Petteri Orpo käsitteli tänään eduskuntapuheenvuorossaan, keskustelussa hallituksen esityksestä valmiuslain muuttamiseksi (asiakohdassa 7), myös kesän ja syksyn 2015 tilannetta Suomen ja Ruotsin rajalla: Rajaa ei silloin suljettu turvapaikanhakijoilta.
(Kuva: Eduskunta.)
Siteeraamme edustaja Petteri Orpon (Kokoomus) puheenvuoroa:
”Arvoisa puhemies, vuonna 2015 elokuussa Torniossa, Suomen ja Ruotsin rajalla, oli turvapaikanhakijoita. Olin silloin ministerinä, ja kun kävi selväksi että ensimmäisenä päivänä heitä oli viisisataa, ja seuraavana päivänä oli tulossa viisisataa, -ja sitä seuraavana. Esitin kysymyksen rajavartiolaitokselle, että onko siellä puomia. -Tarkoitus oli se, että voimmeko me sulkea meidän rajan. Vastaus oli yksiselitteinen: Herra ministeri, sellaista käskyä ei voi virkamies antaa. Herra ministeri, sellaista käskyä ei voi suomalainen virkamies toteuttaa, noudattaa, koska Suomen laki ei antanut sille mahdollisuutta.
Olen siitä lähtien odottanut tätä hetkeä, että keskustellaan ratkaisusta tähän ongelmaan, tässä salissa. Ja nyt se on syntymässä. Perustuslain tulkinta, perustuslakivaliokunnan näkemys rajalain korjaamisesta, antaa nyt mahdollisuuden sille, että välineellistetyn maahantulon tilanteessa voidaan yleisen kansallisen turvallisuuden sitä vaatiessa koko maan rajat sulkea.”
Orpo: Turvapaikkahakemusten vastaanottoa ei olisi voinut keskeyttää 2015
”Tämä on erittäin iso ratkaisu. Ja nyt meidän tehtävä on huolehtia siitä yhdessä, että tämä saadaan läpi, että siihen löytyy sellaiset muotoilut, sekä pykäliin että tekstiin, että asia käytännössä on mahdollista toteuttaa, jotta seuraavalla kerralla ei voida sanoa että Suomen lainsäädännön mukaan se ei ole mahdollista. Tämä oli myös vuoden (20)16 tilanne, vuoden vaihteessa kun Sallasta ja Rajajoosepista Suomeen lähetettiin selkeästi hybridioperaation muodossa turvapaikanhakijoita: Raja-aseman olisi voinut sulkea mutta rajaa ei. Ei olisi voinut keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottoa.
Tämä tulkinta, joka meillä on nyt tiedossa, mahdollistaa sen. Tämä pitää viedä maaliin nyt. Kun tämä saadaan aikaan, se mahdollistaa sen että tämä puute, joka nyt nähdään valmiuslaissa, se poistuu päiväjärjestyksestä. Silloin meillä on normaalilainsäädännön puolella se väline, millä me estetään tälläisessä hybridivaikuttamistilanteessa välineellistetty maahantulo. Siksi näitä käsitellään yhtä jalkaa tässä talossa.”
Valmiuslaki ei ole tunnistanut nykyisiä uhkakuvia
Edustaja Orpo jatkoi valmiuslain puutteista: ”Se on äärettömän tärkeä laki. Se että se on vanhentunut, se ei ole tunnistanut nykyisiä uhkakuvia. Poikkeusolojen määritelmä täydennetään hybridivaikuttamisen eri muodoilla”, kertoi edustaja Orpo. Edustajan puheenvuoro on katsottavissa eduskunnan sivuilla.
Edustaja Orpo totesi Suomeen kohdistuneen jo talvella 2016 hybridioperaation kaltaista järjestettyä maahantuloa -em. Rajajoosepin kautta- kuten myöhempi suurimittainen maahanmuuttajien ohjaaminen Puolan ja Liettuan Valkovenäjän-vastaiselle rajalle tunnistettiin vaikutusoperaatioksi. Valmiuslaki on eduskunnassa ensi viikon torstaina.
28.6.2022 14:56
Orposta voisi tehdä puomin, muuhun siitä ei ole.
