Priscilla Aavikon kuningatar – Armootontaa meenoaa

Priscilla Aavikon kuningatar – Armootontaa meenoaa. Priscilla Aavikon kuningatar filmattiin jo vuonna 1994 ja teatteriensi-illan se sai Sydneyssä 2006-Suomessa sitä ei ole ennen esitetty, nyt Helsingin kaupunginteatteri on tuonut näytelmän lavalle.
Artikkelikuva: Helsingin Kaupunginteatteri – Priscilla, aavikon kuningatar – Kuva Robert Seger

”Siirappiakin makeampi”-palaan tähän myöhemmin- on Helsingin kaupunginteattetterin syksyn kassamgneetiksi tuotu/luotu ”Priscilla Aavikon kuningatar”- musikaali. Ja aivan varmasti se tarkoituksensa täyttää,siitä on jo runsaasti näyttöä täysinä katsomoina.

Tästä on kysymys

”Juttu” menee seuraavasti : kolme tyyppiä lähtee pitkälle ajomatkalle läpi Australian ja kaikenlaista tapahtuu. Huristellaan halki aavikoiden vanhalla, rähjällä linja-autolla jonka nimi on Priscilla.

Tästä kertomuksesta toisenlaisen rakentaa se, että ”messissä” kaksi homoa ja transnainen, nämä markkeeraavat drag-viihteen useampia vuosikymmeniä. Reissun aikana kohdataan vaarallisiakin hetkiä tuppukylien kantisen kanssa, mutta sykähdyttävimmät otatukset he käyvät ihan kolmestaan.

Diskohiteistä ja näyttävistä puvuistaan tunnetun musikaalin rooleissa nähdään mm. Lauri Mikkola, Clarissa Jäärni, Niki Rautén, Risto Kaskilahti, Tiina Peltonen, Jennie Storbacka, Johanna Försti ja Maria Lund.

Värikäs ilotulitus – kaikin puolin

Täytyy sanoa,että noin kahden ja puolen tunnin aikana ei lavalla juuri pysähtynyttä hetkeä ole saakka hiljaista-ja kuinka olisikaan. Tämä on musikaali, ei Tsehovin kolme sisarta-kaikki kunnia sillekin-. Kappaleista muutama esimerkki-biisejä oli kaikkiaan 32 :The Locomotion, Whats love got to do with it, The colors.

Kahdeksanhenkisen orkesterin kapellimestarina on Eeva Kontu ja 30-henkisen näyttelijäensemblen koreografina Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastuksen on suunnitellut Peter Ahlqvist, puvut Tinja Salmi ja naamioinnin Aino Hyttinen. Valo- ja videosuunnittelusta vastaavat William Iles ja Toni Haaranen ja äänisuunnittelusta Kai Poutanen. Musikaalin ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen.

Ja väriä todellakin annosteltiin ”enemmän kuin lääkäri määrää.” Musiikkia, laulua, huikeita asuja, mielikuvituksellisia lavastuksia ja loppuun saakka miettityjä koreografioita riitti yltäkylläisesti. Väitän, että vaikka olisi istunut koko esityksen kuulosuojaimet korvilla niin ei olisi voinut välttyä nauttimasta tästä musikaalista.

Olkoon, että tässä pyörittiin -poikkeuksellisesti- transujen ja homojen ympärillä niin ei se kyllä saarnaamisen puolelle mennyt, meinaan jos joku konservatiivi sellaista arvuuttelisi niin kyllä päällimmäiseksi nousivat ihmissuhteet ja musiikki.

Priscilla Aavikon kuningatar filmattiin jo vuonna 1994 ja teatteriensi-illan se sai Sydneyssä 2006-Suomessa sitä ei ole ennen esitetty. Voi sanoa, että ”vanha bussinrämä” on kuitenkin kiertänyt koko maailman eli se on rullannut kaikilla mantereilla, Suomi on kahdeskymmenes toinen maa jossa se on nyt näyttämöllä.

Risut ja ruusut

En osaa oikein moittia Priscullaa mistään, koska täytyy sanoa, että kun arvostan ammattilaisten huolellista työtä kaikessa muussakin-niin helppo on antaa kiitosta myös Priscillan kaikille tekijöille.

Toki voi olla, että jossakin kaukana maaseudulla tai pienemmän paikkakunnan kesäteaterissa tämä musikaali-ei ehkä olisi vetänyt niin hyvin kuin se imee katsojia Helsingissä, jossa nämä sukupolivähemmistötkin ovat runsaammin ”edustetuina” kuin muualla maassa mutta kyllä siitä heterokin nautti täysin rinnoin.

Ai niin vielä pari juttua: ensinnäkin kolmikko siis lähti matkaan tavatakseen toisen homon noin 10 v pojan ja tämän äidinkin joita ei ollut nähnyt kuuteen vuoteen. Mulle jäi kuitenkin hieman auki miksi poika oli tummaihoinen, vaikka vanhemmat olivat vitivalkoisia, ei kai hän sinne ollut vahingossa joutunut, vai viitatiinko nimenomaan siihen – varmaan silläkin oli ohjaajan mielestä jokin tarkoitus, ellei sitten haluttu viitata johonkin mistä ei kuitenkaan kerrottu sanallakaan.

Niin ja tuo ” siirappiakin makeampi”. Keskustelin tuosta väliajalla erään pariskunnan kanssa.Ja minusta rouva kuittasi sen oivaltavasti sanoen, että ” Juuri tällaista me arkeemme tällaisina aikoina tarvitsemme”

Niinpä.

Ja aivan lopuksi: arvelen, että koska poikani 18 vuotias lukiolainen sanoi, että ”musiikki oli tosi hyvää ja vauhtia riitti”-niin kyllä Priscillan kyytiin voi teinitkin hypätä.

Esitykset löydät suoraan: https://hkt.fi/esitykset/

Seppo Huhta