Päivi Nergin toimista tehty kantelu eteneekin uusintakäsittelypyyntöön.
Päivi Nergin toiminnasta tehtiin kantelu 4.2.2019, josta oikeusasiamies Petri Jääskeläisen teki tutkimattajättämispäätöksen 06.03., perusteenaan laissa tarkoitetun erityisen syyn puuttuminen. Kantelun kohteena olevista virkatoimista oli kulunut jo yli kaksi vuotta, joten niiden ottaminen tutkinnan alle edellyttää erityisesti painavaa syytä, jonkalaista Jääskeläinen ei siis silloin nähnyt.
Kantelun tekijät vaativat asian uudelleenkäsittelyä
”Vaadimme kantelun ottamista uudelleen käsittelyyn, koska kansallisen turvallisuuden vaarantaminen on erittäin painava syy ottaa kantelu käsittelyyn.
Lisäksi on syytä huomioida kansallisen turvallisuuden vaarantumisen osalta sen täyttävän myös valtiopetoksen tunnusmerkit.”
eXtra seuraa tapahtumien kulkua.
16.3.2019 16:26
Voi olla hankala saada syytetyksi ja peräti tuomituksi. Suomessahan poliitikot saavat valehdella joutmatta edes kansalaisten epäsuosioon seuraavissa vaaleissa.
17.3.2019 05:13
Miksei kukaan ole nostanut syytettä Sipilästä ja Orposta?
Sipilä aiheutti valtavan vahingon maalle kutsumalla valepakolaiset ja Orpo ei tehnyt mitään maan suojaamiseksi.
Molemmat valehtelivat esim. että rajoja ei voi sulkea ja että sopimukset velvoittavat ottamaan tulijat vastaan vaikka näin ei ole.
20.3.2019 15:30
Kuka estää tekemästä kantelua?