Puola ehdottaa NATO:lle rauhanturvaoperaatiota Ukrainaan

Puola aikoo ehdottaa Naton ylimääräisessä huippukokouksessa ensi viikolla rauhanturvaoperaatiota Ukrainaan.

Asiasta kertoi perjantaina (18.03.9 Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki lehdistötilaisuudessaan Varsovassa:

”Ehdotus rauhanturvaoperaatiosta Ukrainaan esitetään virallisesti seuraavassa NATO:n huippukokouksessa (24.03.)”, sanoi Puolan pääministeri. ”Puola on erittäin aktiivisesti mukana asiaan liittyvissä keskusteluissa sekä NATO:ssa että EU:ssa.”

Puolan varapääministeri Jaroslaw Kaczynski esitti aloitteen rauhanturvaamisesta jo keskiviikkona (15.03.), Puolan, Tsekin ja Skovenian pääministereiden vieraillessa Kiovassa, tavatessaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskin. Kaczynskin mukaan operaatio olisi humanitaarinen mutta aseistettu. Sen voisi toteuttaa NATO:a laajempikin toimija.

NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg ilmoitti jo aiemmin kutsuuneensa koolle NATO:n ylimääräisen huippukokouksen pidettäväksi 24. maaliskuuta. Keskustelujen ilmoitettu aihe on Ukrainan tilanne. Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki on kertonut Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin osallistumisesta 24.03. NATO-kokoukseen.

Puola ehdottaa myös talouspakotteiden kiristämistä:

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ehdottaa seuraavassa EU-huippukokouksessa, että EU asettaisi täydellisen saarron Venäjän kanssa käytävälle kaupalle sekä meri- että maateitse.

Luettavaa:

10 Comments

  1. Snif
    19.3.2022 19:10

    Mitäs sitten tapahtuu jos ryssä tuhoaa nuo ohjusiskussa?
    Onko nuo turvaajat silloinkin natojoukkoja vaan irrallaan siitä, sillä eikös naton pitäsi hyökätä jos natomaahan hyökätään tai vastaavasti käydään natojoukkojen kimppuun.
    Naton johtohan on jo kertonut että ei auta kun siihen kuuluvia maita sotilaallisesti.
    Eli kohtahan tuo nähdään jos tapahtuu, onko nato todella vai eikö.

    Vastaa
  2. Juha
    19.3.2022 19:38

    Mutta siellähän on jo yksi rauhanturvaoperaatio ollut käynnissä jo neljättä viikkoa..

    Vastaa
    1. Minä
      20.3.2022 06:21

      Erona kuitenkin, että nämä uudet rauhanturvaajat eivät listisi siviilejä kaupunkeja pommittamalla.

      Vastaa
  3. Onnistumisen lähtökohta
    19.3.2022 19:56

    No, jos otetaan lähtökohdaksi Minskin sopimus niin ei edes sen valvonta onnistunut Ukrainalta eikä NATO-mailta. Miten siis rauhanturvaoperaatio onnistuisi paremmin?

    Sitäpaitsi, kun ollaan eri konflikteissa päästy jo näin pitkälle, että ollaan tukkanuottasilla, niin ei se rauha tule ennenkuin Ukraina antautuu ja lupaa ettei koskaan liity NATO:on, ei tule ydinasevaltioksi ja tunnustaa Krimin kuuluvan Venäjään sekä Donetkin ja Luhanskin itsenäiset valtiot. Sen jälkeen voidaan alkaa puhumaan rauhasta.

    Ne tsetseenisotilaat kyllä turvaavat Lunahskin ja Donetskin rajat. Sitä vartenhan ne sinne lähtivät, rauhanturvaajiksi.

    Vastaa
    1. Minä
      20.3.2022 06:25

      Voitaisiin ottaa lähtökohdaksi paremminkin sopimus, joka tehtiin Ukrainan itsenäistyessä Venäjän ja Ukrainan välillä. Ukraina luovutti ydinohjukset Venäjälle ja Venäjä lupasi pyhästi, että Venäjä ei koskaan käytä voimaa Ukrainaa kohtaan ja sovitut rajat olivat ikuiset. Takuumiehinä tuossa sopimuksessa olivat USA ja Britannia, joten USA:lla ja Britannialla on velvollisuus pysäyttää Venäjän miehitykset ja palauttaa rajat 1991-rajoiksi, kuten oli sovittu.

      Vastaa
  4. Obelix
    19.3.2022 20:00

    Naton sisällä on näemmä käyty keskusteluja, koska Venäjä iski ohjuksilla Lvivin kaupungin lähellä sijaitsevaan Javorivin sotilastukikohtaan, lähelle Puolan Rajaa.
    Muistaakseni joku kehui äskettäin, että iskussa käytettiin hypersoonisia ohjuksia – liekkö se oli viimeinen pisara, joka sai Naton maljassa aikaan ylivuodon?

