Poliisi tutkii henkirikosta Joensuun Hammaslahdessa

Joensuun Hammaslahdessa on yöllä tapahtunut henkirikos joka kohdistui iäkkääseen mieheen.

Poliisi sai 8.4.2021 klo 01 jälkeen hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Joensuun Hammaslahdessa tapahtuneesta väkivaltarikoksesta. Poliisipartion mentyä paikalle ilmeni, että Joensuun Hammaslahden haja-asutusalueella sijaitsevassa yksityisasunnossa oli tapahtunut henkirikos.

Poliisi otti kiinni tapahtumapaikalta asunnossa asuneen 40-vuotiaan miehen epäiltynä tutkittavana oleviin rikoksiin. Teossa on menehtynyt yli 80-vuotias mies. Asunnosta oli yöllä paennut yli 80-vuotias nainen, jota oli pahoinpidelty asunnossa. Menehtynyt mies ja pahoinpidelty nainen olivat aviopari.

Rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo Extralle että, poliisi tutkii tapausta murhana sekä törkeänä pahoinpitelyn. Hämäläinen ei  tuoreeltaan ota vielä kantaa, oliko kysymyksessä perheväkivaltaan liittyvä tapahtuma.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että esitutkinnan ollessa vielä alkuvaiheessa poliisi ei voi kertoa asianosaisista, rikoksen motiivista, tekotavasta tai teko-olosuhteista tämän enempää. Tapauksesta tiedotetaan lisää tutkinnan edetessä, viimeistään maanantaina 12.4.2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top