Poiminto WHO:n listalta: Mahdollinen pandemia-uhka, Nipah-virus

Maailman Terveysjärjestö WHO on listannut muutamia potentiaalisesti pandeemisia taudinaiheuttajia, joiden suhteen ihmiskunnan tulee olla varuillaan. Tarkastelemme vuonna 1999 ilmaantunutta Nipah-virusta. Siitä kannattaakin olla huolissaan.

Viime vuosisadan lopulla ilmaantui outoja sairastumisia  Nipahin kylässä Malesiassa. Kaikki sairastuneet olivat sikatilallisia, tai käsitelleet sian ruhojen osia. Myöhemmin osoittautui, että uuden taudinaiheuttajan väli-isäntänä olivat hedelmälepakot, joiden pilalle-pureksemia hedelmiä oli ehkä annettu sikojen ruuaksi. Itse  taudinaiheuttajaksi osoittautui uusi, ennen tuntematon, virus:

Nipah-virus (NiV) on zoonoottinen virus (se tarttuu eläimistä ihmisiin), ja se voi tarttua myös saastuneen ruoan kautta tai suoraan ihmisten välillä. Tartunnan saaneilla ihmisillä se aiheuttaa erilaisia ​​sairauksia oireettomasta (subkliinisestä) infektiosta akuuttiin hengitystiesairauteen ja kuolemaan johtavaan enkefaliittiin (aivotulehdukseen). (WHO.)

Ensimmäinen epidemia ulottui myös Singaporeen, jonne Nipahista oli kuljetettu sikatuotteita. Kaikille tälläkertaa sairastuneille oli yhteistä jokin kontakti taudin saastuttamiin sikoihin tai niiden eritteisiin. NiV on ilmaantunut sen jälkeen vain harvoja kertoja, silloinkin vain Aasiassa, mutta eräistä syistä sitä voidaan pitää globaalisti vaarallisena. Malesiassa ei ole tiedossa uusia tapauksia tämän ensimmäisen jälkeen. Seuraava NiV:n isku oli vuonna 2001 Bangladeshissa, ja samana vuonna Siligurissa Intiassa.

Bangladeshissa NiV-sairastuneet olivat olleet kosketuksissa hedelmiin tai hedelmistä tehtyihin tuoremehuihin, todennäköisesti. Tämä viimeistään vahvisti käsityksen hedelmälepakoista tartunnankantajina. Itse ne eivät näytä sairastuvan, mutta levittävät virusta joko puremalla puissa olevia hedelmiä, tai virtsaamalla niiden päälle. Bangladeshin epidemiassa tehtiin myös varoittava havainto tartunnan leviämisestä ihmiseltä toiselle. Erityisesti potilaita hoitaneet olivat olleet alttiita tartunnoille.

Kuolleisuus 40-75%

Luku saattaa pelästyttää, mutta se on laskettu tähän mennessä tunnettujen NiV-sairastuneiden määrästä, joka on 700 henkilöä. Tilastollisesti se ei siis ole kovin pätevä, mutta hyvin pelottava luku kuitenkin. Pelottavia ovat myös sairastumisen vaikutukset: Tauti iskee hengitysteihin, kuten myös Sars-CoV-2, joka par’aikaa riehuu maailmalla, jonka jälkivaikutuksina voi esiintyä neurologisia seurauksia, -kuten NiV:lläkin. NiV:n aiheuttamasta taudista toipuneilta raportoidaan persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutoksia. NiV:n vaikutuksia voi olla kolmen-tasoisia:

  • Lievimmin poltilaalla on oireeton infektio (hän kylläkin tartuttaa).
  • Vakavampi on akuutti hengitysinfektio, joko lievänä tai vaikeana,
  • ja pahimmillaan kuolemaan johtava enkefaliitti (aivotulehdus).

Tartunnan saaneilla ilmenee aluksi kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja, oksentelua ja kurkkukipua. Seuraavaksi voi ilmetä huimausta, uneliaisuutta, muuttunutta käyttäytymistä tai ympäristön hahmottamista. Neurologisten oireiden ilmaantuminen viittaa akuuttiin enkefaliittiin. Myös vakavista akuuteista hengitysvaikeuksista on raportoitu. Enkefaliitin ja kouristusten ilmaantuminen enteilee koomaa 24-48 tunnin kuluessa.

