Persujen puoluetoimistosta sopu puolueen ja säätiön välillä

Jo Suomen Maaseudun Puoluetta (SMP) hallittiin säätiön avulla: Puoluetoiminnan kannalta oleelliset rahastot oli säätiöity, ja säätiön kolme henkilöä hallitsivat siten puoluetta. Kesäkuussa 2017, puoluekokouksen vaihtaessa puoluejohtoa, säätiökysymys tuli akuutiksi.

Persujen saadessa vaalivoiton, ”jytkyn”, puoluetukirahoista ohjattiin merkittävä osa uuden puoluetoimiston ostamiseen. Kas, toimiston omistajaksi tulikin säätiö, ja puolue maksoi sille markkinahinnan ylittävää vuokraa. Vuokralla säätiö maksoi puolueelta saamaansa lainaa, jolla toimisto oli ostettu. Toimisto olisi jäänyt säätiön omistukseen, -ja vuokratulot ikuisiksi.

Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen Perussuomalaiset muuttivat Yrjönkadun toimistosta, ja lopettivat vuokranmaksun, eikä uutta vuokralaista ollut mahdollista saada samoin ehdoin. Riitaan on nyt saatu ratkaisu, kertoo Iltasanomat 24.07.

Tarkastelimme säätiön historiaa:

Sääntöjensä mukaan säätiö ei voi tukea muuta puoluetta, kuin Perusuomalaiset rp:tä, ellei tämän tukeminen ole estynyt esm. puolueen lakkautumisen ja PRH:n rekistereistä poistumisen seurauksena.

Tällä saattaa olla jokin vaikutus siihen, että Timo Soini etc. suostuivat sopimukseen Perussuomalaisten kanssa. 

Asiasta lisää: Uutisia Hauskasti ja Kiinnostavasti.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top