On valitettavaa jälleen aloittaa vuosi niin tyhjällä puheella kuin se jonka Presidentti Niinistö uudenvuodenpuheessaan antoi. Oli tietenkin selvää, että korona on vahva aihe ja se, että Niinistö ajaa rokote pakko asiaa syyllistämällä kansalaisia ja vähättelemällä valtion ja virastojen valmiutta kantaa vastuu ongelmista.
’Rajoitukset poistuvat vain rajoituksia noudattamalla’ oli juuri sellainen viesti mikä kaikuu valtiomiesten ja -naisten suusta ympäri maailmaa tällä hetkellä, eli ihmiset, jotka eivät kyseenalaista ja seuraavat hevos laput päässä valtioiden ohjeita ovat hyviä kansalaisia, muista vähät väliä. Tässä on juuri nykymaailman ongelma, valtio ei myönnä, että sillä on heikkouksia ja erittäin paljon parannettavaa, ei myönnä, että ratkaisuja ei juuri ole ja rakenteet ovat heikot nykytilanteen ja tilan käsittelemiseen. Ei mikään rokote ole vastaus kaikkeen, todennäköisesti se tulee olemaan täysi epäonnistuminen koska asia on ihan levällään ja toimivuudesta ei ole riittävästi näyttöä. Tämä on hyvä muistaa koska se, että ei myönnä heikkouksiaan on juuri sellaista välinpitämätöntä käytöstä, jonka kautta ei rakenneta vahvaa ja vahvistuvaa yhteiskuntaa.
Niinistö painotti myös väsymystä ja yksinäisyyttä, mutta ei tähänkään mitään konkreettista lohtua tarjonnut tai etenkään ratkaisua mitä oli tunnistettavissa läpi puheen. On se ihmeellistä miten vähän asiaa voi saada kymmenessä minuutissa esitettyä, no eihän se tietenkään mikään helppo taito olekaan esiintyä videolla. Niinistö edusti kyllä hienosti puheellaan Suomen politiikkaa, eli nostetaan kaikki suuret asiat pöydälle, mutta ei tuoda yhden yhtä ratkaisua tai edes ehdotusta siitä miten edetä yhteenkään asiaan, mutta kyllä sitä muistetaan syyllistää kansalaisia tekemään enemmän. En usko, että kukaan haluaa tehdä enemmän valtiolle, joka itse ei näytä esimerkkiä tai ole kykeneväinen muuhun kuin sekasortoon ja esimerkiksi talouden tuhoamiseen, josta ei edes pyydä anteeksi. On säälittävää, että ihminen ja hänen edustama valtio voi vajota tällaiselle tasolle.
Viittaus itsenäisyyteen ja sota-aikaan oli tietenkin odotettu. Tuntuu siltä, että patriotismiin nojaaminen on myös niitä ainoita keinoja saada valtiolle enää sympatiaa, mutta tähän tämänpäiväiseen kontekstiin se kyllä istui erittäin huonosti. Koska kun ei ole ratkaisuja esittää niin ei sitä yhteisöllisyyttä painoteta menneisyyden ja ’yhteistunnon’ kautta, ja että tämä jollakin tavalla määrittelisi yhteistä tahtoa. Kansa on erittäin jakautunut, eikä se ole solidaarinen koska moni voi pahoin. Oli silmiinpistävää, että edes vähävaraisille ei herunut mainintaa tai pätkänvertaa sympatiaa, tai mitä kaikista yrittäjistä, jotka toimintansa tulevana vuonna joutuvat lopettamaan, ei mitään mainintaa.
Viimeinen tikki oli kyllä ilmastonmuutos ja se miten siitä tehdään suurin haaste, mutta jälleen ei mainita mitään esimerkiksi siitä mitä toimenpiteitä valtio aikoo tehdä tai miten se voisi auttaa ihmisiä kääntämään asiat paremmaksi, jos ei siihen itse pysty. Ei, tästäkin jäi vain syyllistävä fiilis ja kysyn vaan, että onko se kansalaisten vika, että ilmastonmuutos on riistäytynyt käsistä, jos edes on? Ei todellakaan, jos Niinistöllä olisi vähääkään selkärankaa ja kanttia hän voisi mainita valtion ja politiikaan, sekä sen toimimattomuuden että vastuun siitä missä tilanteessa olemme.
Pelkurit eivät kanna vastuuta, se on totuus ja Niinistö osoitti tänään, että hänessä ei taida piillä muuta kuin pelkuruutta, koska johtajuudesta hänellä ei ainakaan ole näyttöjä.
Tuntuu myös, että Niinistö tekee itsestään vitsin vuosi vuoden jälkeen, koska on kykenemätön edustamaan kokonaisuuksia ja tästä puheesta kyllä kaikki saavat viestistä kiinni. Suomi on väsynyt koska sitä johtavat väsyneet ihmiset, joilta puuttuu osaamista ja kanttia olla mitään muuta kuin tyhjä kuori ilman sisältöä ja etenkään sydäntä.
Niin ‘mahdoton on mahdollista’ mutta ei kiitos Niinistön tai valtion. Ihmiset ovat päivä päivältä enemmän ja enemmän se ainoa yksinäinen toivon pilkahdus millekään rakentavalle edistykselliselle muutokselle. Tällaisesta valtiosta ei nimittäin ole mihinkään ainakaan, jos Niinistön tahtotilaa tunnustelee. Mutta kuka minä olen sanomaan, ehkä Niinistö joku aurinkoinen päivä osaa itse ottaa koko kansan huomioon. Se olisi ainakin parempi tie hänelle kuin nykyinen välinpitämättömyys ja pinnallisuus, jota hän räikeällä tavalla edustaa.