Eloonjääneistä noin 20%:lla raportoidaan neurologisia seurauksia: Kohtauksia ja persoonallisuuden muutoksia. Pienellä osalla toipuneista on ollut taudin uusiutumista, ja mm. enkefaliitin viivästyttä puhkeamista. Infektoitumisesta taudin näkyvään puhkeamiseen kuluu 4-14 vuorokautta, mutta jopa 45 vrk mainitaan.

Pteropidae-suvun hedelmälepakot näyttävät olevan alttiita toimimaan NiV:n ja sille läheisten virusten väli-isäntinä. NiV-riski on siis suurin Kaakkois-Aasiassa, jossa näitä lepakkoja lentelee. Huolestuttavaa on, että myös afrikkalaisilla hedelmälepakoilla on havaitti NiV:n ja sen lähivirusten vasta-aineita. Lepakot ilmeisesti välittävät viruksen hedelmiin, ja kun niitä käytetään ravintona tai rehuna, virus siirtyy ihmisiin ja kotieläimiin. NiV jatkaa sitten leviämistään ihmiseltä toiselle, -mitä on toistaiseksi tapahtunut vain hyvin rajoitetusti.

NiV:n leviämistä näyttää hidastavan sen dramaattinen tappavuus.

Tällä hetkellä Nipah-virustartunnalle ei ole erityisiä lääkkeitä tai rokotteita, vaikka WHO on määritellyt Nipahin ensisijaiseksi sairaudeksi WHO:n tutkimus- ja kehityssuunnitelmassa. Intensiivistä tukihoitoa suositellaan vaikeiden hengityselinten ja neurologisten komplikaatioiden hoitoon. (WHO)

 

Iltalukemista:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12 Comments

  1. pöh
    29.1.2021 19:28

    Extrauutiset on erinomainen lisä Suomen täysin politisoituneeseen mediaan.
    Varsinkin kunnioitan Seppo Huhtaa erinomaisena toimittajana.
    Mutta yhdenkään median ei pitäisi luoda enää lisää paniikkia ihmisiin minkään pandemian takia.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      29.1.2021 19:42

      Siellä muhii oikeesti vaarallisia pöpöjä.

      Vastaa
      1. Kiitos hyvästä uutisoinnista
        29.1.2021 20:16

        Niin jos kyseessä on totuus niin miksi siitä ei kertoisi. Sehän on juuri median tehtävä.

        Vastaa
        1. Kalergi-suunnitelma
          29.1.2021 23:29

          Valtavalemedia katsoo tehtäväkseen pimittää totuus silloin, kun agenda vaatii sitä.
          Johtavat totuuden pimittäjät meillä ovat Bilderberg-globalisti Antti Herlinin peukalon alla oleva Brysselin Pravda EU-diktatuuri/Uuden maailman järjestyksen agendoineen ja Bilderberg-Apusen johtama Puna-Yle.

          Se, että Bilderberg-Apunen on PUNA-Ylen johdossa, sopii hyvin palapeliin, kun ottaa vielä huomioon, että Rockefellerien suvun edustaja kuuluu Bilderberg-sisäpiiriin, ja oli Rotschildien suvun edustajan kanssa perustamassa EU-diktatuuria 1950-luvun alun Bilderberg-kokouksissa:

          Larry P.McDonald-sitaatti: ”Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimys on luoda maailmanhallitus, joka yhdistää superkapitalismin ja KOMMUNISMIN saman katon alle, kaikki heidän hallinnassaan. … Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä vain. Olen vakuuttunut siitä, että on olemassa sellainen juoni, joka on kansainvälinen, peräisin monien sukupolvien takaa ja uskomattoman pirullinen tarkoitukseltaan. ” ~ Larry P.McDonald oli Yhdysvaltain kongressiedustaja, joka kuoli (ilmeisesti järjestetyssä) lento-onnettomuudessa, Korean Airlines 747: ssä.
          Lähde: Gary Allenin (1975) kirjan ”Rockefeller-tiedosto” johdanto.

          Vastaa
      2. Sensuroimaton Totuus
        29.1.2021 23:02

        Ei niitä ”muhi” muualla kuin peloteltujen ihmisten mielikuvituksissa.

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          30.1.2021 02:03

          Oliskin noin.

