Pullopanttihuijarit kiinni Salossa

Pullopantti petostelijat jäivät kiinni Salossa. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän perjantaina noin kello 16.00 aikaan, jonka mukaan Salon keskustan tuntumassa olevaan elintarvikeliikkeeseen on palautettu huomattava määrä pantittomia tölkkejä, joihin on liimattu pantillisen tuotteet viivakoodi. Tekijät olivat jo ehtineet poistua paikalta valkoisella ulkomaan rekisterissä olevalla pakettiautolla. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan pakettiauton 110-tien ja Halikontien risteyksen tuntumassa. Pakettiautossa oli huomattava määrä tyhjiä tölkkejä jätesäkeissä sekä huomattava määrä tyhjiä jätesäkkejä. Osaan tölkeistä oli jo liimattu pantillisen tölkin viivakoodi. Poliisi otti kiinni kaikki kolme autossa ollutta ulkomaalaista miestä. Poliisien kuljettaessa miehiä poliisilaitokselle hätäkeskukseen ilmoitettiin, että myös Salon Halikossa on palautettu pantittomia tölkkejä pantillisena elintarvikeliikkeeseen. Lisäksi yhdellä kiinniotetuista oli voimassa oleva etsintäkuulutus samanlaisen teon johdosta. Poliisille selvisi poliisiasemalla, että yksi kiinniotetuista on alle 18-vuotias ja hänet poliisi luovutti sosiaaliviranomaisten huostaan. Poliisi epäilee kolmikkoa petoksesta.

1 Comment

  1. Alarik Lundin
    4.8.2019 23:46

    Kolme miestä, pakettiauto, liimaa ja tölkkejä. Onko se anttifanttien road trip vai avoimien rajojen bisnesidea?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top