Hyvää uutta vuotta vaan Suomi ja Suomen kansalaiset, tiellä on vastuu kaikesta koska kukaan muu ei sitä ole kantamassa…
1.1.2021 21:36
Koko kansan kummisetä pystyy puhumaan tunteja sanomatta mitään.
Ei jää epäselväksi minkä (((porukan))) ohjailemana kyseinen käsinukke huuliaan liikuttelee.
Surullista. Todella surullista.
1.1.2021 21:58
Heh
Build Back Better! Great reset!
Niinistö: ”Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla. Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla. Yhteinen tulevaisuutemme rakennetaan jokaisen yksilön teoilla, tässä ja nyt… paluuta entiseen ole, eikä muutoksessa ole kyse vain pandemiasta.”
Toistelemalla näitä globaalin teknokraattieliitin mantroja näytetään kaikille, että kuka tässä maassa todellisuudessa käyttää ylintä valtaa.
Tässä toimintaohjeet alkavalle vuodelle jota tullaan tottelevaisesti maassamme noudattamaan..
https://intelligence.weforum.org/topics/a1G0X000006OLciUAG?tab=publications
Omituista että tämä tottelevainen kansa luovuttaa kiltisti valtansa ja varallisuutensa globaalieliitille.. surullista mutta niin totta.
1.1.2021 22:14
Heh
Build Back Better! Great Reset!
Yllättäen Marin toistelee samoja globaalin teknokraattieliitin mantroja uudenvuodenpuheessaan
Marin: ”Kun rakennamme yhteiskuntiamme ja talouksiamme pandemian jälkeisessä ajassa, emme voi tyytyä vanhoihin tapoihimme ja toimintaamme. Meidän on rakennettava tulevaisuuttamme kestävämmällä tavalla ja hakien tasapainoa ihmisen ja luonnon välillä”
Kuka tätä maatamme oikein johtaa? WEFn DR Evil?
Marinhan on WEFn kiltti kiiltokuvatyttö
https://www.weforum.org/agenda/2020/01/this-is-what-the-worlds-youngest-prime-minister-said-at-davos-2020/
Kertois nyt suoraan mikä maatamme odottaa..
1.1.2021 23:05
Globalisti ja maanpetturi Sale puhuu tyhjiä sanoja…
Tänään uutisoitiin, että Suomessa on raportoitu yhden ihmisen saaneen vakavia oireita k-piikistä. Saman uutisen yhteydessä kerrottiin, että vakavia oireita saisi 1 ihminen 100 000:sta rokotetusta. Eli 0,0001 % rokotetuista. Mutta mitä onkaan tapahtunut USA:ssa:
USA:n tartuntavirasto CDC:n raportista käy ilmi että 112807 rokotetusta 3150 sai vakavia oireita (ei kykene toiminaan normaalisti arjessa, ei kykene työskentelemään, vaatii lääkärin hoitoa). Tämä tarkoittaa että 2,8 % rokotetuista sai vakavia oireita. Näin lukee siis CDC:n virallisessa raportissa! Mikä onkaan todellinen luku, kun ko. asioita pyritään kaikin keinoin salaamaan.
Jos suomalaisista rokotettaisiin vaikka puolet eli 2,5 miljoonaa ihmistä, niin 2,8 % saisi vakavia oireita. Siis 70 000 ihmistä! Pistää hieman miettimään asioita…
Tässä linkki CDC:n raporttiin:
https://www.cdc.gov/vaccines/acip/meetings/downloads/slides-2020-12/slides-12-19/05-COVID-CLARK.pdf
2.1.2021 05:00
Lampaat tottelee eikä kyseenalaista vaikka käskettäis hypätä vuorelta alas vakuuttaen sen olenvan hyväksi….missä järki
2.1.2021 12:36
Mitä sale jos ostaisit taas meidän rahoilla polkupyörän jollekin matu boizulle.
3.1.2021 02:37
Salen puheet ja tekopyhyys aiheuttaa allekirjoittaneelle sellaista myötähäpeää,ettei enää kestä katsoa yhtään hänen esiintymistään missään,puhumattakaan vaimonsa esiintuloista!
3.1.2021 12:35
Yhdyn artikkelin sanomaan, mutta muistutan meitä kaikkia ettei toivoa ole milloinkaan ollut poliitikoissa, ja NII-STÖÖ on ehkäpä laimein näätämies sitten koiviston munattoman kötöstelyn. Myös me, mutta ennenkaikkea vanhempiemme ikäpolvi ummisti silmänsä poliittisilta prosesseilta, ja antoi kaiken mennä jaettavaksi. Ymmärtäkää ettei mitään, MITÄÄN, mitä suomen rajojen sisällä on ole koskaan omistanut yksikään puolue tai poliitikko, vaan ainoastaan kanslaisten muodostama kollektiivi. Ainoastaan omat pelkomme seurauksista estävät meitä toimimasta. Tahto toimia, johtaa tuloksiin. Tuohtuminen vääryydestä ei ole toimi. Itsekseen hiljaa murehtiminen ei myöskään. NII-STÖ edustaa vain illuusiota vaikutusmahdollisuudesta. Illuusiota joka on meille alaisiksi ja kuluttajiksi mielletyille tarjottu, turvallinen vaihtoehto. Todennäköisesti NII-STÖ on meitä kansalaisiakin lyhyemmässä talutushihnassa. Hänellä on kaikki menetettävänään, meillä ainoastaan tomimaton poliittinen rakenne.
1.1.2022 21:52
Puheen sisältö ;” piikki hihaan ja Natoon.” Tuon puheen jälkeen liityin VKKn. Pitäköön ”maan isä” (((omistajiensa))) tunkin .