Luuleeko nää todellakin että joku puomi estää lähi-itäläisiä?
Nehän tulee Kreikassa, Espanjassa, Puolassa jne kokeiden muurien ja piikkilakojenkin läpi väkivalloin ja väkisin.
28.6.2022 16:18
Mitenhän se meni ,kun kymmeniä vuosia NL,sta rajan yli tulleet palautettiin takaisin.Siellä nää vietiin sit saunan taakse.
Yrittivät vaan kommunisteja karkuun,ja pyrkivät Ruotsiin.Ei taikasana auttanut.
28.6.2022 18:28
Orpoa valehtelua. Ruotsista tuli 30000 ja Venäjältä kai satoja, mikä olikin valehtelijan mielestä hybridivaikuttamista.
En kai valehtele, kun sanon valehtelija Orpon silloin olleen iloissaan kulttuurin rikastumisesta ja työvoiman tulosta Suomeen.
Rajavartiosto olisi helposti voinut sulkea rajan paperittomilta sisäministerin käskystä.
28.6.2022 19:48
Petturi Urpo valehtelee. Silloisten säädösten mukaan turvikset ois pitäny rekisteröidä ensimmäisessä EU maassa, johon saapuvat.
28.6.2022 22:06
Vuonna 2015, 1995, tai 2005 ei laki ole myöskään sallinut markasta luopumista, vieraan vallan sotilaiden laskemista maaperällemme, korruptiota, käskyjen ottamista ja noudattamista ulkomailta, nepotismia (orpo), viranomaisten valehtelua, lääketieteelliseen kokeeseen harhaanjohtaen ohjastamista ja vaikka mitävielä… Vähänpä se on estänyt rikollisiamme kusemasta pöydille ja nauramasta perään. Petturi Urpo varmasti tarkoitti sanoa että ”perheeni taloudellinen tilanne ei sallinut rajan sulkemista vuonna 2015.
Mikään määrä kompensaatiota tai pahoittelua ei tule milloinkaan korjaamaan uskoani ex. valtiomme kyvyttömiin ”päättäjiin”, demokratiaan tai oikeuslaitokseemme. Kenties kohtaan muutaman näistä pettureista sitten, kun lakien puutuminen sallii kaiken. Sitä odotellessa.
29.6.2022 06:24
2015 Orpo vapisi pelosta jäykkänä välittäen ainoastaan siitä, mitä hänestä Brysselissä ajatellaan, miten hänen palkkiovirkansa käykään.
29.6.2022 06:25
Orpolla oli Vok-bisnekset silloin tiedossa ja jopa satojen miljoonien massit piti saada koijaatua siipeilijöille. Ruotsin toiminta vertautuu sotatoimeen, jossa yleisvaarallisia henkilöitä päästetään naapurimaahan. Operaatio oli tarkoin suunniteltu ja harkittu. Sitä oli alettu valmistella jo 2013, kun koko Ruotsin rautateiden kapasiteetti mobilisoitiin kuljettamaan tappajia pohjoisen kautta Suomeen ja mukana oli kaikki eun päättäjät, Mädättäjä-Merkeliä myöten.
29.6.2022 10:58
Kansattomassa, entisessä KANSALLISESSA kokoomuksessa vallankaapanneeseen maanpetturiklikkiin kuuluva Petteri Orpo on patologinen valehtelija ja selkärangaton, vailla omaatuntoa oleva mairean hymyn kätkeytyvä todellinen susi lampaan vaatteissa.
Hän ajaa Suomen värillistämistä meille tunkeutuvilla, Suomen anteliaasta sosiaaliturvasta parempaa elintasoa hakevista afrikkalaisista ja lähi-itäläisistä, joiden avulla Suomeen luodaan vailla kansallista sen enempää kuin muutakaan identiteettiä oleva ihmismassa, jota vaaleilla valitsematon, harvalukuinen rikollisjoukko vallankahvassa pystyy helpommin hallitsemaan liittovaltioitettavassa EU-diktatuurissa ja edelleen Uuden maailmanjärjestyksen tyranniassa.
29.6.2022 13:58
Käytetään korrektia kieltä, jos sopii?