          Vastaa
  2. mikko janhonen
    29.1.2021 19:49

    eiköhän tää koronahöpötys oo jo aikanselvä homma kaikille täysjärkisille…. nene testiin, että tiedät potevas edes koko ,,”tautia” ainiin.. influenssa on vissiin hävinny maapallolta kun kuvaan tuli korona 😂 ai vittu että ihmiset on tyhmiä…. no vetäkää ne kalsarit naamallanne, koska sehän suojaa viruksilta 🖕🖕🖕🖕🖕🖕

    Vastaa
    1. Sensuroimaton Totuus
      29.1.2021 23:13

      Täysillä valoilla ajaville tämä kusetus on ollut täysin selvillä maaliskuusta lähtien ja ilahduttavan paljon myös järjestelmäuskovaisten joukoista on alkanut kuulua ”VITTU NYT TÄMÄ PELLEILY SAA RIITTÄÄ” kommentointeja.

      Tästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan olisi paaaaljon sanottavaa mutta tyydyn kiteyttämään tämän neljään sanaan jotka jokaisen tulee pitää kirkkaana mielessä kun meidän oma valtiojohto (Ano Turtiaista lukuunottamatta) huökkää meidän kimppuun.

      VAPAUDELLA EI OLE HINTAA.

      Vastaa
    2. Pekka Kemppainen
      30.1.2021 02:21

      Koronapandemia on onnistuttu jopa torjumaan eräissä pienissä saarivaltioissa, -toistaiseksi, mutta maailma on ilmeisesti siirtynyt pysyvästi jatkuvien vierus-epidemioiden aikaan: Uutta pukkaa joko Kaakkois-Aasian viidakoista tai Wuhanin labrasta. Sellainen vapaa matkustelu, kuin mihin ehdimme tottua parin sukupolven ajan, jolloin ihmisillä oli länsimaissa jopa rahaa matkusteluun, ei tule koskaan takaisin. Merenkulussa on jo se tilanne, että ainoat jotka varmasti pääsevät satamiin (ilman vähintään karanteeneja) ovat nämä Välimeren paperittomat ylittäjät. Saarivaltiot olivat viime vuonna kirjaimellisesti kiinni, osa on sitä yhä: https://www.extrauutiset.com/korona-satamat-sulkeutuvat-venelijoilta/

      Tulee olemaan joku uusi virus aina parin vuoden välein, ja rajasulkeumukset ja paniikit. Biologit ovat jo kauan sitten varoittaneet, että nykyisellä ihmiskunnan väkiluvulla ollaan tuhoisien pandemioiden kohteena: Ihmisiä on vain liian tiheässä, ja silloin taudit iskee. Vaara olisi vältettävissä hyvällä hallinnolla ja oikein resurssoimalla, mutta se ei ketään kiinnosta. Kiina on oma riskinsä; Siellä tehtaillaan viruksia. Tämän on sanonut mm. Mike Pompeo, jota ei voi väittää salaliittoteoreetikoksi.

      Vastaa
  3. juha.
    29.1.2021 20:32

    Maailman kaikkein tuhoisin virus on mutatoitunut Bill Gates:in ja Davosin sveitsiläisen James Bond elokuvien pahisten reality ilmentymä englannin kielellään vahvalla saksalaisella aksentilla.

    En omista lepakoita, sikoja, mutta sen sijaan omat aivot, joita käytän aivan ITSE. THL:n pellet voivat puolestani riipustella ”kirkkoveneitään” vessan seiniin ja näyttää ne Jumalan Sanana määkiville lampaille!!!

    Vastaa
  4. pöh
    29.1.2021 21:07

    Olen tällä hetkellä sairaana, mitä sitten
    en rieku missään levittämässä sairautta niiin kun en muutenkaan.
    korona flunssa tai ihan mikä hyppykuppa onkin niin siiitä selvitään.
    Ja jos ei selvitä niin sitten kuollaan, elämää kun ei ole ilman kuolemaa.
    Korjatkaa jos olen vääårässä, mutta ykikään ihminen tästä elämästä ei ole hengissä lähtenyt.

    Vastaa
    1. mikko janhonen
      29.1.2021 22:24

      no eiköhän sullakin oo ihan perus räkätauti, ellet sitte käy kaivauttamassa nenääs, ja ole yksi ”positiivinen” koronatartuntatapaus muitten testattujen idioottien mukana

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top