Perussuomalaisten työmies Putkonen ”paskalailla rahastajat tontilta ulos”

Sipilän luoma ”paskalaki” (haja-asetusalueiden jätevesiasetus) puhuttaa jälleen.

2015 keväällä kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) otti voimakkaasti kantaa Juha Sipilän toimiin rahastaa haja-asetusalueiden asukkaita pakkorahastukseen liittyvän ”paskalain” toimissa.

Kepu voi edelleen pakkosäännösmarkkinoita ja ilmastopolitiikkaa hyödyntäen jatkaa rahastamista johtohenkilöidensä lähisukulaisille. Puheenjohtaja Juha Sipilä keräsi aikoinaan kymmenien miljoonien eurojen potin haja-asutusalueen jätevesiasetuksella luoduilla pakkomyyntimarkkinoilla. Suku jatkaa edelleen rahastusta paskalain varjolla.

Työmies Putkonen avasi asiaa uudelleen julkisuuteen tuoreimmassa tiedotteessaan.

Häädetään yhteistoimin paskalailla rahastajat tontilta ja kunnantaloilta

Haja-asetusalueen jätevesiasetuksella eli paskalailla tapahtuvalle mafiatyyliselle rahastukselle on tehtävä loppu. Ympäristönsuojelulaki edellyttää, että myös viemäriverkoston ulkopuolisen asutuksen jätevedet käsitellään niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Ympäristönsuojelulaki ja jätevesimääräykset perustuvat vaikuttavuuteen, eivätkä ne ota kantaa teknisiin menetelmiin, joilla vaatimukset täytetään. Viranomaisten toimivallassa ei ole rajoittaa ainoiksi hyväksytyiksi ratkaisuiksi tiettyjä laitemerkkejä tai – teknisiä ratkaisuja, muistutti perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

-Kaksi- tai kolmeosaiset sakokaivot ja umpisäiliöt, joihin jätevedet kerätään, ovat tiiviitä. Ne tyhjennetään tarvittaessa ja jätevesi toimitetaan jätevedenpuhdistamolle. Säiliö ei määritelmällisesti puhdista jätevesiä, eikä päästä niitä lainkaan ympäristöön. Näin ollen ne täyttävät ympäristönsuojelulain ja haja-asutusalueen jätevesiasetuksen vaatimukset. Nämä edullisimmat sekä säädökset täyttävät jätevesijärjestelmät toimivat muuallakin kuin herkimmillä alueilla. Vesiensuojeluyhdistysten Liiton mukaan umpisäiliöt tulisivat olla ainoat sallitut ratkaisut arvokkailla pohjavesi- ja ranta-alueilla.

Ympäristöministeriö ja SYKE toimivat vastoin lain henkeä ja kirjainta yrittäessään edelleen pakottaa suomalaiset ostamaan  tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia, maksavia tehdasvalmisteisia puhdistamoja tai maasuodatusjärjestelmiä. Näin tapahtuu huolimatta siitä, että molemmat ovat tietoisia Tekniikan Maailman Helsingin yliopistolla teettämien testien tuloksista. Näissä on todettu maasuodattimet toimimattomiksi ja ne ovat jopa lianneet pohjavesiä sekä pilanneet kaivoja. https://rakennusmaailma.fi/maaperasuodatus-ei-toimi/

Kunnanvaltuustolla ja ympäristölautakunnalla on oikeus tehdä itsenäisesti päätökset ”paskalain” kuntakohtaisesta sovellutuksesta. Kunnalla on mahdollisuus estää ylimitoitettujen ja kalliiden laitteistojen pakkomyynti sekä suunnitelmat pakkoliittymisistä vesi- ja viemäriosuuskuntiin. Mikäli SYKE jatkaa painostamista, rakennusvalvonnan myötävaikutuksella, asentaa 20.000 euroa maksavia täysin toimimattomia maasuodatusjärjestelmiä edellytyksenä rakennusluvan saamiseksi, niin on syytä läpivalaista SYKE:n virkamiesten poliittistaloudelliset kytkökset laitetoimittajiin. Samoin on tehtävä niiden viranomaisten kohdalla, jotka painostavat uhkasakon uhalla haja-asutusalueen asukkaita ostamaan toimimattomia jätevesilaitteistoja tai pakkoliittymään vesi- ja viemäriosuuskuntiin. Työmies Putkonen vaatii välittömiä toimia samalla iloiten, että viimeinkin pystytään heittämään paskalailla rahastajat ulos tontilta ja kunnantalon käytäviltä.

