Helsingin käräjäoikeus tuomitsi joukon ulkomaalaistaustaisia 90-luvulla syntyneitä miehiä pahoinpitelystä ja ryöstöstä ehdollisiin -ja yhden ehdottomaan- vankeusrangaistuksiiin ns. Pikkuhuopalahden joukkopahoinpitelyssä. Rikosuhri oli teini-ikäinen poika. Tuomiot kuultiin perjantaina.
Viidentoista tuomitun joukosta vain yhdelle määrättiin ehdotonta vankeutta: 10kk. Hänen aiemmasta rikoksestaan saaman ehdollisen jäännös sisältyy tuomioon. Tuomittujen puolustusasianajajien kulut jäävät valtion maksettavaksi, heidän varattomuudestaan johtuen.
Rikokseen johtanut tapahtumasarja alkoi tekijöiden kokoontuessa Kauppakeskus Jumboon Vantaalla, mihin he saapuivat kahdella autolla. He herättivät jo siellä huomiota ostamalla pesäpallomailoja ja kertakäyttökäsineitä. Jumbosta he olivat siirtyneet Helsingin Pikku-Huopalahteen, kolmella henkilöautolla peräkanaa ajaen. Toiminnassa on tiettyä suunnitelmallisuutta, joka usein rikosten oikeuskäsittelyssä tukee teon tahallisuutta.
Perillä Pikku-Huopalahdessa, Paciuksenkaarella, tuomitut olivat tavoittaneet 17-vuotiaan rikosuhrin. He olivat naamioituneina juosseet asianomistajan kiinni, kaataneet tämän maahan, potkineet asianomistajaa päähän ja vartaloon, sekä puukottaneet tätä jalkaan. Kaikki vastaajat olivat tutkinnan mukaan osallistuneet tekoon joko kohdistamalla asianomistajaan väkivaltaa, suunnittelemalla tekoa tai toimimalla kuljettajana.
Rikoksensa jälkeen joukko yritti poistua paikalta samoilla ajoneuvoilla, joutuen poliisin pysäyttämäksi. Rikosuhrille oli aiheutunut eri asteisia vammoja: Kipua, ruhje korvaan, haavoja/nirhaumia käsiin ja jalkoihin, kuhmu poskipäähän, ja ompeleita vaatinut haava
takareiteen.
Prisman työntekijät olivat olleet yhteydessä poliisiin klo. 19:50
Kauppakeskus Jumbon Prisman ostokuittien (3 kpl) perusteella tuomitut olivat noin klo 19.50 ostaneet neljä pesäpallomailaa ja kertakäyttökäsineitä. Riidatonta on, että tämän ostoksen jälkeen Prisman työntekijät olivat olleet yhteydessä poliisiin heille syntyneen epäilyksen vuoksi. Rikos tapahtui noin kaksi tuntia ostoksen jälkeen, klo. 22 aikaan.
Oikeudessa kuultu pikkuhuopalahtelainen todistaja kertoi kuulleensä tekopäivän iltana asuinrakennus-kompleksin sisäpihalta ”hurjaa mekkalaa”. Todistaja oli nähnyt parinkymmenen miehen joukon, ja oli soittanut hätäkeskukseen noin 21.30 aikaan.
Todistajana kuultu poliisi oli ollut liikkeellä siviilipoliisiautolla Paciuksenkaarella, kun hän oli huomannut tummaihoisten miesjoukon toimissa jotain epäillyttävää, ja lähti seuraamaan heitä. Yksi seuratuista autoista ajoi päin punaista tultaessa Tullinpuomin kohdalla Mannerheimintielle. Hänen pysäyttämässään autossa oli ollut mm. pesäpallomailoja ja pitkä machete-tyyppinen veitsi, kuljettajan jalkatilassa. Ollakseen tavanomaisella lauantai-ajelulla porukka oli ollut poikkeuksellisen hyvin varustautunut. Helsingin käräjäoikeus antoi joukkiolle tuomiota mm. törkästä pahoinpitelystä, törkeästä varkaudesta ja huumausainerikoksesta.
Asianajokuluja kertyi, -veronmaksajan piikkiin
Suuren syytettyjen määrän takia asianajajia oli puoluen joukkueen verran:
liki 110000€ tuli veronmaksajien vahingoksi tämän käräjöinnin seurauksena, koska vastaajat eivät kyenneet maksamaan asianajajien palkkioita tienisteillään:
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 11 678,98€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 7486,04 €
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 8269,46€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 7921,16€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 4092,00€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 6524,01€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 6452,46€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 6539,62€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 7638,40€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 6516,10€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 6184,38€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 7058,97€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 5592,40€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 7902,20€
- Asianajaja X saa päämiehensä puolustamisesta 8020,69€
Kaikissa ratkaisuissa oli lopputulema: ”Määrä jää vastaajan taloudellisten olosuhteiden perusteella kokonaan valtion vahingoksi.”
