Pakistanin poliorokotusohjelma piti keskeyttää islamistien propagandan ja väkivaltaisten hyökkäysten takia

Maanantaina 22.4.2019 Pakistanissa käynnistyi kansallinen poliorokotusohjelma, jonka tavoitteena oli rokottaa kaikki alle viisivuotiaat lapset. Kampanjaa vastustavat militantti-islamistit organisoivat iskuja sairaaloita ja rokotushenkilökuntaa vastaan ja yksi sairaala sytytettiin tuleen.

Pakistanissa 22.4. alkanut rokotuskampanja oli jo alkaessaan vastatuulessa – islamistit olivat levittäneet huhuja mm. sosiaalisessa mediassa, joiden mukaan rokote oli myrkytettyä ja kampanjan takana oli ”Länsi”, tarkoituksena tappaa tai steriloida lapset.
Maanantaista lähtien levitettiin huhuja, joiden mukaan jo tuhansia lapsia olisi kuollut tai sairastunut vakavasti rokotuksen takia. 25 000 rokotuksen saanutta lasta tuotiin sairaaloihin, vaikkei heillä ollut minkäänlaisia oireita, mikä aiheutti kaaosta ja haittasi sairaaloiden normaalia työkentelyä ja kasvatti entisestään huhumyllyä.

Rokotustyöntekijöiden tullessa kyliin kauhistuneet perheet piilottelivat lapsiaan ja mobilisoivat aseistettuja joukkoja, jotka hyökkäsivät rokottajien kimppuun.
Väkivaltaisia hyökkäyksiä tapahtui mm. Bunjabissa, Sindhissä ja Balochistanissa.  Chamanissa kaksi aseistautunutta miestä moottoripyörän selässä tappoi naispuolisen rokottajan Kaksi poliisia, jotka olivat saattamassa rokotustyöntekijöitä tapettiin Bannussa ja Bunerissa.
Peshawarissa viisisataa raivostunutta ihmistä sytytti sairaalan tuleen.

Huhuille antoi lisää polttoainetta eräässä peshawarilaisessa koulussa tapahtunut joukkosairastuminen, jonka syynä olivat mahdollisesti teeskennellyt oireet – 75 yksityiskoulun oppilasta tuotiin sairaalaan pahoinvoinnin ja päänsäryn vuoksi. ”Heille annettiin ensiapua. Osa heistä on jo päästetty kotiin, ja loputkin kotiutetaan pian, koska kenenkään oireet eivät olleet vakavia” kertoi Shahzad Akbar, Hayatabadin sairaalan johtaja Peshawarissa.
Kamran Afridi, yksi hallituksen rokotusohjelman koordinaattoreista kertoi kyseisen rokotteen olevan maailman turvallisimpia, ja että sillä ei ole todettu olevan minkäänkäänlaisia sivuvaikutuksia. ”Koululaisten sairastuminen johtuu jostakin muusta, ei roketteesta”, hän lisäsi.

Koululaisten sairastumisen jälkeen monet moskeijat soittivat kovaäänistensä kautta viestiä joissa kiellettin vanhempia suostumasta lasten rokottamiseen, koska rokote oli myrkytettyä. Twitterissä levisi video, jossa lapsia ohjeistettiin ”pyörtymään” rokotuksen jälkeen, koska rokote oli myrkytettyä. Paniikki ja raivo maassa kasvoi valtaviin mittasuhteisiin.

Perjantaina 26.4.2019 polion vastaista kampanjaa hallinnoiva organisaatio EOC lähetti ns. ”Punaisen varoituksen” kaikkiin maakuntiin keskeyttää rokotuskampanja määrittelemättömäksi ajaksi ja vetää kaikki 270 000 rokotustyöntekijää pois kentältä liian suureksi kasvaneen turvallisuusuhan takia.

Militantti-islamistien propagandan takia pelkästään Punjabin alueella 700 000 lasta jäi rokottamatta, koska vanhemmat piilottelivat lapsiaan tai eivät antaneet suostumustaan heidän rokottamiseensa.
Pakistan, Afganistan ja Nigeria ovat ainoat maailman maat, joissa ei ole onnistuttu toteuttamaan kattavaa poliorokotusta.

Aiheesta uutisoivat Dawn 27.4.2019
Scroll.in 27.4.2019
The Telegraph 23.4.2019 ja
The Times of India 22.4.2019.

6 Comments

  1. Pekka
    27.4.2019 14:54

    Kerrankin olen musulmaanien kanssa jostakin samaa mieltä. Suurin osa rokotteista on turhia. Ja monissa rokotteissa on tehosteaineena mm. elohopeaa ja alumiinia. Nämä aiheuttavat monille autoimmuunisairauksia ja muita haittoja. Esim. Itävalta ja Japani lopettivat turhan tyttäjen HPV-rokottamisen, kun monet sairastuivat vakavasti ja muutama myös kuoli.