Paskalaki käytiin läpi perusteellisesti puoluekokouksessa 30.6.2019

2 Comments

  1. Jussi
    12.7.2019 17:15

    Laki sopisi globalistien suunnitelmaan pakottaa alaluokka suljettuihin mega-kaupunkeihin, joita yhdistävät vain automaattiohjatut kulkuneuvot päästä päähän, ilman mahdollisuutta poistua vain pienelle Eliitille sallittuille välialueille. Muistaakseni tämä löytyy maailmanhallitusyritelmän ”Yhdistyneet Kansakunnat” Agenda-21 (vuosi 2021?) ja/tai agenda-2030 suunnitelmista. Kalifornian 2017 (luultiin edelleen metsäpaloiksi) ja 2018 mm. satelliittien Directed Energy Weapon DEW tekniikan eri vaihtoehdoilla ja versioilla tuhotut, ja mahdollisesti lentokone- ja kuormalavana/erikoiskuormurina liikkuvista laser- ja sähkömagneettisilla pulssiaseillla tuhotut kaupungit löytyvät näkemäni dokumentaarin pohjalta YK:n Resilient Cities listalta. Lisäksi on sytytetty eri tekniikoilla normaalia muistuttavia metsä-/villi/asunto-paloja sinne tänne sekoittamaan tilanne luonnonkatastrofia muistuttavaksi. 2017/8:n EU:n kalenterin 911 eli 9.11.2017/8 ja USA:n kalenterin 911 peilikuva 119 eli 11 Marraskuuta 2017/8 taustasyyt ja syylliset paljastuivat sekä firma/järjestö että henkilönimitasolla patrioottivoimien ansiosta 2018 – mutta aihe edelleen julkisesti ja oikeudellisesti käsittelemättä. Asiantuntijat arvioivat 2018 kadonneen 30 000 .. 60 000 henkilöä kun valtamedia puhuu muutamasta kymmenestä leiripaloissa kadonneista (California camp fires), ja Suomenkin valtamedia pilkkasi massamurhan satunnaisesti valikoituneita uhreja metsän haravoinnin ja imuroinnin kuvilla 2018. Muistatteko? Maailman suurin Boeing 747? sammutuskone oli läheisyydessä valmiudessa muttei saanut nousulupaa alueviranomaisilta. Sammutuskoptereiden lainaus muista osa-valtioista oli tehty erityisen hankalaksi. Ne olisivat voineet pelastaa ”luonnollisesti” palavia kohteita, muttei pahimmilla energia-aseilla höyryksi/ilmaksi muuttuneita taloja ja ihmisiä.

    Vastaa
  2. Mara
    2.8.2019 13:45

    Putkoselta unohtui kokonaan jätevesiasetuksen sallima pahin ylilyönti. Jätevesiasetus ja ympäristönsuojelulaki vapauttavat kantovesimökit käsittelylaitteiden asennuksesta, mutta Savonlinna on ympäristönsuojelulain hyvin hyvin tulkinnanvaraista porsaanreikää hyödyntäen määrännyt kantovesimökeillekin käsittelylaitteet, käytännössä samanlaiset laitteet vaaditaan kuin painevesimökeillekin:

    Kantovesimökit:
    Harmaat jätevedet (pesuvedet):
    käsittelylaite: vähintään 2-osastoinen saostuskaivo / -säiliö (hyötytilavuus = 0,25 – 0,3 m³ + 0,25 – 0,3 m³), joista jälkimmäinen voidaan korvata erillisellä suodatinyksiköllä + maaperäkäsittely (imeytys- tai suodatinkenttä); 2x 7,5 m imeytysputki tai 1 x 10 m imeytysputki

    Kantovesisaunat:
    ”vähintään yksi tiivis saostuskaivo / -säiliö tai harmaavesisuodatin + maaperään imeytys: vähintään imeytyskaivo tai saunapallo (myös harmaavesi-suodattimesta) tai imeytysputkeen, sepeliojaan tms.”

    Mitään poikkeuksia Savonlinnassa ei sallita, oli käyttö ja jätevesien määrä miten alhainen tahansa. Onko tämä vaatimus edes laillinen kansalaisten tasavertaisuuden kannalta, se olisi mielenkiintoinen tietää.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top