Pelätty asia on tapahtunut: Korona on Afrikassa

Etelä-Afrikassa on rekisteröity 116 tartuntaa, joista neljä on lapsilla. Enimmillään on todettu 23 uutta tartunnan kantajaa 24:n tunnin aikana. Presidentti Cyril Ramaphosa julisti maahan katastrofitilan jo sunnuntaina.

Matkailua on ryhdytty rajoittamaan mm. peruuttamalla 10 000 jo myönnettyä viisumia Kiinan ja Iranin kansalaisille. -Näihin maihin korona on iskenyt rajusti. Etelä-Afrikassa on valmiiksi 7 miljoonaa HIV-positiivista ja runsaasti tuberkuloottisia, joiden vastustuskyky muille sairauksille on alentunut. E-Afrikan ensimmäinen todettu korona-potilas oli palannut Italiasta.

Koko Afrikassa on rekisteröity 600 korona-tartuntaa mm. Egyptissä ja Kongon Demokraattisessa Tasavallassa. Zimbabwe on julistanut hätätilan, vaikkei siellä ole vielä tunnistettuja tartuntoja. Pandemian leviämistä Afrikkaan on pelätty erityisesti, koska suuren väestötiheyden, heikon infran ja lääkintäpalvelujen kehittymättömyyden takia maanosa on hyvin herkkä epidemioille.

Afrikan tilanteesta kertoi tänään ABC.

3 Comments

  1. ro
    18.3.2020 20:38

    Luonnollinen tapahtuma,luonnollista poistumaa.Ei mitään uutta niillä main.

    Vastaa
  2. IKirouta
    18.3.2020 21:03

    Tämähän on helvetin hyvä uutinen!

    Vastaa
  3. Hyvä uutinen
    18.3.2020 21:36

    Tämä on suorastaan loistava uutinen. Valkoinen mies on auttanut afrikan väestöä -70 luvulta lähtien. Paikallinen väestö on ottanut avun vastaan mutta ei ole kehittynyt juuri lainkaan. Siksi nyt kun väkiluku afrikassa kasvaa kuusimiljoonaa henkilöä vuodessa, voidaan olettaa että HIV:n lisäksi korona rajoittaa ruuan voimalla räjähtänyttä lisääntymistä. Keinotekoisella lisääntymisellä on aina heikkoutensa.

    Kun nyt afrikassa yleisessä tiedossa on HIV:n paraneminen siten että rakastelee neitsyen kanssa, niin looginen ratkaisu koronasta parantumiseen on se että suutelee ale murrosikäistä tyttö- tai poikalasta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top