Presidentti Niinistö YK:n yleiskokoukseen New Yorkiin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkustaa New Yorkiin 22.–25. syyskuuta 2019 osallistuakseen Yhdistyneiden kansakuntien 74. yleiskokouksen avajaisviikolle.

Presidentti Niinistö pitää Suomen kansallisen puheenvuoron yleiskokouksessa tiistaina 24. syyskuuta.

Maanantaina 23. syyskuuta presidentti Niinistö puhuu YK:n pääsihteeri António Guterresin isännöimässä ilmastohuippukokouksessa. Kokouksen tavoitteena on nopeuttaa ja tehostaa Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa.

Suomen kansallisen puheenvuoron lisäksi presidentti Niinistö osallistuu tiistaina 24. syyskuuta muun muassa YK:n pääsihteerin lounaalle ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin isännöimälle vastaanotolle.

Keskiviikkona 25. syyskuuta presidentti Niinistö osallistuu YK:n korkean tason kestävän kehityksen poliittiseen foorumiin ja toimii puheenjohtajana sen toimenpiteitä käsittelevässä keskustelussa. Vuosittain kokoontuvan foorumin tehtävänä on arvioida kestävän kehityksen tavoiteohjelman toteutumista.

Presidentti Niinistön ohjelmassa on avajaisviikon aikana lisäksi useita kahdenvälisiä tapaamisia esimerkiksi YK:n pääsihteerin, YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin pääjohtajan sekä Georgian, Puolan ja Kazakstanin presidenttien kanssa.

Presidentti Niinistö toimii YK:n yleiskokouksessa Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Valtuuskuntaan kuuluvat myös ulkoministeri Pekka Haavisto, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Tpk.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top