    Rokotteet ovat lääkeyhtiöille mahtava rahasampo. Milloin ihmiset ymmärtävät sen ettei lääkeyhtiöiden intresseissä ole ihmisten parantaminen. Lääkkeet hoitavat vain oireita, ei itse sairautta. Länsimainen lääketiede perustuu lääkitsemiseen. Pitäisi tutkia ja nähdä koko kuva ja puuttua elintapoihin ja hyödyntää enemmän luontaistuotteita. Toisaalta lääkkeen tuoma nopea apu on monille tärkeämpää kuin pidempiaikainen hyvinvointi. Kaikki pitää tässä maailmassa saada heti ja nyt.

    Vastaa
    1. Jeppe jöpöttäjä
      27.4.2019 16:30

      Sitä se on kun kaikki on rakennettu nykyisen pankki järjestelmän varaan. Kaikkien tavoite on vaan tienata pankille vaikka eivät sitä itse tajua.

      Vastaa
    2. Jussi
      28.4.2019 11:37

      Hyvin tiivistetty Pekka!! Suomi herãã massamedian maalaamasta harhasta. Rokotteiden elohopea, aivoihin kasautuva Alzheimer/Parkinsson/.. seurauksellisen alumiini ja vauvojen rokotusohjelman laajennuksesta yleinen Autismi ovat todellisuutta, samoin alueittain sekä mahdollisesti myös satunnaisesti salassa sivuvaikutuksena sterilointi eli pakotettu lapsettomuus. Lisãksi rokotteita on kãytetty lisäsisãllõllã ihmiskokeisiin levittãmãllã HIV:ta Afrikassa ja USA:n vankiloissa. Muistaakseni Intiassa tuhansia tyttõjã halvaantui mystisen rokotusohjelma seurauksena, just sen ohjelman puuhapetenã oli vapaan median mukaan, hyvãntekijãnã valtamediassa esiintyvã, Pill Kates, joka myõs julkisesti puheessa esittãã tavoitteena ihmispopulaation pienentãmisen. Ne jotka edelleen luulevat lain yläpuolisen maailmanallituksen elittipohjaksi (myõs jãrjestõn nimessã selkokielellã ”huomaamatta” nãkyvissã) jo kauan sitten sillä tarkoituksella perustetun YK:n olevan hyväntekeväisyysjärjestö, tutustukoot pikaisesti ja ajatuksella agenda-20:n (vuosi 2020) sisältöön. Nyt on menossa vaihe yrittää kerätä yksityisihmisilta aseet pois, YK:n lipun / värien alaisen aseistuksen samalla lisääntyessä järeämmäksi ja panssaroidummaksi. Rajojen avaamisen jälkeen kohta entisen itsenäisen Suomen päättäjät ovat kohta sitäkin varmasti allekirjoittamassa joko lompakko paksumpana ja/tai kiristettyinä.

      Vastaa
  2. Minä
    27.4.2019 16:14

    Hyvältä näyttää. Suomeenkin tulee tuollaisen kulttuurin erillisiä yhteiskuntia, joissa on tuo Suomea rikastava meno päällä. Suvakkilat ovat onnessaan, koska noilla ihmisillä lisättynä Suomi sen kuin paranee ja vaurastuu. Ruotsissahan on jo monikulttuurisivistys korkealla tasolla, koska paloautoja, poliiseja ja ambulansseja kivitetään, jotta eivät pääsisi vahingoittamaan islamilaista järjestystä.

    Vastaa
  3. Pekka ja Pätkä
    27.4.2019 17:07

    Nämä terrorihyökkäykset ovat osa paikallista demokratiaa. Eikö vain nyt kansan ääntä kuunneltukin! Rokoteohjelma keskeytettiin.

    Me täällä lännessä pidämme sellaista huonona demokratiana, mutta se johtuu vain siitä, että meidät on ehdollistettu alistumaan valtion väkivallan edessä mitään kyselemättä. Loppupelissä kuitenkin merkitystä on vain sillä millainen politiikka lopulta toteutuu ja millainen ei. Ei sillä miten lopputulemaan on päädytty.

    Hyvään politiikkaan voi päätyä myös väkivallan kautta. Loppupelissä on merkitystä vain sillä päätyvätkö valtaan hyvät ihmiset vaiko pahat. Ei sillä koostuuko hallitseva eliitti meikäläisistä vaiko heikäläisistä.

    Vastaa
    1. Pekka ja Pätkä
      27.4.2019 17:11

      Se, että politiikan keskipisteeseen jatkuvasti tuodaan asetelma meikäläiset vastaan heikäläiset vie huomion pois siltä onko äänestettävä henkilö hyvä vaiko paha.

      Hyötyvätkö tällaisesta poliittisesta keskustelusta enemmän hyvät vaiko pahat?

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jeppe jöpöttäjä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top