Pia Kauma sanoo: Velkakatto kuuluu holhousyhteiskuntaan

Kansanedustaja Pia Kauma (Kokoomus) kirjoittaa tänään: Vastustan velkakattoa ja holhousyhteiskuntaan siirtymistä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja sekä talousvaliokunnan jäsen kansanedustaja Pia Kauma vastustaa jyrkästi kotitalouksien velkakattoa, jota Suomen Pankki esitti jo vuosi sitten.

Suomen Pankki: Kotitalouksien velka sidottava bruttotuloihin

Vuosi sitten Suomen Pankki esitti, että velan maksimimäärä saisi olla vain viisi kertaa vuosittaisten bruttotulojen verran. Pia Kauma näkee velkakaton hankaloittavan oman kodin hankkimista erityisesti muuttopainealueilta, ja lisäävään turhaa byrokratiaa.

Velkakatto on esimerkki turhasta sääntelystä ja holhoamisesta

”Esitetty velkakatto on oiva esimerkki turhasta sääntelystä ja
ihmisten liiallisesta holhoamisesta. Ihmiset tietävät itse parhaiten
oman taloutensa kantokyvyn yhdessä luoton myöntävän pankin kanssa. Vuosi sitten esitetyllä viisinkertaisella maksimivelkasuhteella jopa 20% lainoista jäisi myöntämättä. Se rajoittaisi merkittävästi tavallisen ihmisen kykyä hankkia oma koti erityisesti muuttopainealueilta, joilla asuntojen hinnat ovat korkeita. Kovimmin tällainen muutos iskisi nuoriin ensiasunnon ostajiin”, toteaa kansanedustaja Kauma.

Vaikka ylivelkaantuminen on ongelma osalle suomalaisia, niin silti Kauman
mukaan se ei ole peruste asuntolainojen myöntämistä rajoittavalle velkakatolle.

Maksuhäiriömerkintöjen syy muualla, kuin asuntoveloissa

”Vaikka kokonaisuutena velkaantuneisuus on noussut, sen taustalla on pitkälti taloyhtiölainojen osuuden kasvu, sekä toisaalta vakuudettomat kulutusluotot, joilla vaikuttaa myös olevan selvä yhteys maksuhäiriömerkintöjen kasvuun sekä velkakierteisiin. Mielestäni niihin tulisi puuttua ensimmäisenä. Asuntolainan ottaminen ei ole lähtökohtaisesti vastuutonta velkaantumista, vaikka maailmantilanteen seurauksena korkotaso saattaakin nousta. Sekään ei oikeuta esitettyä holhoamismentaliteettia.”, sanoo Kauma.

Velkakaton sijaan Kauma ehdottaa  yhtenä ratkaisuna suomalaisten ylivelkaantumiseen positiivisen luottotietorekisterin käyttöön ottamisen.
Positiivinen luottotietorekisteri on valmisteilla oleva rekisteri, johon
koottaisiin tiedot yksityishenkilöiden luotoista ja tuloista.

”Positiivinen luottotietorekisteri parantaisi luotonantajien kykyä
arvioida luotonhakijoiden luottokelpoisuuta sekä lainanhakijan
käsitystä omasta taloudestaan. Näin luodaan mahdollisimman tarkka kuva lainanhakijan tilanteesta, jotta jokaiselle saadaan
räätälöityä sopivat lainaehdot ilman valtion turhaa holhoamista”, toteaa kansanedustaja.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top