Pakohuoneista pitää päästä pakoon…

Sisäministeriö on pyytänyt pelastuslaitoksia kartoittamaan ns. pakohuoneiden poistumisturvallisuutta alueellaan.

Pakohuonepelit ovat kasvattaneet suosiotaan myös Suomessa. Suomessa on arviolta noin sata pakohuonetta. Pakohuoneissa ihmiset suljetaan lukittuun tilaan, josta he yrittävät päästä ulos erilaisten vihjeiden avulla 60 minuutissa.

Taustalla on Puolassa tammikuun alussa pakohuoneessa tapahtunut tulipalo, jonka seurauksena kuoli 5 henkilöä. Pakohuonepelistä tuli siis pakenettomuushuone.

Pelastuslaitokset ja Tukes kartoittavat poistumisturvallisuutta yhteistyössä toiminnanharjoittajien kanssa.
Pelastuslaitoksien tehtävänä on valvoa, että toiminnanharjoittaja on varautunut hätätilanteisiin, poistumisreitit ovat kulkukelpoisia ja kulkureittien opastus on riittävä. Pakohuoneet ovat myös kuluttajapalvelu, jonka turvallisuutta Tukes valvoo.

”Suomessa ei ole syytä huoleen pakohuoneiden turvallisuudesta. Koska liiketoimintamalli on kohtuullisen uusi, pelastuslaitokset varmistavat nyt yhteistyössä Tukesin kanssa, että poistumisturvallisuuteen ei ole jäänyt harmaita alueita, erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen kertoo.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top