Helsingin poliisilaitos irtisanoi kesäkuussa poliisin, jonka katsottiin toimineen niin, että hänen käytöksensä on ollut omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaisen hoitoon.
Irtisanottu poliisi työskenteli rikostutkijana Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikössä seksuaalirikoksia tutkivassa toiminnossa. Henkilön hallinnassa olevilta laitteilta löytyi laitonta materiaalia ja lisäksi poliisilaitos katsoi hänen olleen kyseenalaisessa yhteydessä Helsingin poliisin tutkiman rikoksen uhriin.
– Kun tämä kyseenalainen yhteys rikoksen uhriin tuli esimiesten ja poliisilaitoksen johdon tietoon, saatettiin asia välittömästi poliisirikostutkintaan. Kun esitutkinnan kautta varmistui, että asiassa on syytä epäillä rikosta, aloitettiin henkilön osalta virkamiesoikeudellinen käsittely. Tämän lopputuloksena henkilö irtisanottiin 18. kesäkuuta 2021, toteaa poliisilakimies Kari Rauramaa Helsingin poliisilaitoksen Oikeusyksiköstä.
Irtisanominen on riitautettu ja asia on hallinto-oikeuden käsittelyssä. Käräjäoikeus on antanut henkilölle 25 päiväsakon tuomion, mutta tuomio ei ole lainvoimainen.
Helsingin poliisilaitos irtisanoi seksuaalirikostutkijan, jonka hallinnassa olevilta laitteilta löytyi laitonta materiaalia ja lisäksi poliisilaitos katsoi hänen olleen kyseenalaisessa yhteydessä Helsingin poliisin tutkiman rikoksen uhriin. Tiedote: https://t.co/zfZviGBhPR
— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) October 24, 2021
24.10.2021 15:50
Oikein tehty, mutta kieroontunut kun ”riitauttaa” sinne, missä istuvat toiset samanlaiset aina sisäministeriä myöten, joka kehui vuolaasti ns. ”Oulun projektia”. Jonka tuloksena seksuaalirikokset buustasivat 157%.
24.10.2021 20:49
Jos poliisi tutkii seksuaalirikoksia, kyllä tutkivan poliisin tulee tietää kaikki mahdollisista seksuaalirikosista ja miten niitä tehdään. Ei kai niiden tutkiminen ole rikollista.
Huvittaa erään kunnan johto, joka kielsi työpajakoneiden käytön niiden käyttöä opettavilta vapaa-aikoinaan. Eipä sitten oppilaitten opetuskaan toiminut kunnolla, kun pettajisto ei hallinnut täysin työpajan koneistoa. Sama tietenkin liittyy poliisitoimintaan vahän perustavammalla tavalla. Jos ei mielikuvissaan suunnittele rikoksia, miten niitä pystyisi nopeasti ratkomaan ilman laaja-alaista kokemusta.
25.10.2021 11:30
Poliisi ei paljastanut lausunnossaan juuri enempää, mikä vain lisää poliisin kohdistuviaa epäluottamusta, joka on nykyään lisääntymässä.
”Helsingin poliisilaitoksen näkemyksen mukaan poliisin olisi ehdottomasti täytynyt pidättäytyä aloittamasta suhdetta asianomistajan kanssa”
Suhdehan voi perustua rikoksen tarkkaan selvittämiseen tai sitten suhde johtui mieltymyksestä. Mitään ei voi tietää, kun ei rikoksen uhrista ei sanota vähäisintäkään tietoa.
Pahimmassa tapauksessa rikoksen uhri on ollut prostituoitu, jolla on ollut yhteyksiä virkamiehiin ja pois potkittu poliisi on selvitellyt niitä, mitä korruptoituneessa nykymaassa ei saa tehdä. Tämä on vain epäilyä herätteenä se, että samaa on tapahtunut huumerikosten tutkinnassa.
25.10.2021 11:54
Rikosuhri oli 15-vuotias poika. Suhde alkoi pojan täytettyä 18.