PS:n työmies Putkonen: Sanna Marinin hallitus jakaa disinformaatiota

Vieraskynässä on tälläkertaa Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen. Vieraileviksi kirjoittajiksi pyydämme tunnettuja henkilöitä ja mielipidevaikuttajia.

Suomen hallituksen päätavoite vuodenvaihteessa päättyvällä EU-puheenjohtajakaudella oli ilmastositoumus.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan tavoite saavutettiin torstain kokouksessa.

Totuus on toisenlainen. Huippukokouksen lopputulema oli, vastoin pääministerin vakuutteluja, pettymys. Marin jatkoi edeltäjänsä disinformaatiolinjalla.  ”Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt EU:n tavoitteen olla ilmastoneutraali vuonna 2050, Marin hehkutti ja korosti suurta saavutusta. Fakta on, että Eurooppa-neuvosto ei määritelmällisesti pääsyt sopuun ilmastoneutraalisuustavoitteesta. Näin siksi, että neuvoston päätökset edellyttävät yksimielisyyttä. Puola ilmoitti, ettei se kannata päätösesitystä.

Saksa määrää tahdin

EU:n talousveturi Saksa lisää merkittävästi kivihiilituotantoaan. Sillä ei ole aikomustakaan ajaa kivihiilituotantoaan alas vuoteen 2050 mennessä. Saksa on luopumassa ydinvoiman käytöstä ja tuulivoiman lisärakentaminen on, kansalaisten ja ympäristöjärjestöjen vastustuksen vuoksi, jäissä. Saksassa tuulivoimaloita vastustetaan, koska korkeat rakennelmat pilaavat maiseman, aiheuttavat melua ja ovat uhka eläin- ja lintulajeille. Asukkaat eivät halua voimaloita kotiensa lähelle. Arvostetut saksalaislääkärit ja tutkijat ovat julkisuudessa varottaneet tulivoimaloiden vakavista terveyshaitoista.

Suomen hallitus kuutamolla

Suomen hallituksen on syytä pitää kriisikokous ja luopua hiilineutraalisuustavoiteestaan. Vähintäänkin aikataulu pitää lykätä samaan kuin EU:ssa eli vuoteen 2050. Suomalaiset eivät kannata maamme kivihiilivoimaloiden sulkemista pakkolailla, kun samaan aikaan Kiinan päästöt kasvavat joka ikinen kuukausi Suomen vuosipäästöjen verran. Itsenäisesti ajattelevat ymmärtävät, että hallitus saastuttamisen leikkaamisen sijaan ulkoistaa toiminnan, aiempaa saastuttavampana, perinteisten länsimaiden ulkopuolelle erityisesti Kiinaan. On aika tunnustaa tosiasiat, lopettaa itsensä pettäminen sekä – valeuutisten jakaminen.

Uudenkin punamultahallituksen ydintavoite on, että Suomesta tehdään maailmassa ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio vuoteen 2035 mennessä siis 15 vuoden kuluttua. Punamulta esittelee itsensä mielellään sekä planeetan pelastajaksi että eriarvoisuuden torjujaksi. Totuus on toisenlainen, hiilidioksidin vastainen politiikka kohdistuu rankimmin keskiluokkaan ja työväenluokkaan. Toisin sanoen ihmisiin, joilla ei ole varaa maksaa tähtitieteellisiä energianhintoja. Samat ihmiset saattavat lisäksi olla vaarassa menettää työpaikkansa toimialoilla, joiden toiminnan punamultahallitus pakottaa alas ajamaan.

Hallitus haluaa ajaa kunnat ahdinkoon

Uuden pääministerin, Sanna Marinin, linjaukset maksavat suomalaisille kotitalouksille maltaita sekä kurjistavat teollisuutemme. Marinin agenda ajaa myös monet suomalaiset maatalousyrittäjät taloudelliseen umpikujaan.
Hallitus on päättänyt kieltää lämmitysöljyn asteittain 2030-luvun alkuun mennessä. Valtion ja kuntien kiinteistöissä lämmitysöljystä pakotetaan luopumaan vuoteen 2024 mennessä. Tämä tulee ajamaan kuntia ja kuntien kiinteistöissä asuvia taloudelliseen ahdinkoon. Se pakottaa sulkemaan useita lasten ja nuorten harjoittelu- ja harrastehalleja. Yksityisten kiinteistöjen osalta aikaa annetaan 2030-luvun alkuun. Näin kireä aikataulu aiheuttaa kohtuuttomasti painetta öljylämmittäjille, joista enemmistö on eläkeiässä. Heillä ei yksinkertaisesti ole varaa vaadittuun lämmitysjärjestelmän vaihtoon. Lämmitysmuodon vaihto maksaa keskimäärin 10 000–20 000 euroa. Öljylämmitys on ensisijaisena lämmitysjärjestelmänä noin 130 000 suomalaiskodissa.

Matti Putkonen (PS)

1 Comment

  1. Puolueeton
    15.12.2019 11:48

    Öljylämmityksen lopettaminen maksaa siten 2 miljardia. Tämä ei ole kuin viides osa paskalain kuluista kansalaisille. Kaipa siihenkin pystytään.
    Mitä hyötyä on paskalain toteutumisesta? Mitä hyötyä on öljynkäytön lopettamisesta ja korvaamisesta kalliimmalla energialla?

    Paskalain hyöty olisi vesistöjen puhtauden parantuminen, JOS vesistöjen rehevöityminen johtuisi maalla asuvien omakotitalojen likavesistä. Kun ei niin ole, vaan vesistöjen hevöityminen johtuu vesistöihin joutuvasta happea kuluttavista päästöistä, joita on hyvin vähän asumispäästöissä, hyötyä ei ole saatavissa. Happea kuluttavat päästöt ovat syntyneet ja syntyvät valtion tukemina, joten niistä tulee olla hiljaa.

    Oljynkäytön lopettaminen johtaisi hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen, joka vaikuttaisi ilmakehän lämpötiloihin, JOS hiilidioksdidi olisi erityinen aine, joka tuottaa lisää lämpöä ilmakehään. Sanotaan, että hiilidioksidi säteilee takaisin maan lämpösäteilyä. Tervejärkinen voi miettiä, miten maan pinnalta alkujaan siirtynyt lämpö voisi takaisin siirtyessään lisätä maan pinnan lämpöä. Halvan energian käytöstä luopuminen ei tuota muuta kuin haittoja. Tämä viime mainittu on politiikka on iskostettu mieliin suuren rahan avulla. Kuka esimerkiksi maksaa ne suuret kulut, jotka liittyvä vuoden henkilöksi nimitetyn tuottamiin kustannuksiin? Gretaan sijoitetut rahat palkitsevat rahoittajan moninkertaisesti, vahinko ettei tiedetä miten.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top