    ExtraUuutiset

    ”Puolan varapääministeri Jaroslaw Kaczynski esitti aloitteen rauhanturvaamisesta jo keskiviikkona (15.03.), Puolan, Tsekin ja Skovenian pääministereiden vieraillessa Kiovassa, tavatessaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskin. Kaczynskin mukaan operaatio olisi humanitaarinen mutta aseistettu. Sen voisi toteuttaa NATO:a laajempikin toimija.Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik pitää mahdollisena, että Venäjä käyttää Ukrainassa kemiallisia tai biologisia aseita, jopa ydinaseita, ilman ennakkovaroitusta.”

    Iltalehti

    Raik puhui sodasta Ylen Ykkösaamussa.
    – Putinilla on niin paljon pelissä, että riski kemiallisiin, biologisiin tai taktisiin ydinaseisiin kasvaa. Se tulisi hyvin todennäköisesti yllätyksenä, hän sanoi.
    Raikin mielestä mitä selvemmältä Venäjän tappio Ukrainassa näyttää, sitä suuremmaksi kasvaa riski, että Venäjä ottaa käyttöön kovempia, raaempia, häikäilemättömämpiä keinoja.

    – On vaikea nähdä, että Venäjä voisi tavanomaisia aseita käyttämällä edetä.
    Raik pohtii, onko ollut viisasta, että Joe Biden on toistuvasti sanonut, että USA ei osallistu sodankäyntiin. Se saattaa rohkaista Venäjää ja luoda mielikuvan, että Venäjä voi toimia Ukrainassa ilman pelkoa siitä, että länsi tulee osalliseksi.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/19d37ce7-243d-4400-919c-a70ed29f7579

    Vastaa
  5. Seppo
    19.3.2022 20:44

    Taitaa sota laajentua, mikäli tähän lähdetään. Eikö NATO ole niin kertonut ja perustellut sillä sitä, ettei ilmatilaa suljeta. Luulen että tuohon ei välttämättä suostuta.

    Vastaa
    1. Zardex
      21.3.2022 08:59

      Ei siihen suostutakkaan, mutta tällä retoriikalla jota Puolan suusta laitetaan tulemaan on tarkoitus lietsoa hyväksyntää yleisesti Venäjä-vastaisuuden kasvattamiseen. Lännelle on tietenkin tärkeintä nyt, että ihmisten huomio pysyy mahdollisimman paljon erilaisessa ilmmoille lennätettävässä paskanjauhannassa, jotta tosiasioiden havainnointiin ei jää aikaa. NATO ei yhtenä rintamana tuollaisia toimia tietenkään hyväksy, koska siellä on myös Turkki joka geopoliittisen asemansa takia ei voi kääntyä liiaksi Venäjää vastaan tässä nyt. Länsi haluaa pitkittää kriisiä monestakin syystä, pääasiassa the Great Reset tavoitteiden läpiajamiseksi. Talous on tarkoituskin saada kuralle ja ihmiset ahtaalle Euroopassa. Kun ihmisille voidaan ikäänkuin pakotesodan ja Venäjävastaisuuden hengellä kaupitella energiavyön kiristykset, ne tekevät sen helpommin kuin voimaansa menettäneen koronapropagandan perusteella. Ja kun energiavyötä kiristetään myös energiainfrastruktuuria saadaan vietyä kauemmas ihmisistä ja siis sitä kautta elämän perusrakenteita enemmän globalistien kontrolliin joka antaa enemmän voimaa pakottaa globaali ID ja totaali kontrolli ihmisten yli.

      Vastaa
      1. Pekka Kemppainen
        21.3.2022 11:47

        Puola vetää nyt linjaa, ja ”länsi” laahustaa perässä. Oikein hyvä!

        ”Varsovan ihme” pelasti Euroopan 100 vuotta sitten, että perinnettä.

        Vastaa
  6. juha II
    20.3.2022 20:05

    Koska tämä sivusto on näyttänyt todelliset karvansa! Sanon näin äärimmäisen raukkamaisesta ja pelkurimaisesta sivustosta itseni irti!!!

    Koskapa tämä on samanlainen kuin valtamedia kyvyttömyydessään julistaa kuin lännen pervotyrannian NATO propagandaa yksisilmäiseti aivan kuten persujen Suomenuutisetkin sensuroi ”ohukaisen” ja paksukaisen” toimesta kaikki NATO kriittiset kommentit!

    Sivusto palvelee vain ja ainoastaan NATO:n ja ukrainan matalamielistä jopa tietokonepeleistä otetuilla materiaaleilla USA:n valemedioissa!!!

    Tämä lehti tukee avoimesti ukrainan natseja ja heidän tekemiään sotarikoksia mm. siviilien kiduttamisia ja venäläisaluiden siviilikohteiden ohjuksilla ampumisella syyttäen täällä muka Venäjän omista harhautuneista ohjuksista.

    Viha ja välinpitämättömyys ihmisten hädästä, kuolemasta, tuskasta ja pulasta vain siksi, että ovat venäläisiä ei mene yhtään sen ali kuinka juutalaisia kohdeltiin natsi saksassa!!!

    EN PALAA TÄNNE ENÄÄ!!!

    HYVÄSTI, sanoi Putkonen ja hullu’-jussi!!!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top