olivatko Hong Kongin levottomuudet leviämässä koko Kiinan alueelle?
    – Tuleeko Euroopan ensimmäinen koronaviirusepidemia leviämään vain Ranskan mellakoijien keskuudessa ja ryhtyykö hallitus päättäväisiin toimenpiteisiin joukkokokousten kieltämiseksi; epidemian estämiseksi, tietenkin.
    – Kun pörssit sukeltavat ja kuplat puhkeavat, on se tietenkin epidemian syytä. Jos raha pakenee maailmanlaajuista epidemiaa, minne se menee? Sinnekö missä epidemiaa ei tavata.

    Kaatuvien hallitusten ja romahtavien talouksien kannalta katsoen epidemia on sattunut aivan liian hyvään saumaan. Jos siihen vedoten ei saada kansaa alistettua tyrannien vallan alle, niin ei sitten mihinkään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top