Hallitustunnustelija, Kokoomuksen Petteri Orpo vakuutti hetki sitten päättyneessä tiedotustilaisuudessa, että kaikki puolueet ovat hänen puolestaan vielä mukana, kun hallitustunnusteluihin lähtemistä arvioidaan.
Toki Orpokin tietää, että Keskusta on ehtinyt kieltää hallitukseen menonsa useammin kuin Pietari Jeesuksen. On vaikea kuvitella, että vasemmistolaistuneen vasemmistoliiton ja Keskustan lailla aimo selkäsaunan vaaleissa saaneen Li Anderssonin, 11 eduskuntapaikkaan kutistuneen puolueen, on talouspolitiikassaan oikeistolaistuneen Kokoomuksen kanssa todella hankala samaan hallitukseen mahtua, eikä se tietenkään olisi taktisesti viisastakaan.
Vihreiltä kukaan ei kysy mitään, vaikka vihreät ovat vastailleet kysymättäkin: haluavat hallitukseen.Toiset puolueet ovat heränneet siihen totuuteen, että muilla puolueilla on 93 %:n kannatus vrs. Vihreiden 7 %:a ja, että puolue putosi kannatuksessa Vasemmistoliiton taakse, vaikka saikin kaksi paikkaa VL:oa enemmän.
Vihreillä oli Marinin hallituksen vaankieliasema mutta nyt sitä ei tarvita, ei, ei-sosialistiseen hallitukseen, eikä sinipuna vaihtoehtoonkaan, ei ei vihreitä mihinkään-vaihtoehtoon.
On tosin kolme tahoa jotka Vihreää lippua -myös muslimien väri- liehuttavat, ne ovat Yleisradio, Helsingin Sanomat ja MTV mutta ei tunnu vaikuttavan Arkadianmäellä.
Hei Haloo ! valtamedia, vaalit on käyty.
SDP:n kulunut hallituskausi osoitti sen, että puolue on sosialistisempi kuin koskaan sitten ”pappa Paasion” eli Rafael Paasion ”pari piirua vasemmalle” – aikaan sitä voi verrata.
Orpo & kumpp. ei pysty -pettämättä kaikkia mahdollisia lupauksia- muodostamaan hallitusta Sanna Marin syksyyn asti johtaman Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen kanssa.
MAA SAA EI-SOSIALISTISEN HALLITUKSEN
Eli liki 100 %:n varmuudella voi sanoa Orpon kiertoilmaisuista huoiamatta, että hänen pääministeröimässä hallituksessaan tulevat olemaan Kokoomuksen lisäksi Perussuomalaiset, RKP ja Kristillisdemokraatit. Sillä on siis tukenaan 109 kansanedustajaa, mutta monissa kysymyksissä se tulee saamaan taakseen -etenkin yrittäjyyttä ja Suomen metsiä koskevissa asioissa- Liike Nyt:in Hjallis Harkimon ja Keskustan kaikki 23 kansanedustajaa eli tosiasiallisesti 133 paikkaa, kun Marinilla oli 117-silloin, kun Keskusta ei äänestänyt opposition mukana.
Tulevan pääministerin Petteri Orpon elekielestäkin näkyi ja äänestä kuuli, että hän on valmis esittelemään hallituspohjan jo ylihuomenna torstaina ja sitten alkavat hallitusneuvottelut 2.5. Säätytalolla perinteiseen tapaan. Eikä varmaan tarvita kristallipalloa, eikä tekoälyä jos/kun ennustaa, että Suomen tasavalta saa uuden hallituksen tulevan toukokuun aikana.
Seppo Huhta