Poikkeuksellisen hyvin säilynyt villasarvikuono löydetty Jakutiasta

Pohjoisen Jäämeren rannikoilta ja Siperian ikiroudan alueelta löytyy toisinaan enemmän tai vähemmin hyvin säilyneitä jääkauden aikaiseen megafaunaan kuuluneiden eläinten jäännöksiä. Viimeksi on löytynyt villasarvikuono, jolla on jäljellä mm. turkkia ja sisäelimiäkin, kertoo RT.

”Sarvikuono löydettiin Tirekhtyakh-joen alajuoksulta tämän vuoden elokuussa”, tutkija Valeri Plotnikov kertoi paikallisen uutistoimiston Yakutia 24:n mukaan. ”Ruho tuli näkyviin rantatörmän kulumisen seurauksena”, kertoo Pliotnikov.

Tällä alueella Jakutiassa, Abyysky:ssa,  hämmästyttävät löydöt eivät ole poikkeuksillisia. Vuonna löydettiin 2014 toinen villan sarvikuonon ruho kultakaivoksesta samalla alueella. Viime vuonna myös Tirekhtyakh-joen läheisyydessä löydettiin kaksi sukupuuttoon kuolleen luolaleijonan pentua.

Yleisin löytö Siperiassa on mammutin hammas tai sen kappale. Niitä on löytynyt siitä alkaen, kun Siperia sai pysyvät asukkaat tuhansia vuosia sitten. Ob-joen vesistöalueella puhutuissa kielissä, -suomensukuisissa muuten- onkin sana Mahor, maahärkä, jolla on tarkoitettu sukupuuttoon kuollutta isoa eläintä, jollaisen jäänteitä on aina joskus putkahtanut esiin joen  tai meren syödessä rantarengertä ja paljastaessa hautautuneita esineitä. Paikalliset asukkaat ovat siis nähneet luita, hampaita, sarvia ja karvaista nahkaakin nimetäkseen löytönsä. Huonolaatuista tupakkaa tarkoittavan venäjänkielen sanan, mahorka, väitetään tulleen mielikuvasta, että polttaa sätkässä maasta kaivetun eläimen karvaa.

Nykyajan ihmisille on ollut pohdinnan aihe, miten suuret eläimet ovat joutuneet maan sisään. Teorioita on esitetty jos jonkinlaisia, mutta selitys suurien eläinten äkkikuolemalle ja nopealle jäätymiselle löytyy pohjoisen tundran maaperän rakenteesta: Se on ikiroutaa, joka on sulannut hyvin hitaasti, ja pysynyt kymmeniätuhansua vuosia jäisenä kesänkin yli. Tundran usein rehevän (kesäisin) kasvillisuuden alla on laajalla alueella vain ohuehko sula turvekerros, jonka alla on joko jäätynyttä maata tai peräti silkkaa jäätä. Jäänsekainen kerros voi olla kymmeniä metrejä paksukin.

Mammutit, puhvelit, myskihärät ja villasarvikuonot ovat laiduntaneet tällä hyvin ruokaisalla alueella, ja joutuneet toisinaan onnettomuuksiin. Jääkerroksen päällä olevan ruohoturpeen voidaan olettaa peittäneen ikirouta-jään syviä halkeamia, ja eläin on voinut pudota näin muodostuneeseen ansakuoppaan. Kun railon pohjalla on ollut ikuinen kylmyys, eläin on jäätynyt nopeasti, eikä ruho ole ehtinyt hajoamaan. Myös ikiruodan sisälle muodostuneen epävakaan kaasu- ja jääseoksen  metaanihydraatin äkilliset purkaukset ovat voineet äkisti romahduttaa maan suuren ruohonsyöjäeläimen alta. Nämä purkaukset aiheuttavat nykyisinkin turndraan selittämättöminä pidettyjä syviä kraatereita.

Nyt on siis yli 20 000 vuotta sitten ikiroutaan joutunut sarvikuono huuhtoutunut esiin vedensyömästä törmästä, ja saatu ajoissa tutkijoiden käsiin. Aina ruhon säilyttäminen tutkijoiden tarkasteltavaksi ei ole onnistunut kaikinpuolin. Kuuluisa mammutinpoikanen Dima, joka löydettiin ”erinomaisessa kunnossa”, menetti turkkinsa kun ruhoa irroitettiin roudasta painevedellä. Että venäläiset tutkijat olisivat syöneet jääkaudesta alkaen syväjäädytettynä ollutta mammuttia, tätä en voi vahvistaa enkä kumota. Sensijaan Alaskan Fairbanksista vuonna 1979 löytynyt sukupuuttoon kuollut jääkauden nautaeläin, bison briscus, päätyi osittain tutkijoiden ruokapöytään. Annamme paleontologi Björn Kurténin kertoa:

”Kun se sulatettiin, siitä lähti selvä naudanlihan haju, jossa tuntui heikko muttei epämiellyttävä maakerroksen aromi, hieman hyvään sieneen vivahtava. Maku oli erinomainen, eikä kukaan meistä kymmenkunnasta hengestä, jotka professori R.Dale Guthrien kotona 6. huhtikuuta 1984 nautti muutaman lusikallisen biisonimuhennosta saanut ongelmia ateriasta, joka merkitsi vain sitä että joukko orgaanisia  molekyyleja palasi takaisin biologiseen kiertoon tuhannen ihmisiän tauon jälkeen.” (Björn Kurtén: Viattomat tappajat, s.144-145)

Paleontologien ”Blue baby” nimellä tuntema arkaainen biisoni oli ollut jään ja maakerroksen peitossa 36 000 vuotta. Tänään se on nähtävillä (syömättä-jääneiltä osiltaan) konservoituna Fairbanksin yliopistollisessa museossa.

Ikiroudan säilyttämät sukupuuttoon kuolleet eläinlajit, kuten puheenaoleva villasarvikuono, ovat olleet esihistoriallisella ajalla myös luolamaalauksia tehneiden varhaisten taiteilijoiden malleina. Otsikkokuva on Chauvetin luolasta Ranskasta. Sama luontotyyppi, ”mammuttiaro”, ulottui 30 000 – 20 000 vuotta sitten Pyreneiltä itään aina  Baikal-järvelle asti. Tällä alueella jääkauden eurooppalaiset käyttivät suurinpiitein samaa teknologiaa, olivat keskenään samankaltaisia, ja metsästivät samaa suurriistaa.

RT:n uutisessa on kuvia Jakutian uusimmasta löydöstä.

Luettavaa:

1 Comment

  1. Orang Utang
    1.1.2021 15:29

    Siperiasta on löytynyt jo pari sataa vuotta sitten sellaisia ikään kuin pystyssä olevan luodin mallisia rakennelmia. Halkaisija viitisen metriä Niissä on avoin oviaukko.

    Ne ovat talvellakin lämpimiä sisältä, mutta jos niissä yöpyy, saa jonkinlaisia säteilyvammoja ihoon. Nuo rakennelmat vähitellen vajoavat syvyyksiin ja katoavat näkyvistä.

    Siitä on jo aikaa, kun ensi kerran luin noista. — Taas haeskelin, mutta kun ei tule mitään hakusanaa mieleen …

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top