Pekka Haaviston asiakirjakepponen toi hänelle ehkäpä puolen miljoonan euron tienestit

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoo vuonna 2009 otetussa valokuvassa Liittokansleri Angela Merkelille luovutettavassa kirjassa olevansa ”useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva tutkija ja professori”. Kuvassa Muttille luovutetaan Saksan kestävän kehityksen politiikan yhdeksäs vertaisarviointiraportti.

”Useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva tutkija ja professori” olikin pahainen ylioppilas

Pekka Haavistolla ei ole akateemisia opintoja eikä yhtään tieteellistä julkaisua. Kun tutkii muiden työryhmän jäsenten osaamisprofiilia, käy ilmeiseksi, että Pekka Haavisto on valittu tuomaan työryhmään nimenomaan akateemista osaamista.

Pekka Haavisto: ”Mea Culpa” ”Tunnustan syyllisyyteni”

Pekka Haavisto ei mainitse enää tänä päivänä virallisessa CV:ssään olleensa tuon kuvassa näkyvän ryhmän jäsen. Hän ei – toisin kuin samaisessa vuoden 2009 raportissa – enää siis kerro olevansa ”useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva tutkija ja professori”, eli Pekka Haavisto tunnustaa syyllisyytensä eli ”Mea Culpa”. Virallisessa CV:ssään hän ”unohtaa” mainita 9. vertaisarvioinnin. Pekka Haavistolla ei ole akateemisia opintoja eikä yhtään tieteellistä julkaisua.

http://www.pekkahaavisto.fi/cv/

Pekka Haavisto mainitsee CV:ssään kyllä olleensa vuonna 2013 Saksan 15. kestävän kehityksen vuosiraportin arvioineen työryhmän jäsen. Tuon vuoden vuosiraportissa Pekka Haavisto ei enää tohdi luonnehtia itseään ”useiden kansainvälisten instituutioiden vierailevaksi tutkijaksi ja professoriksi”.

Ennen kuvan ottamista Pekka Haavisto suurenteli systemaattisesti lähes myyttisiin mittoihin CV:tään noin 2003-2009 paikkeilla erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. Hän kertoo köyhissä maissa vieraillessaan olleensa urallaan mm. Maailmanpankin varakuvernööri.

http://wsds.teriin.org/2005/speakers/pekkahaavisto.htm

https://www.e3g.org/docs/Venice_Meeting_Participant_Biographies.pdf

Click to access Sec_Env_Med_1095.pdf

Pekka Haavistolla meni todella lujaa 2000 luvun alkupuolella ja hänet valitaan 2005 EU:n Darfur-suurlähettilääksi erityisesti silloisen ulkoministerimme Erkki Tuomiojan ja kollegan Saksan Joschka Fischerin edistettyä Haaviston valintaa tähän virkaan.

Darfur-valinnan yhteydessä Pekka Haavisto jättää kertomatta EU:n ulkoasiainneuvostolle toimittamassa nimikirjassaan (CV) koulutuksensa. En ole kenenkään koskaan nähnyt jättävän mainitsematta koulutustaan nimikirjassaan. Tämä linkki ei jostain syystä toimi. http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/en/declarations/85759.pdf mutta se löytyy toisaalta netistä ja minulla on siitä luonnollisesti varmuuskopiot.

Miksi Pekka Haavisto jätti mainitsematta koulutuksensa?

Asiaan vastaaminen on ilmeisen yksikertaista. Jos Pekka Haavisto olisi nimikirjassaan kertonut Darfur-nimityksen yhteydessä koulutuksensa (=ylioppilas), olisi hänen ilmeinen korttitalomainen erehdytys paljastunut.

Eihän ”moninkertainen professori ja vieraileva tutkija lukuisissa kansainvälisissä instituutioissa” voi mitenkään olla henkilö ilman akateemista loppututkintoa. Muistettakoon myös, että EU:n virallisen lehden mukaan Darfur-suurlähettilään kelpoisuusvaatimuksiin kuului ylempi korkeakoulututkinto.

Näin Pekka Haaviston ei mitä ilmeisimmin ole halunnut kertoa olevansa vain ylioppilas, vaan on teroittanut olevansa useiden instituutioiden vieraileva tutkija ja professori. Luulen myös vahvasti, että häntä Darfur-virkaan puffannut silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ei yksinkertaisesti tiennyt, että Haavistolta puuttui korkeakoulututkinto. Vasta 2012 tuli yleiseen tietoon, että Haavistolla ei ole korkeakoulututkintoa.

