Poliisi valvoi viikonloppuna ajonopeuksia – yli 250 korttia hyllylle

Poliisi valvoi ajonopeuksia ja ajotapoja koko maassa viime viikonloppuna 9.–11. kesäkuuta. Yli tuhat kaahaili liikenteessä.

Koko maassa sakkoja määrättiin yhteensä 702 kappaletta ja liikennevirhemaksuja 172 kappaletta. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin lisäksi 79.

Kuljettajista 149 kuljetti ajoneuvoaan siten, että vakavan piittaamattomuuden kriteerit täyttyivät. Tämä tarkoittaa sitä, että ajonopeus ylitti suurimman sallitun nopeuden yli 30 kilometrillä tunnissa.
Rangaistuksia saivat myös poikkeusluvalla ajokortin saaneet 17-vuotiaat. Heistä 22 sai sakkoja ylinopeudesta ja lisäksi viittä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja 13 vakavasta piittaamattomuudesta.

Kaikkiaan reilut 250 menetti ajo-oikeutensa ja kaikkiaan liki 1300 kuljettajaa ajoi valvonnassa eriasteista ylinopeutta viikonlopun aikana kertoo poliisitarkastaja Kari Onninen poliisihallituksesta Extralle.

Ajonopeus on merkittävä riskitekijä kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Nopeuden kasvaessa riskit erilaisiin onnettomuuteen johtaviin virheisiin kasvavat. Myös onnettomuuden seuraukset ovat tällöin yleensä vakavammat, Onninen jatkaa.

Itä-Uudellamaalla muun muassa tavoitettiin kiireisiä kuljettajia

Kovat nopeudet liikenteessä eivät ota kesän edetessä laantuakseen, vaan viime viikollakin poliisi tavoitti liikenteestä reilu parikymmentä kiireistä kuljettajaa, joista osa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Pelkästään viime viikonlopun aikana seitsemäntoista kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan ja kuuden kuljettajan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kertoo ylikomisario Timo Leppälä.

Osa näistä kovista ylinopeuksista mitattiin partioidemme valvoessa Kirkkonummelta startannutta ja Hyvinkäälle lauantai-iltana ennen iltayhtätoista saapunutta Cruising-kokoontumisajoa. Tämän tapahtuman yhteydessä moottoritieltä mitatut ylinopeudet olivat 176 km/h ja 190 km/h, kahdekasankympin alueelta 135km/h ja kuudenkympin alueelta 120 km/h, Leppälä jatkaa.

1 Comment

  1. Puolueeton
    13.6.2023 22:04

    Kiinnostaisi saada tieto, kuinka suuri osuus kortin menettäneistä oli siirtolaisia.
    Uteliaisuus johtuu siitä, kun ylinopeudet ovat myös lisääntyneet.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top