Kaikki tuomitut saivat pääsääntöisesti 8 kuukautta ehdollista vankeutta. Kahdella oli pohjalla vanhaa ehdollista. Yhdelle tuomitulle määrättiin vanhan ehdollisen tuomion jäännösrangaistusta 587:stä päivästä 290 istuttavaa päivää. Nyt tuomitun kanssa tämä tekee hänelle 10 kuukautta ehdotonta vankeutta. Tuomitut ovat 90-luvulla syntyneitä, ehdottoman tuomion saanut on muita hieman vanhempi.
30.10.2021 10:15
juuri tämäntapainen toiminta, erottaa alkukantaiset kädelliset …..
30.10.2021 13:13
Tampereella kuullemma itketään, kun joku sanoi pahan sanan?
30.10.2021 10:34
Pitäisi Ohisaloa pyytää käymään taputtamassa ystävällisesti poskelle ja vähän lepertelemässä noille lemmikeilleen (partalapsille?) niin kyllä heistä sitten tulee kilttejä kunnon kansalaisia. Portit auki vaan Suomeen heidänlaisilleen, kyllä viherkommunistihallitus tarjoaa heille ylenpalttista suomalaista sosialiturvaa ja paapomista niin kauan kuin noiden ”hädänalaisten” elättämiseen tarvittavaa ulkomaanvelkaa ulkomaiset lainanantajat suostuvat kasvattamaan kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin!
30.10.2021 15:14
Pieni lisäys edelliseen kommenttiini:
Portti aukeaa Suomeen kenelle tahansa, kuten Isis-terroristeille taikasanalla ”asylum”!
Ohisalo: ”Turvapaikan haku on perusoikeus” ja niin se oli jo esim. syksyllä 2015 myös ENTISEN ”koti-, uskonto- ja isänmaa”- eli nykyisen KANSATTOMAN maanpetturi puolueen johtajan, silloisen sisäministeri PettUri Urponkin mukaan käytännössä hänen ottaessaan avosylin vastaan maahamme runsaat 30000 Välimeren takaa ihmissalakuljettajien ja Rotschild-agentti Soroksen tukemien ”hyväntekeväisyys”-järjestöjen tuomaa ”hädänalaista pakolaista”, 80-prosenttisesti nuoria miehiä, joista monilla oli kalliit muotivaatteet päällä ja kallis ns. älykännykkä kädessä.
Ennen oli KANSALLINEN Kokoomus, nykyisin se on vain kansaton Kokoomus, KANTASUOMALAISEN Suomen tuhoa ja Uuden maailmanjärjestyksen tyranniaa ajavien globalisti-maanpetturien kaapattua vallan siinä. Ylimmän globalisti-rikolliseliitin käsikassaroina toimiville meidänkin globalisti-maanpetturipoliitikoillemme täydellistetty EU-diktatuuri on eräs Uuden maailmanjärjestyksen palapelin osanen.
Ks. myös https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Tutkintapyynto-valtiopetos-ym.-31.5.2021-1.pdf
30.10.2021 10:39
Tulipa taas kovat tuomiot. Tuollainen summittainen naamioitunut massapahoinpitely kättä pidemmillä apuvälineillä täyttää kevyesti törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit, josta tällaisissa tapauksissa pitäisi pistää ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tämäkin on kuin näyttäisi matuille vihreää valoa joukkopahoinpitelyihin kaduilla.
30.10.2021 15:40
kauhiata, kuinka kunnallisen oikeusavun palvelut onkin nousseet hinnakkaiksi nykyään! Onneksi kantikset taitaa selvitä hiukka pienemmillä kustannuksilla…?
30.10.2021 17:23
Tosi huonosti kotoutunutta porukkaa, jonseivät tiedä, ettei kertakäyttökäsine sovi pesiksessä räpyläksi, tuskin on odotettavissa mitään merkittäviä pesis-sijoituksia tältä joukkueelta, varsinkaan heidän ehtoollisaikana.
asia joka jäi minua vaivaamaan on se, että miksei kolmea henkilöautoa takavarikoitu valtiolle rikoksentekovälineinä, auttoikos rasistikortti asiassa?
31.10.2021 23:43
Miten lie, korreloiko tuomiot jos paikalliset päättäisi sakinhivuttaa kolmansien maiden sankareita… Voin vain kuvitella mikä itku ja parku lehdistössä alkaisi, ja kuolemantuomiokin varmaan pikaoikeudella väsättäisiin käyttöön kun kultamunat saisi mitä tilasivat. No, kauaa ei enää tällä menolla kestä kun tavan tallaajatkin alkaa olla niin täynnä näitä loisia ja mätää oikeutta että korpilaki astuu taas voimaan.