Pekka Haavisto väitti ”tuskastuneena” Iltalehdessä heinäkuussa 2017:

”Hain samalla CV:llä, jota olen aina käyttänyt. Siinä lukee, että olen valtiotieteiden ylioppilas. Tehtävä ei ollut akateeminen, vaan edellytti poliittista ja diplomaattista kokemusta. Olen siis kertonut, että olen koulutukseltani ylioppilas.” http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml

Darfur nimityksen rahallinen arvo Pekka Haavistolle lienee ollut noin puoli miljoonaa euroa. Hän sai hoitaessaan po. työtehtäväänsä EU:n korkeinta virkapalkkaa ja hankalan asemapaikan lisät. Jos joku jonkun muun puolueen ja aivan erityisesti persujen poliitikko olisi koskaan tehnyt mitään näin arveluttavaa, olisi valtamedia tuominnut hänet ikuiseen kadotukseen tai niinkuin eräs fb-kaveri luonnehti äärimmäistä rangaistusta, viideksi vuodeksi sähkötuoliin.

Edellisten presidentin vaalien alla Pekka Haavisto luonnehti itseään julkisesti köyhäksi

Jaa tätä tietoa eteenpäin, jotta ”totuusmedian” räikeä vihreitä puffaava journalistinen linja saadaan mahdollisimman monen suomalaisen äänestäjän tietoon.

Aiheesta toisaalla:

8 Comments

  1. pöh
    26.7.2021 16:19

    Kun on vihreä seksuaalivähemmistöön kuuluva niin on nykyään täydellinen asiantuntija ihan mihin vain.

    Vastaa
  2. Huijari
    26.7.2021 17:26

    Mikä röyhkeä niljake.

    Vastaa
  3. Obelix
    26.7.2021 19:03

    En mielelläni syytä ketään – mutta saanen silti ihmetellä, että miksi _SysteemiSuomi_ on nyt jotensakin niin kummallisen neuvoton Haavisto-ceissin kanssa, kun yleensä sen ensimmäinen toimenpide on etsiä mihin hyvänsä inhimilliseen VIRHEESEEN, tahattomaan tai tahalliseen syyllinen, vaikka kivien ja kantojen alta… ja kyntensä veressä?

    Kyseessä on Suomen Hallituksen Ulkoministeri! Mitäköhän johtopäätöksiä tälläisestä tapauksesta vedettäisiin jossain aidossa sivistysvaltiossa?

    Ehkäpä Raamatusta löytyy tälläiseen tapaukseen jotakin mielenkiintoista.

    Jesaja 3

    10 Sanokaa hurskaasta, että hänen käy hyvin,
    sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.

    11 Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin,
    sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.

    12 Minun kansani käskijät ovat lapsia,
    ja naiset sitä hallitsevat.
    Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä,
    he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.

    Vastaa
  4. tulitikkutyttö
    26.7.2021 19:23

    Kun asia paljastui niin kansainvälinen ura loppui kuin kanan lento ja piti tulla häntä koipien välissä Suomeen pyrkimään presidentiksi. Kävipä neuvottelemassa missä vaan niin muut osapuolet tietävät totuuden ja luulen että uskottavuus kärsii.

    Vastaa
  5. juha II
    26.7.2021 20:00

    Maailmanpankin varakuvernööri. Öh, niin varmaan, mutta vihreä homoseksuaali on se kaikkein ”korkein oppiarvo” ja ”teflon pinta”!

    Vastaa
  6. Kalevi Tommikoski
    27.7.2021 10:59

    Tämä on käsittämätöntä, kyllä tästä jotain seuraamuksia pitää tulla. Jaana Kavoniuksen pitäisi katsoa mitä laki sanoo tällisestä huijauksesta? Lukemattomat ovat ne misisteritj jotka ovat jättäneet, tai pakotettu jättämään virkansa paljon paljon pienemmistä virheistä. Useasti virheet eivät ole olleet edes tahallisia. Verrattuna Pekka haaviston kusetukseen. Tälläinen mies edustaa suomea ulkoministerinä???? Mitä ajatellaan meista Suomalaisista ulkomailla, ei varmasti mitään mairittelevaa. Eikö meiltä todellakaan parempaa löydy????

    Vastaa
  7. Valheelliset 'vihreät'
    27.7.2021 12:40

    Tuo köyhyyden valittelu oli se viimeinen piste, tuon puolen miljoonan lisäksihän kelmi-pekka oli kerännyt huomattavan määrän erilaisia puhujanpalkkioita, juuri väittäen olevansa esim ’maailmanpankin varakuvernööri’ jne

    Näistä oli aikanaan linkki ja sivusto olemassa, mutta valitettavasti ei enää löydy, harmi kun en silloin noin 10v sitten vielä itse tajunnut että kirjanmerkkeihin lisääminen ei riitä, vaan olisi aina hyvä tallentaa todistusaineisto myös omalle koneelle ja mielellään ainakin kahteen eri ’wayback machine’ sivustoon (koska (USAn) vasurit ovat onnistuneet sensuroimaan kaikessa hiljaisuudesa jopa web.archive.org sivustolta muutamia arkistointeja)

    Joka tapauksessa nuo valheellisin perustein tienatut puhujanpalkkiotkin olivat useita satoja tuhansia euroja yhteensä noin 10 vuoden ajalta 2000 luvun alkupuolella. Muka köyhä mies, salli mun nauraa…

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      27.7.2021 13:35

      Kiitos tiedoista!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top